Koti
-
KOTI 26.3.2015
Mihin lahjaveroluokkaan miniä ja vävy kuuluvat?
Voinko antaa lapseni aviopuolisolle alle 4 000 euron lahjan ilman lahjaveroseuraamusta? Jos päätän antaa lapseni aviopuolisolle 4 000 euroa arvokkaamman lahjan, kumman veroluokan mukaan hän maksaa lahjaveroa? -
KOTI 17.3.2015
Kuittivalvonta jatkuu maaliskuussa
Verohallinto, poliisi ja aluehallintoviranomainen tekevät maaliskuussa kuittivalvontakäyntejä pieniin ja keskisuuriin yrityksiin eri puolilla Suomea. -
KOTI 17.3.2015
Viitekoroksi valitaan 12 kuukauden euribor
Asuntokauppa on viime kuukausina käynyt tahmeasti. Se näkyy myös asuntolainatilastoissa, ja uusia asuntolainoja otetaan vähemmän kuin pari vuotta sitten. -
KOTI 16.3.2015
Asuntolainojen halpamyynti jatkuu
Aina, kun ajattelee, että tämän halvemmaksi ei asuntolaina enää voi käydä, tuoreet korkolukemat yllättävät jälleen. Tammikuussa nostettujen uusien asuntolainojen keskikorko oli Suomen Pankin tilaston mukaan enää 1,66 %. -
KOTI 16.3.2015
Mistä pankista saa edullisinta asuntolainaa?
Maaliskuun alussa ero halvimman ja kalleimman lainatarjouksen väillä oli 0,3 prosenttiyksikköä. Helmikuussa ero oli vain 0,14 prosenttiyksikköä. -
KOTI 12.3.2015
Verotetaanko ilmaisasumista?
Olen ostanut asunto-osakkeen. Asunto on vuokralla, ja aion ottaa sen omaan käyttöön. Annan sen omalle pojalleni asunnoksi ainakin alkuun, kun hän valmistuu koulusta. Voinko antaa hänen asua asunnossa ilmaiseksi? -
KOTI 9.3.2015
Nuorikin tarvitsee vakuutuksen
Omaan kotiin muuttaminen on nuorelle suuri harppaus kohti aikuisuutta. Kun vakuutukset ovat kunnossa, yllättävä vahinko ei pääse romuttamaan taloutta. -
KOTI 6.3.2015
Muista tarkistaa kiinteistöverotuspäätös
Kiinteistöverotuspäätökset saapuvat pian postissa. Kiinteistöveroilmoituksen viimeinen palautuspäivä on joko 7.5. tai 13.5. Palautuspäivä on merkitty ilmoituksen etusivulle. -
KOTI 5.3.2015
Tutkimus: Nuoret lykkäävät asunnonostoa
Nuorista asunnonostajista jopa kolmannes lykkää asunnon ostoa taloudellisista syistä, vaikka monet omasta asunnosta haaveilevatkin. Näin kertoo tuore kyselytutkimus. -
KOTI 5.3.2015
Onko vesivahingon korjaaminen verotonta talkootyötä?
Taloyhtiössämme on tapahtunut vesivahinko. Ajattelimme korjata vahingon itse. Syntyykö talkootyöstä tekijöille tuloa? -
KOTI 24.2.2015
Ministeri Viitanen: Omistusasuntojen korkovähennyksen poisto ei ole realistista
Asuntoministeri Pia Viitanen (sd) ei kannata omistusasuntojen korkovähennysoikeuden poistamista kokonaan. Hänen mielestään erityisesti lapsiperheiden asuminen tarvitsee tukea. -
KOTI 19.2.2015
Saako tädin asunnon remontista kotitalousvähennyksen?
Vaimoni osti vuonna 2001 puolet tätinsä asunnosta. Täti lahjoitti toisen puolikkaan hänelle samana vuonna. Täti kuoli keväällä 2014. Teetimme asuntoon remontin kesällä 2014. Emme ole koskaan asuneet asunnossa. Olemmeko oikeutettuja kotitalousvähennykseen? -
KOTI 17.2.2015
Asuntolainaaja valitsee 3 kuukauden euriborin
Kolmen kuukauden euribor on edelleen Taloustaidon esimerkkiasuntolainan edullisin viitekorko. Näin on ollut jo reilun kolmen vuoden ajan. -
KOTI 16.2.2015
Mistä pankista edullisin asuntolaina?
Helmikuun alussa ero halvimman ja kalleimman lainatarjouksen väillä oli vain 0,14 prosenttiyksikköä. Tammikuussa ero oli 0,2 prosenttiyksikköä. -
KOTI 16.2.2015
Yksiöt liikkuvat, isojen asuntojen myynti venyy
Asuntonsa myymistä suunnittelevan pitää nyt valmistautua siihen, että myynti voi ottaa aikaa. Kauppaa toki tehdään koko ajan, mutta tavallista verkkaisemmin. -
KOTI 13.2.2015
Maltti mukaan mutkamäkeen
Tapaturmavakuutus ja matkavakuutus eivät ole voimassa, kun laskettelee merkittyjen rinteiden ja reittien ulkopuolella. Rajoitus koskee esimerkiksi off piste -laskettelua merkittyjen rinteiden ulkopuolella. -
KOTI 12.2.2015
Miten paljon saan vähentää asuntolainan korkoja vuonna 2015?
Maksoin vuonna 2014 asuntolainan korkoja 2 000 euroa. Vuonna 2015 korkoja tulee maksettavaksi noin 1 700 euroa. Miten paljon saan korkovähennystä? -
KOTI 9.2.2015
Ensiasunnon ostaja vai ei?
Ensiasunnon ostaja saa etuja verotuksessa. Yhteiskunta tukee ensiasunnon hankintaa myös tarjoamalla etuja ASP-säästäjälle. On tärkeää tietää, milloin on kysymyksessä ensiasunnon hankinta, milloin muu asuntokauppa. Usein se on aivan selvä juttu, mutta ei aina. -
KOTI 6.2.2015
Mikä ihmeen ST-urakka?
Kun taloyhtiö suunnittelee korjaushanketta, on hyvä tietää, mitä korjaushankkeen toteutusmuoto tarkoittaa. Onko kyseessä kokonaisurakka, ST-urakka, projektinjohtourakka vai yhteistoimintaurakka? -
KOTI 5.2.2015
Suomalainen maksaa pikkuostoksensa kortilla
Suomalaiset käyttävät maksukorttia useammin ja pienempiin ostoksiin kuin muut eurooppalaiset. Korttiostoksilla kuluu kerralla vajaa 30 euroa.
Näitä muut lukevat nyt
-
KOTI 15.1.2024Maksoin pois osuuteni yhtiölainasta, voiko taloyhtiö karhuta minulta naapurin rästejä?Pienen taloyhtiön tilillä ei ole tarpeeksi varoja maksaa erääntyvää taloyhtiölainan maksuerää. Asunto A on maksanut oman osansa lainasta pois asunnon vaihdettua omistajaa. Keneltä kerätään puuttuva...
-
KOTI 4.1.2024Asunto-osakkeen paperinen osakekirja postiin – uskaltaisiko?Asunto-osakkeen paperinen osakekirja pitää toimittaa Maanmittauslaitokseen, mutta mitään kiirettä ei ole. Jos haluat lähettää osakekirjan postissa, lähetä se vakuutettuna. Kun taloyhtiö on siirtäny...
-
KOTI 16.1.2024Uskaltaako nyt tilata talopaketin? Tilaaja, näin voit vähentää riskejäsiKonkurssiriskin vuoksi talotoimittajan valinnassa on nyt oltava erityisen tarkkana. Tärkeintä on arvioida yrityksen vakavaraisuutta ja maksaa vain tehdystä työstä. Talohankkeeseen kannattaa pestata...
-
KOTI 29.12.2023Huijausviestejä liikkeellä Suomi.fi:n nimissä – älä klikkaa viestin linkkiäSuomessa on liikkeellä huijausviestejä, jotka on lähetetty Suomi.fi-palvelun nimissä, varoittavat Digi- ja väestötietovirasto (DVV) sekä oikeusministeriö tiedotteissaan. Huijausviestit ovat saapune...
-
KOTI 8.1.2024Muutan pois yhteisestä asunnosta – voinko vähentää lainani korot verotuksessa?Minulla ja avopuolisollani on yhteinen asunto, josta kumppanini omistaa 23 prosenttia ja minä loput 77 prosenttia. Jos muutan tästä asunnosta pois, voinko vähentää tähän asuntoon kohdistuvat korkom...
Vapaalla
Rahat
-
RAHAT 9.2.2018Taloustaidon pörssilista: Restamaxin tuotto houkuttaaPörssilistan kärkiyhtiöt Privanet ja Yleiselektroniikka ovat säilyttäneet johtoasemansa jo kahdeksan kuukautta. Tämänkertaisen listan kovimmat nousijat Nurminen Logistics ja Restamax eivät yllä uhk...
-
RAHAT 8.2.2018Danske neuvoo – sijoita kilpailijamme rahastoon!KARON PÖRSSI Sijoitusrahastomarkkinalla kolmanneksi suurimman asema on hankala: isommat hyötyvät suuruuden ekonomiasta, pienemmät kykenevät helpommin erikoistumaan ja olemaan ketteriä. Dansken sijo...
-
RAHAT 7.2.2018Levottomuus palasi pörsseihin - pää kylmänä paniikissakinKARON PÖRSSI Jos pörssikurssien viiden prosentin lasku saa aikaan ylimääräisiä sydämentykytyksiä, ei kannata kuin vetää henkeä syvään, ehkä toisenkin kerran. Virhe on jo tehty, eikä sitä saa tekemä...



