veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

KOTI

Yhtiölaina tiukassa? Kun talo rapistuu, omaisuutesi arvo hilseilee

Yhtiölaina tiukassa? Kun talo rapistuu, omaisuutesi arvo hilseilee
11.8.2020

Oli aika, jolloin vanhat taloyhtiöt saivat edullista yhtiölainaa esimerkiksi remontteihin, kun vain kilauttivat pankkiin. Nykyään taloyhtiön hallitus saa odottaa tarjouskierroksen tuloksia kämmenet hikisinä: remontti olisi välttämätön, mutta tuleeko lainatarjouksia? Jos tulee, millä hinnalla?

Esimerkiksi Taloustaidon korkovertailussa (ks. taulukko alempana) on melko edullisilta näyttäviä esimerkkitarjouksia, mutta todellisuudessa moni taloyhtiö maksaa lainastaan reilusti enemmän. Yleisesti ottaen yhtiölainat häviävät hinnassa ja ehdoissa selvästi asuntolainoille.

Ennen taloyhtiö oli pankille ns. varma velallinen, jonka ei tarvinnut pelätä aiheuttavan luottotappioita. Kaipa se sitä edelleen yleensä on. Tosin taantuvilla ja tyhjenevillä seuduilla on taloyhtiöitä, joiden arvo putoaa ja joiden lainoittaminen on riski.

Nykyään laina voi kuitenkin olla tiukassa myös hoidetulle, hyvässä paikassa sijaitsevalle taloyhtiölle. Asuntomarkkinoiden muutokset eivät selitäkään kokonaan yhtiölainoituksen ongelmia. Myös rahoitusmarkkinat ovat muuttuneet. Eurooppalainen pankkisääntely on muuttanut pankeille asetettuja pääomavaatimuksia, mikä näkyy lainoituksessa. Lisäksi pankit pystyvät hankkimaan rahalle paremman – ja helpomman – tuoton muualta kuin lainaamalla sitä vanhoille taloyhtiöille.

(Juttu jatkuu taulukon alla.)

Taloyhtiölainat

Yhtiölainan vaihtoehtona on, että osakkaat kaivavat kuvettaan tai ottavat omaa asuntolainaa yhtiön hankkeiden maksamiseksi. Osakkaiden pussistahan remonttirahat aina viime kädessä otetaan, mutta käytännössä rahoituksen sirpaloituminen hankaloittaa hankkeita monin tavoin. Ja entä jos osakkaat eivät saa omaa lainaa?

Suomi kaupungistui eurooppalaisittain jälkijunassa, mutta nyt asuntokantamme alkaa ikääntyä. Korjausvelka kasvaa kovaa vauhtia. Onko meillä varaa antaa kiinteistöomaisuutemme rapistua? Se on koko yhteiskunnan ongelma – myös siksi, että valtaosa ihmisten (eläke)säästöistä on omassa asunnossa. Kiinteistöjen rapistuessa yksityisten kansalaisten omaisuudesta hilseilee vähä vähältä arvoa pois.

Ulla Simola

Miten taloyhtiö voi itse edistää lainansaantiaan? Lue juttu huomenna 12.8. ilmestyvästä Taloustaidosta.

 

Rahat, verot, työ & eläke, koti