veronmaksajat.fi

KOTI

Salasanaohjelma on näppärä muistin jatke

Salasanaohjelma on näppärä muistin jatke
4.5.2020

Salasanaohjelma on kassakaappi, joka säilöö eri verkkopalveluissa tarvitsemasi tunnukset ja salasanat yhden ainoan tunnuksen ja pääsalasanan takana.

Nämä välineet ovat hyvä apu siksikin, että käytämme valtavaa palvelukirjoa ja melkein kaikki palvelut vaativat niin sanottua vahvaa salasanaa erikoismerkkeineen.

Tarjolla on suuri määrä tämän keskeisen toiminnallisuuden tarjoavia softia, ohjelmistoja. It-alan mediat ja muun muassa Kuluttajalehti ovat tehneet laajoja vertailuja niistä. Kaikilla saatavilla olevilla työkaluilla pärjää lähes kuka tahansa tietokoneen tai puhelimen käyttäjä.

Salasanat tulee vaihtaa edelleenkin!

Nämä apuvälineet eivät ole olemassa salasanojen ikuista säilömistä varten. Ne ovat olemassa niiden epäsäännöllistä, mutta toistuvaa muuttamista varten.

Ensimmäinen asia tällaisen työkalun käyttöönoton jälkeen on vanhojen salasanojen vaihtaminen. Siihen, ja tarvittaessa myös uusien vahvojen salasanojen luontiin, nämä kaikki alla olevat ohjelmistot tarjoavat hyviä apujaan.

Tähän juttuun valikoitui kolme softaa, joista kaksi on erilaisten testien parhaimmistoa niin suppeampina ilmaisjakeluina kuin muutaman kympin hintaisina maksuversioina.

Testimenestyjät Lastpass ja Dashlane ovat selaimen osaksi asentuvia laajennuksia, joiden käyttöönotto on varsin helppoa jokaiselle, joka on asentanut tietokoneeseen tai puhelimeen ohjelmia.

Parhaat salasanat ovat helppokäyttöisiä

Lastpassin käyttöönotto menee näin: Lastpassin sivustolla klikkaat kohtaa ”get lastpass free”. Sitten annat sähköpostiosoitteesi ja pähkit sekä vahvistat vahvan pääsalasanan.

Asennuksessa Lastpass liittyy osaksi selainta, ja sen pikkuista kuvaketta napauttamalla Lastpass avautuu ja tarjoaa muutamaa tunnetuinta verkkopalvelua liitettäväksi itseensä.

Omien palveluiden lisääminen käy näin: Mene suoraan palvelun sivulle (kuten https://www.hsl.fi/).  Kirjaudu normaalisti olemassa olevalla tunnuksella ja salasanalla. Lastpass kysyy nyt, haluatko lisätä kyseisen palvelun sen kantaan. Klikkaa ”lisää”. HSL:n palvelu näkyy nyt salasanakannassa muiden palvelujen ohella.

Dashlane on hyvin samanlainen kaikelta toiminnallisuudeltaan. Kirjoittaja kokeili molempia mainittuja windows- ja linux-ympäristöissä Firefox-selaimilla sekä Android-puhelimessa.

Kummankin mobiilisovellus asennetaan puhelimen sovelluskaupasta. Jos, kuten minulla oli, kyseiseen hallintaohjelmaan on jo pc:llä luotu tili, puhelimessa kirjaudutaan salasanaohjelmaan samoilla tunnuksilla. Luonnollisesti tuotteet toimivat myös Applen alustoilla.

Molemmat softat toimivat lupausten mukaan myös puhelimessa. Ne kysyvät pääsalasanaa aina puhelimen uudelleenkäynnistyksen yhteydessä ja satunnaisesti muulloinkin.

Selain voi hoitaa homman pc:ssä

Avoimen lähdekoodin ilmainen Keepass on salakirjoitettu tietokanta, joka asennetaan joko tietokoneeseen, muistitikulle tai pilveen. Pilviasennus on edellytys ohjelmiston käyttämiselle myös puhelimessa. Keepassilta on olemassa puhelinsovellukset sekä Applen että Androidin tuotteille.

Käytettävyydeltään tuote häviää pc-selaimen kanssa avioituville testimenestyjille.

Koska avoimen lähdekoodin Keepassin tuki Androidille on saksalaisen yksityiskehittäjän varassa (tuote on Google Playssa nimeltään Keepass2Android) eikä sitä ole tarjolla iPhonelle, on varteen otettava avoimen lähdekoodin vaihtoehto useamman eri käyttöympäristön laitteen välillä lähinnä Bitwarden.

Bitwardenin saa liitetyksi kaikkiin selaimiin niin linuxissa, Macissa kuin windowsissa. Mobiiliversiot löytyvät App Storesta ja Google Playsta. Pc-versio löytyy Bitwardenin verkkosivuilta. Tämän jutun kirjoittaja synkkasi palvelutunnuksiaan Ubuntu-Firefoxin ja Androidin välillä.

Hyvin toimivat tunnukset. Käyttöönotossa ei ole mitään kummaa, mutta aivan kaupallisten tuotteiden parhaimmistoon ei sen intuitio yllä.

Tuotteen hinnoittelu on selkeää, sillä ilmaisversio on toiminnallisuudeltaan kympin vuodessa maksavaa kaupallista versiota vastaava. Kympillään saa muun muassa gigatavun tallennustilan ja ilmaiskäyttäjiä rivakampia tukipalveluita. Bitwarden perustuu avoimeen lähdekoodiin, mutta on kaupallisesti toimivan yrityksen kehittämä ja hallinnoima.

Yksi tapa selvitä salasanatuskasta ilman erillistä softaa on antaa tietokoneen selaimen hautoa tunnuksia. Kaikki selaimet säilövät ja osaavat hyödyntää tallennettuja salasanoja, kun saiteille menee. Niiden toiminnallisuus rajoittuu aina yhteen laitteeseen.

4 x salasana

  • Säilytä salasanaohjelman pääsalasana myös piilossa paperilla huonon päivän varalle.
  • Laitteet hajoavat ja ohjelmistot vaihtuvat. Useimpiin palveluihin voi onneksi melko helposti vaihtaa salasanan resetoimalla kirjautumisvaiheessa vanhan.
  • Hyviä pohjia eri palveluiden vahvoille salasanoille ovat pienet tarinat: TarsqL1psu1l33.
  • Nyt viimeistään pc:n ja puhelimen näyttölukot käyttöön!

Kauko Ollila

Rahat, verot, työ & eläke, koti