Koti
-
KOTI 26.1.2024
Teetän talvella vanhempieni kotitalolla lumitöitä – saanko kotitalousvähennyksen?
Teetän tammi-helmikuussa 2024 vanhempieni kotitalon pihassa lumitöitä ja maksan nämä työt. Tehdäänkö kotitalousvähennys minun verotuksessani? Onko vähennys vuonna 2024 sama kuin viime vuonna? -
KOTI 23.1.2024
Toivo on herännyt, mutta pysyykö hereillä? Asuntokauppa taitekohdassa
Asuntokauppaan tuli hienoista vipinää viime vuoden lopulla. Tilastokeskuksen mukaan marraskuussa vanhojen osakeasuntojen välittäjäkaupat lisääntyivät 15 prosenttia vuotta aiemmasta. Kauppamäärä kääntyi kasvuun ensimmäisen kerran sitten tammikuun 2022. Asuntohinnat laskivat edelleen vuodentakaisesta, mutta nousivat lokakuusta. -
KOTI 18.1.2024
Lakimuutos tuo taloyhtiöihin palovaroittimien vaihtorumban
Taloyhtiöiden vastuu asuntojen palovaroittimista laajenee: myös paristokäyttöisten palovaroittimien hankinta- ja kunnossapitovastuu siirtyy taloyhtiölle. Tähän asti vastuu on ollut huoneiston haltijalla. -
KOTI 18.1.2024
Korkopaine laskee taloyhtiöissä, mutta joissain taloissa on pakitettu tärkeistäkin remonteista
Taloyhtiöiden kulut ovat nousseet huimasti, mutta jos korot laskevat odotetusti, ainakin yhtiölainoista tuleva kustannuspaine alkaa hellittää. Toisaalta nyt olisi otollinen aika remontoida, eikä korjausvelkaa kannata kasvattaa lainarahan välttelyn vuoksi. -
KOTI 18.1.2024
Piileekö uudessa takassasi salakavala tulipaloriski? Tarkista takan paloturvallisuus
Osasta viime vuosina rakennetuista takoista on löytynyt vakava paloriski. Niissä takan korvausilmakanava on rakennettu kokonaan tai osin muoviputkesta, mikä ei ole paloturvallista. -
KOTI 16.1.2024
Uskaltaako nyt tilata talopaketin? Tilaaja, näin voit vähentää riskejäsi
Konkurssiriskin vuoksi talotoimittajan valinnassa on nyt oltava erityisen tarkkana. Tärkeintä on arvioida yrityksen vakavaraisuutta ja maksaa vain tehdystä työstä. Talohankkeeseen kannattaa pestata avuksi tilaajan puolta pitävä ammattilainen. -
KOTI 15.1.2024
Maksoin pois osuuteni yhtiölainasta, voiko taloyhtiö karhuta minulta naapurin rästejä?
Pienen taloyhtiön tilillä ei ole tarpeeksi varoja maksaa erääntyvää taloyhtiölainan maksuerää. Asunto A on maksanut oman osansa lainasta pois asunnon vaihdettua omistajaa. Keneltä kerätään puuttuvat rahat lainanlyhennykseen? -
KOTI 8.1.2024
Muutan pois yhteisestä asunnosta – voinko vähentää lainani korot verotuksessa?
Minulla ja avopuolisollani on yhteinen asunto, josta kumppanini omistaa 23 prosenttia ja minä loput 77 prosenttia. Jos muutan tästä asunnosta pois, voinko vähentää tähän asuntoon kohdistuvat korkomenot pääomatuloistani? -
KOTI 4.1.2024
Asunto-osakkeen paperinen osakekirja postiin – uskaltaisiko?
Asunto-osakkeen paperinen osakekirja pitää toimittaa Maanmittauslaitokseen, mutta mitään kiirettä ei ole. Jos haluat lähettää osakekirjan postissa, lähetä se vakuutettuna. -
KOTI 29.12.2023
Huijausviestejä liikkeellä Suomi.fi:n nimissä – älä klikkaa viestin linkkiä
Suomessa on liikkeellä huijausviestejä, jotka on lähetetty Suomi.fi-palvelun nimissä. Huijausviestit ovat saapuneet @info.fi-päätteisisistä (suomi@info.fi) osoitteista. -
KOTI 21.12.2023
Joulukuusi kukoistaa – suojaa viimalta, sulata ja anna joulupuulle reilusti vettä
Lähes joka toiseen suomalaiseen kotiin hankitaan tänäkin jouluna aito joulukuusi. Kuusen hakijat haluavat tietää entistä tarkemmin kuusen alkuperän ja miten se on kasvatettu. -
KOTI 20.12.2023
Taloyhtiölle remonttilainaa 300 000 euroa – näin korko koettelee Tampereella ja Helsingissä
Velattomat kerrostaloyhtiöt tekevät 500 000 euron peruskorjausremontit ja hakevat 300 000 euroa remonttilainaa. Omarahoitusosuudet ovat 200 000 euroa. -
KOTI 19.12.2023
Tarkista jouluvalojesi kunto ennen käyttöä – rikkinäinen valosarja on paloriski
Kun otat vanhat valosarjat käyttöön, tarkista niiden kunto silmämääräisesti. Varmista myös, etteivät valosarjat ja niiden muuntajat ole menneet sekaisin keskenään. -
KOTI 18.12.2023
Some kaapattu! Älä panikoi
Sometilille murtautuminen alkaa yleensä puhelinnumeron pyytämisestä tai tunnetun organisaation nimissä mainostetusta kilpailusta, joka onkin todellisuudessa huijaus. -
KOTI 18.12.2023
Joulukeräys 2023 – iloa lapsille ja vähävaraisille
Nyt on hyvä hetki ilahduttaa vähävaraisia ja etenkin lapsia osallistumalla erilaisiin joulukeräyksiin. -
KOTI 12.12.2023
Asuntolaina 150 000 euroa – kuusi tarjousta jää alle viiden prosentin
Taloustaidon saamissa lainatarjouksissa 150 000 euron asuntolainan korkein kokonaiskorko oli 5,11 prosenttia ja matalin 4,74 prosenttia. Lainojen marginaalit vaihtelevat 0,5 prosentista 0,8 prosenttiin. -
KOTI 7.12.2023
Asunnon myynti vaatii nyt viileitä hermoja
Asuntomarkkinoilta etsitään välillä jo luupin avulla merkkejä, jotka kertoisivat kaupankäynnin vilkastumisesta ja hintojen laskun pysähtymisestä. Toistaiseksi merkit ovat olleet vähissä. -
KOTI 6.12.2023
Porakaivo asennettiin pari vuotta sitten – voinko tehdä työstä kotitalousvähennyksen vuonna 2023?
Voinko tehdä vielä vuonna 2023 kotitalousvähennyksen vuonna 2021 maksamistani käyttämäni vanhan mökin porakaivon asennustöistä? Työkulut jäivät ilmoittamnatta vuoden 2022 veroilmoituksessa. Firma on ennakkoperintärekisterissä. -
KOTI 30.11.2023
Televisiolle tuotevakuutus? Tuplavakuuttaminen käy kukkarolle
Jos sinulla on kotivakuutus, et yleensä tarvitse tuotevakuutusta. Tuplavakuuttaminen on turhaa, koska korvausta voi hakea vain yhdestä vakuutuksesta. -
KOTI 28.11.2023
Vanhaan sukunimeen palaaminen käy nyt kätevämmin
Vanhan sukunimensä saa nyt käyttöön aiempaa helpommin ja nopeammin, kun DVV ratkaisee nimiasian automaattisesti.
Näitä muut lukevat nyt
-
KOTI 15.1.2026Sähkösopimuksen kilpailuttaminen kannatti – sähkölasku pieneniKotitalouksien keskimääräinen sähkölasku pieneni viime vuonna hieman. Uusien sähkösopimustarjousten hinnat laskivat, joten erityisesti sopimuksensa kilpailuttaneet ja edullisempaan sopimukseen vaih...
-
KOTI 19.1.2026Asumme tilapäisasunnossa – saanko siivouksesta kotitalousvähennyksen?Asumme vesivahingon vuoksi lyhyen aikaa tilapäisasunnossa, jonka vuokrasta vakuutusyhtiö maksaa suurimman osan. Voinko saada kotitalousvähennyksen tilapäisasunnon siivouksesta? Ostan palvelun siivo...
-
KOTI 16.1.2026Omistatko huoneiston? Tarkista yhteystietosi, saat yhtiökokouskutsun oikeaan osoitteeseenTaloyhtiöt aloittelevat parhaillaan uutta yhtiökokouskautta. Maanmittauslaitos, Isännöintiliitto ja Kiinteistöliitto kannustavat huoneistojen omistajia tarkistamaan ja tarvittaessa päivittämään pos...
-
KOTI 13.1.2026Huijauksissa jäljitellään nyt Suomi.fi-viestejä – älä klikkaa linkkiäViranomaisten ja pankkien nimissä tehdyt huijaukset ovat tällä hetkellä selvästi yleisimpiä. Suomen Telemarkkinointiliitto ry varoittaa nyt erityisesti Suomi.fi-viestejä jäljittelevistä huijausvies...
-
KOTI 15.1.2026Taloyhtiöiden hoitokulut lievässä nousussa – vesitaksoissa isoja korotuksia vuonna 2026Taloyhtiöiden hoitokustannukset nousevat tänä vuonna maltillisesti. Kiinteistöliitto ennakoi talousarvio-ohjeessaan kaupunkien kaukolämpötalojen hoitokuluihin noin 2–2,5 prosentin korotuksia. Paikk...
Vapaalla
Rahat
-
RAHAT 12.9.2024Säästö- ja sijoitustilit – kovin korko nyt 4,00 prosenttiaSäästö- ja sijoitustilien korot vaihtelevat 0,25 prosentista 4,00 prosenttiin. Taloustaidon vertailussa on esimerkkejä tileistä, joiden korko ylittää nollan. *** Pankilla on oikeus muuttaa korkoa....
-
RAHAT 11.9.2024Solar Foods on kuin scifikirjailijan päiväunesta – rahaa kotiinpäin vasta 2030-luvulla?KARON GRILLI Aminohappokoostumukseltaan mainiota proteiinia vailla minkäänmoista kytkentää maatalouteen. Sen kun vain viskataan pönttöön yksisoluista mikrobia sopivassa liuoksessa ja valmistetaan s...
-
RAHAT 11.9.2024Joko huomenna rykäistään korot taas laskuun?Pettymyksiltä ei ole vältytty, kun on odoteltu korkojen laskua. Asuntolainojen yleisimmät viitekorot euriborit lähtivät vuonna 2022 nousuun kuin raketti. Nousu päättyi viime talvena ja alaspäin on ...
Blogeissa
-
KUKKASNIEMI 18.12.2023Se mikä menee ylös, tulee myös alas – ja päinvastoinWhat goes up, must come down . Se mikä menee ylös, tulee myös alas. Lauseenparsi sovitetaan useimmiten Sir Isaac Newton in suuhun, mutta vähintään yhtä tiheään sitä käytetään sijoitusmarkkinoista p...
-
KOTAMÄKI 13.12.2023Valtioriippuvaisuus on liian pitkälläOlet yksin kylmässä ja pimeässä metsässä. Mitä teet? Et ainakaan yritä suunnistaa kohti kotia. Sen sijaan huudat valtiota apuun. Hyvinvointivaltion alkuperäinen idea oli hyvä – vakuuttaa ihmiset ...
-
VÄISÄNEN 12.12.2023Suomi on vuoden 2016 David CameronI was the future once totesi Iso-Britannian tuleva ex-pääministeri David Cameron viimeisen puheensa lopuksi kuningaskunnan alahuoneessa. Cameron sai itseironiasta omiltaan raikuvat aplodit – ja opp...
-
MIKKONEN 8.12.2023Pahaa korontarkistuspäivää ken pelkäisi?Viimeisen parin vuoden aikana lyhyiden markkinakorkojen nousu on ollut ennätyksellisen nopeaa. Tämä on saanut monet asuntovelalliset odottamaan kauhulla oman lainansa seuraavaa korontarkistuspäivää...
-
LATVALA 5.12.2023Näin vältät jouluna parisuhderiidan – paljon riippuu oikeasta lahjastaMuutama vuosi sitten jouluaattona äiti otti minusta ja puolisostani yhteiskuvan, joka oli varsin somekelpoinen. Kuvassa istumme sohvalla vieretysten lapsuudenkotini olohuoneessa, kasvoillamme seest...



