veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

KOTI

Lakimuutos tuo taloyhtiöihin palovaroittimien vaihtorumban

Lakimuutos tuo taloyhtiöihin palovaroittimien vaihtorumban
18.1.2024

Taloyhtiöiden vastuu asuntojen palovaroittimista laajenee: myös paristokäyttöisten palovaroittimien hankinta- ja kunnossapitovastuu siirtyy taloyhtiölle. Tähän asti vastuu on ollut huoneiston haltijalla. Muutokseen kannattaa valmistautua taloyhtiöissä hyvissä ajoin. 

Pelastusalan tilastojen mukaan puolessa asuntopaloista on ilmennyt, ettei asunnossa ole ollut toimivaa palovaroitinta. 

Tätä synkkää tilastoa yritetään kirkastaa vuoden 2026 alussa voimaan tulevalla pelastuslain muutoksella. Sen jälkeen kaikissa asunnoissa on oltava toimivat palovaroittimet – joko paristo- tai verkkovirtakäyttöisinä.

Samalla paristokäyttöisten varoittimien hankinta- ja kunnossapitovastuu siirtyy asuinrakennusten omistajille ja taloyhtiöille.

Myös asukkailla on silti omat velvollisuutensa ja vastuunsa. Heidän kontollaan on tarkkailla palovaroittimen kuntoa ja ilmoittaa esimerkiksi pariston loppumisesta välittömästi eteenpäin.

Kiinteistöliitossa lakimuutos on otettu positiivisesti vastaan, vaikka se tietää kiinteistöjen omistajille ja taloyhtiöille lisätöitä ja uusia kulueriä.

”Olemme kannattaneet tätä uudistusta jo valmisteluvaiheessa, sillä kyse on ensisijaisesti paloturvallisuuden parantamisesta”, toteaa Kiinteistöliiton johtava lakiasiantuntija Virpi Hienonen.

Koko yhtiön varoittimet kerralla uusiksi

Lakimuutos tulee voimaan vuoden 2026 alussa, mutta siihen valmistautuminen kannattaa ottaa taloyhtiöiden työlistalle jo tänä vuonna. Virpi Hienonen kannustaa taloyhtiöiden hallituksia ja isännöitsijöitä hoitamaan asian kuntoon viimeistään vuoden 2025 alkupuoliskolla.

”Loppumetreillä tulee aina kiire. Silloin myös huoltoyhtiöillä ja asennuksia tekevillä muilla yrityksillä voi olla jo kädet täynnä asennustöitä”, hän huomauttaa.

Taloyhtiöissä kannattaakin kartoittaa hyvissä ajoin, mikä on kaikissa asunnoissa tarvittavien palovaroittimien määrä ja niiden asianmukainen sijoittelu. Samalla on mietittävä, millaiset varoittimet hankitaan ja kuinka niiden vaihto- ja asennusrumba käytännössä hoidetaan.

Palovaroittimen käyttöiäksi on yleisesti arvioitu noin 10 vuotta. Paristo tulisi suositusten mukaan vaihtaa noin vuoden välein, ellei valmistaja anna muita ohjeita.

”Varsinkin isommissa taloyhtiöissä on järkevää vaihtaa kaikki palovaroittimet samalla kertaa uusiin. Näin päästään yhtenäiseen laitekantaan sekä säännölliseen ja yhdenmukaiseen huoltorytmiin”, Hienonen opastaa.

Suositukset vaihtuvat lakipykäliin

Lakiuudistukselle on näytetty alusta asti vihreää valoa myös vakuutus- ja pankkialaa edustavassa Finanssiala ry:ssä.

Johtava asiantuntija Petri Mero painottaa, että uusi vastuunjako parantaa paloturvallisuutta, mutta ehkäisee ja vähentää myös omaisuus- ja henkilövahinkoja.

”Pelastusalan tilastojen mukaan noin puolessa asuinrakennuspaloista palovaroitin ei ole toiminut tai sitä ei ole ollut lainkaan. Tämä uudistus on selkeä askel parempaan suuntaan, sillä kyse on suositusten sijaan lakipykälistä. Niitä pitää myös noudattaa ja laiminlyönneistä voi seurata sanktioita”, Mero lisää.

Lakiuudistuksesta hyötyvätkin hänen mukaansa kaikki. Kerros- ja rivitaloissa huoneistopalo ja savu voivat levitä naapuriasuntoihin ja rappukäytäviin sekä aiheuttaa mittavia vahinkoja kiinteistölle ja asukkaiden terveydelle.

”Siksi palon mahdollisimman aikainen havaitseminen on tärkeää”, Mero tähdentää.

Nykyiset varoittimet pidettävä vielä kunnossa

Virpi Hienosen tavoin Petri Mero kannustaa taloyhtiöitä ajoissa liikkeelle, sillä syksy 2025 tulee todennäköisesti olemaan palovaroitinkaupassa ja niiden asennustöissä ennätyssesonkia. Samalla hän painottaa, ettei vanhaakaan varoitinta saa jättää siirtymäaikana oman onnensa nojaan. 

”Vaikka paristokäyttöiset palovaroittimet menevätkin taloyhtiössä jatkossa uusiksi, on nykyisetkin pidettävä siihen saakka toimintakuntoisena”, Mero muistuttaa. 

Timo Sormunen

Näitä muut lukevat nyt

Rahat, verot, työ & eläke, koti