Koti
-
KOTI 2.2.2015
Kannattaisiko ostaa oma ensiasunto?
Yhteiskunta tukee ensiasunnon ostajaa. Parhaat edut saa, jos säästää asuntoa varten etukäteen. Asunnonhankinnan huolellisen suunnittelun ja säästämisen merkitys vielä kasvaa, kun lainakatto tulee voimaan vuonna 2016. -
KOTI 29.1.2015
Omakotitalojen energiatodistusten hinnat laskussa
Omakotitalon energiatodistus maksoi vuonna 2014 keskimäärin 300–360 euroa, kun vuonna 2013 hinta oli yli 500 euroa. Uuden omakotitalon energiatodistuksen hinta on noin 150–200 euroa, kun vuonna 2013 se oli hieman alle 300 euroa. -
KOTI 29.1.2015
Onko leskellä oikeus jäädä asumaan yhteiseen kotiin?
Onko leskellä oikeus jäädä asumaan edesmenneen puolisonsa omistamaan omakotitaloon, jota he käyttivät yhteisenä kotinaan? Leskellä on oma yksiö samassa kaupungissa sekä kesämökki toisella paikkakunnalla. -
KOTI 26.1.2015
Minimaalisia eroja asuntolainatarjouksissa
Ero halvimman ja kalleimman asuntolainatarjouksen välillä jää 0,2 prosenttiyksikköön. Suuriksi eivät veny erot marginaaleissakaan. Pienimmän ja suurimman marginaalin ero on 0,35 prosenttiyksikköä. -
KOTI 23.1.2015
Euribor asuntovelkaisen suosikkikorko
Uutta asuntolainaa ottava valitsee yleensä korokseen 12 kuukauden euriborin. Kiinteäkorkoiset lainat eivät juuri kiinnosta lainanottajia. -
KOTI 22.1.2015
Taloyhtiön remontti: mitä tietoja pitää ilmoittaa verottajalle?
Asunto-osakeyhtiön pitää ilmoittaa kuukausittain tiedot yli 15 000 euron arvoisista rakennusurakoista ja niiden työntekijöistä verottajalle. Mutta tekeekö ilmoitukset yhtiön hallitus vai urakoitsija? -
KOTI 20.1.2015
Ilmoitus varainsiirtoverosta hoituu sähköisesti
Kun ostaa asunto-osakkeen suoraan myyjältä, voi ilmoituksen maksetusta varainsiirtoverosta tehdä nyt sähköisesti Suomi.fi-palvelussa. -
KOTI 15.1.2015
Kuitin saa yhä useammin
Asiakas saa nyt ostoksestaan useimmiten kuitin. Kuitin tietosisältökin on jo paremmin kohdallaan. -
KOTI 15.1.2015
Milloin omakotitaloa rakentava maksaa varainsiirtoveron?
Aiomme ostaa vaimoni kanssa omakotitalon, jonka rakennusliike rakentaa omistamalleen tontille. Missä vaiheessa maksamme varainsiirtoveroa? -
KOTI 15.1.2015
Nousiko sähkölaskuni kohtuuttomasti?
Kuinka paljon sähköverkkoyhtiö saa nostaa sähkön siirtohintoja, kysyy Taloustaidon lukija. Hänen Kainuussa sijaitsevan kesämökkinsä puolen vuoden sähkölaskusta yli 70 prosenttia kertyi sähkönjakelusta. -
KOTI 8.1.2015
Miten ulkomailla asuminen vaikuttaa asunnon myynnin verovapauteen?
Ostimme vuonna 1994 asunnon Helsingistä. Olen ollut virassa ulkomailla vuosina 1973-2004. Emme ole asunut asunnossa muutoin kuin lomieni aikana. Joudummeko maksamaan asunnon myynnistä luovutusvoittoveroa? -
KOTI 6.1.2015
FK verkkohyökkäyksistä: Pankkien asiakkaiden varat turvassa
Pankkeihin viime päivinä kohdistuneista verkkohyökkäyksistä on aiheutunut harmia monille suomalaisille. Tärkeintä kuitenkin on, että pankkiasiakkaiden varat ovat tallella ja turvassa, sanoo Finanssialan Keskusliitto. -
KOTI 5.1.2015
Sähköisistä palveluista jatkossa 24 % arvonlisävero
Vuoden 2015 alusta suomalaisille kuluttajille myydyistä sähköisistä palveluista peritään arvonlisävero aina Suomessa. Tämä saattaa nostaa esimerkiksi musiikin ja pelien hintoja verkkokaupoissa. -
KOTI 2.1.2015
Perin metsää - mitä teen?
Metsän perimisessä on omat koukeronsa. Kun perikunta tuntee ne ja sopii ajoissa metsän tulevaisuudesta, se pystyy suunnittelemaan verotusta tehokkaasti. -
KOTI 31.12.2014
Viisi vinkkiä: Nauti turvallisesti ilotulituksista
Tiesitkö, että suojalasit ovat lain mukaan pakolliset ilotulitteiden käyttäjälle? Viisas ampuu ja katselee raketteja turvallisesti. -
KOTI 29.12.2014
Asuntolainan korkovähennys pienenee 2015
Vuonna 2014 asuntolainan koroista on vähennyskelpoista 75 %. Vuonna 2015 vähennyksen saa enää 65 prosentista maksettuja korkoja. -
KOTI 25.12.2014
Onko kuolemantapauskorvaus verovapaa?
Minulla on vapaaehtoinen eläkevakuutus. Sopimus on tehty jo vuonna 1990. nko kuolemantapauskorvaus perintöverovapaa 35 000 euroon asti? -
KOTI 23.12.2014
Lahjapaperi ei kelpaa paperinkeräykseen
Jouluna syntyy tavallista enemmän jätettä, eikä kaikki jäte kuulu sekajäteastiaan. -
KOTI 22.12.2014
Vaihda litit euroiksi helmikuun loppuun mennessä
Liettua ottaa käyttöön euron 1.1.2015. Liettuan litejä voi vaihtaa Suomessa euroiksi tammi-helmikuussa 2015. -
KOTI 22.12.2014
Taloyhtiöt kilpailuttavat remonttilainoja edelleen liian laiskasti
Taloyhtiö kysyy lainatarjouksen liian usein vain yhdeltä rahoittajalta, vaikka yhtiön ja sen osakkaiden kannalta tarjouspyyntöjä on viisasta pyytää useilta rahoituslaitoksilta.
Näitä muut lukevat nyt
-
KOTI 19.12.2023Tarkista jouluvalojesi kunto ennen käyttöä – rikkinäinen valosarja on paloriskiIkivanha ja huonokuntoinen valosarja voi aiheuttaa ikävän yllätyksen joulunaikaan ja sytyttää tulipalon kodissasi. Vältä riskit ja tarkista jouluvalojen kunto ennen kuin ripustat ne kuuseen tai muu...
-
KOTI 18.12.2023Some kaapattu! Älä panikoiTietomurtojen määrä nousi alkuvuodesta 2023 poikkeuksellisen paljon, erityisesti yksityisten ihmisten sometileihin kohdistuneiden hakkerointien vuoksi. Niistä kaksi kolmannesta oli Facebook-murtoja...
-
KOTI 21.12.2023Joulukuusi kukoistaa – suojaa viimalta, sulata ja anna joulupuulle reilusti vettäLähes joka toiseen suomalaiseen kotiin hankitaan tänäkin jouluna aito joulukuusi. Kuusen hakijat haluavat tietää entistä tarkemmin kuusen alkuperän ja miten se on kasvatettu. Suomalaiset painottava...
-
KOTI 20.12.2023Taloyhtiölle remonttilainaa 300 000 euroa – näin korko koettelee Tampereella ja HelsingissäVelaton kerrostaloyhtiö tekee 500 000 euron peruskorjausremontin ja hakee 300 000 euroa remonttilainaa. Omarahoitusosuus on 200 000 euroa. Laina-aika on 20 vuotta. Taloyhtiö lyhentää lainaa puoliv...
-
KOTI 18.12.2023Joulukeräys 2023 – iloa lapsille ja vähävaraisilleNyt on hyvä hetki ilahduttaa vähävaraisia ja etenkin lapsia osallistumalla erilaisiin joulukeräyksiin. Joulupata-keräys auttaa vähävaraisia kotimaassa Pelastusarmeijan perinteiset joulupadat vaht...
Vapaalla
Rahat
-
RAHAT 21.12.2017Rahat säästö- tai sijoitustilille: korot lähtevät nollastaTaloustaidon vertailemien säästö- ja sijoitustilien vuosikorko oli marraskuun lopussa alimmillaan 0,00 prosenttia ja korkeimmillaan 1,75 prosenttia. Keskimäärin korko oli 0,37 prosenttia. *Nostopr...
-
RAHAT 20.12.2017Kurssinousija vai osinkoyhtiö? Tässä ovat vuoden 2018 kiinnostavimmat osakkeetKARON PÖRSSI Minkä osakkeen matkassa ei tule tylsää? Mistä mahtaisi lohjeta mojovaa kurssinousua? Kysyin Helsingin pörssiä työkseen tai vakavaksi harrastuksekseen seuraavilta henkilöiltä näkemyksiä...
-
RAHAT 19.12.2017Taloustaidon pörssilista: Kurssilaskut möyhivät listaaTALOUSTAIDON PÖRSSILISTALLA ei tapahtunut joulukuun alussa hurjia muutoksia. Vahvin nousija on edellisen listan toiseksi reippain laskija Consti Yhtiöt, joka kipusi 18 pykälää sijalle 21. Listanou...



