veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

KOTI

Mitä oikeusturvavakuutus korvaa?

Mitä oikeusturvavakuutus korvaa?
7.7.2015

Kotivakuutuksen mukana ostettu oikeusturvavakuutus ei korvaa kaikkia yksityiselämän riitatilanteita. Korvausta saa harvoin esimerkiksi avioeron tai lasten huoltajuuden riidoista.

Moni ostaa yksityishenkilön oikeusturvavakuutuksen osana kotivakuutuspakettia. Aina ei perehdytä tarpeeksi siihen, mitä vakuutus todella korvaa.

”Vakuutusta ottaessaan harva miettii, voisiko esimerkiksi avioero sattua omalle kohdalle. Avioeroriidat ovat kuitenkin tyypillisiä tapauksia, joista korvausta haetaan, ja jotka on rajattu vakuutuksissa turvan ulkopuolelle”, Suomen Asianajoliiton kehitys- ja viestintäpäällikkö Janne Laukkanen sanoo.

Tutustu vakuutuksen tuoteselosteeseen ennen sopimuksen tekemistä.

”Vakuutusyhtiön tulee antaa vakuutuksen hakijalle tietoja vakuutuksesta, asioitpa netissä tai palvelutiskillä. Lähtökohtaisesti tiedot tulisi saada myös puhelimessa. Asiakkaan vastuulla on tutustua vakuutusyhtiön antamaan tuoteselosteeseen ja muuhun materiaaliin”, Vakuutus- ja rahoitusneuvonta FINE:n jaostopäällikkö Tuomas Korkeamäki sanoo.

Näitä vakuutus korvaa

Yksityishenkilön oikeusturvavakuutus korvaa asianajo- ja oikeudenkäyntikuluja, jotka aiheutuvat lakimiesavun käyttämisestä käräjäoikeuteen vietävissä asioissa. Vakuutus korvaa vain yksityiselämään liittyviä asioita.

Esimerkiksi asuntokauppaan liittyvät riitaisuudet yleensä korvataan Tämä edellyttää, että vakuutus on ollut voimassa jo kaupantekopäivänä.

Vakuutus ei korvaa

Parisuhteen päättymisen riitoja lasten elatuksesta ja tapaamisesta* tai varallisuuden jaosta.
Työn ja ansiotoiminnan riitaisuuksia.
Rikosasioita.
Asuntokauppariitoja, jos vakuutus on otettu kaupanteon jälkeen.
Kaikkia sijoittamiseen liittyviä riitoja.**
Maksettavaksi tuomittuja vastapuolen oikeudenkäyntikuluja.


*Jotkin vakuutukset kattavat lapsen elatuksen, tapaamisen ja huollon riidat, jotka syntyvät jo kerran sovitun eron jälkeen. Korvausta saa tyypillisesti kerran kolmessa vuodessa.

**Vakuutusehdoissa voi olla sijoitussummalle yläraja (esim 85 000–100 000 euroa), jota suurempia summia koskevia riitoja ei korvata. Jotkin vakuutukset korvaavat 1–2 sijoitusasuntoa koskevat riitaisuudet, toiset korvaavat vain vakituista asuntoa ja loma-asuntoa koskevat asiat.

Vakuutuskorvaus voi olla vain 50 %

Jos asia sovitaan ilman oikeudenkäyntiä.
Niistä kustannuksista, jotka ovat syntyneet ennen jutun pääkäsittelyä.

Riittääkö korvaussumma?

Oikeusturvavakuutuksesta voi yleensä saada korvausta enintään 8 500 euroa, kun siitä on vähennetty 15–20 prosentin omavastuu.

”Enimmäiskorvausmäärän voi monessa vakuutusyhtiössä nostaa 17 000 euroon tekemällä siitä erillisen sopimuksen”, sanoo Tuomas Korkeamäki.

Osa tällaisista laajoista oikeusturvasopimuksista korvaa myös maksettavaksi tuomittuja vastapuolen oikeudenkäyntikuluja.

FINE:n selvityksessä vuonna 2013 oikeusturvavakuutus 8 500 euron enimmäiskorvaussummalla maksoi 19–47 euroa vuodessa. Laajin 17 000 euron vakuutus maksoi 38–106 euroa vuodessa.

Vakuutus autolle, kiinteistölle tai yritykselle

Jos haluaisi oikeusturvavakuutuksen korvaavan työhön liittyviä asioita, kannattaa tarkistaa saisiko sellaisen oman ammattiliiton kautta. Yrittäjä voi ottaa oikeusturvavakuutuksen liiketoiminnalleen.

Kiinteistövakuutukseen liitetty oikeusturvavakuutus korvaa vakuutuskirjaan merkityn kiinteistön asioita. Oikeusturvavakuutuksen voi liittää myös auton kaskovakuutukseen, jolloin se korvaa auton omistamiseen ja kuljettamiseen liittyviä asioita.

Satu Alavalkama

Tutustu FINE:n selvitykseen Perustietoa oikeusturvavakuutuksista 2013 

 

 

Näitä muut lukevat nyt

Rahat, verot, työ & eläke, koti