Maaperästä nouseva radonsäteily on käytännössä lähes jokaisen kodin riesa. Radonia tulpataan rakennusmääräyksillä, mutta parhaan varmistuksen asiasta saa asunnon radonmittauksella.
Syöpäriskiä lisäävä radonsäteily on etenkin eteläisessä Suomessa yleinen riesa. Sen aiheuttamaan keuhkosyöpään sairastuu vuosittain noin 300 ihmistä.
Maaperän radonsäteilyriskeille herättiin tosissaan1980-luvulla. Tuolloin katse kiinnittyi eristämisen ohella riittävään ilmanvaihtoon. Asuntojen korvausilmaventtiilit tulivatkin tuolloin pakollisiksi.
Vuodesta 2004 lähtien radonpulmaan on pureuduttu entistä tarkemmin. Uudiskohteita koskevat rakentamismääräykset edellyttävät mm. alapohjien tarkkaa tiivistämistä sekä riittävän tehokkaita tulo- ja poistoilmakoneita. Tarvittaessa avuksi on otettava erilliset radonkaivot tai -imurit.
Nämäkään suojatoimet eivät poista itse ongelmaa. Oikein toteutettuina ne kuitenkin pitävät asuntojen säteilymäärät riittävän alhaisina eli alle 300 Bq:n (becquerell) tasolla kuutiometriä kohden. Nykyisin raja on uudiskohteissa vielä alempi, 200 Bq/m3.
Suosituksena 10 vuoden mittausväli
Radonkorjausten tarpeesta tai määrästä ei ole Suomessa tarkkaa tietoa. Säteilyturvakeskus (STUK) arvioi vuonna 2016, että radonmittauksia olisi tehty vain noin 10 prosentissa pientaloista ja toimitiloista.
Vuonna 2006 tehdyssä otantatutkimuksessa 300 Bq:n viitearvo ylittyi arviolta 100 000 asunnossa.
STUK:n ylitarkastaja Olli Holmgrenin mukaan radonmittaus kannattaisi tehdä vähintään kymmenen vuoden välein. Suojaukset ja mittaukset on hyvä ottaa puheeksi myös asuntokaupan yhteydessä.
Uudiskohteissakin kannattaa varmistaa, että radonsuojaukset on tehty asianmukaisesti ja vastaava työnjohtaja on ne kuitannut.
”Seuraavan kerran asiaan voi palata ennen kiinteistön 10-vuotistarkastusta ja rakentajan vastuuajan päättymistä. Säädöksistä ja dokumenteista huolimatta inhimilliset virheet ovat rakennusaikana aina mahdollisia. Kun kyse on radonista, siihen riittää muutama heikko kohta tiivistyksissä”, Holmgren toteaa.
Purkkimittauksella liikkeelle
Kuinka sitten edetä, jos haluaa tarkistaa oman kotinsa radontason?
Kerrostaloissa radonriski kohdistuu lähinnä kellaritiloihin sekä alimman kerroksen asuntoihin. Rivi- ja paritaloissa sekä omakotitaloissa se koskee koko kiinteistöä.
Mittauksen voi tilata STUK:n hyväksymältä toimijalta tai suoraan STUK:lta. Mittaus kannattaa ajoittaa syys- ja talvikuukausiin, jolloin säteilykin on vahvimmillaan.
Pieni mittapurkki tuodaan asuntoon 2–3 kuukaudeksi, jonka jälkeen sen sisältö analysoidaan. STUK:sta tilattuna yksi mittapurkki maksaa tuloksineen noin 100 euroa. Testejä tilataan STUK:lta vuosittain noin 3 000 kappaletta.
”Pikatesteihin ei kannata tässä kohtaa luottaa, sillä säteilyn määrä on riippuvainen mm. lämpötilasta, tuulen suunnasta ja asunnon ilmanvaihdosta”, Holmgren lisää.
Mikäli mittapurkin tulos näyttää ”punaista”, se ei silti anna aihetta paniikkiin. Asia kannattaa kuitenkin ottaa puheeksi taloyhtiön isännöitsijän kanssa, jotta radontasot saadaan tarkistettua muissakin asunnoissa. Samalla selviää myös ongelman laajuus.
”Se on myös hyvä hetki varmistaa, että taloyhtiön rakennusaikaisissa dokumenteissa on asianmukaiset tarkistusmerkinnät myös radonsuojausten kohdalla”, Holmgren opastaa.
Ilmanvaihto ensin kuntoon
Suositusrajat ylittävä radonlukema voi saada monet miettimään, onko edessä hometalon kaltainen remonttirumba. Holmgrenin mukaan ongelma hoituu lopulta varsin pienillä ja edullisilla toimenpiteillä.
”Joskus tilanne korjaantuu jo sillä, että parannetaan asunnon ilmanvaihtoa ja ilmankiertoa. Tärkeintä on varmistaa, ettei asunnossa ole liikaa alipainetta ja sisätiloihin saadaan riittävästi tuloilmaa. Ongelman syyksi voi paljastua esimerkiksi suljettu korvausilmaventtiili”, hän kertoo.
Seuraavaksi kannattaa tarkistaa kaikki teknisten tilojen läpiviennit, niiden tiivistykset sekä lattian ja sokkelin liitoskohdat.
”Näissä paikoissa rakentajalta vaaditaan erityistä huolellisuutta, ja siksi radonmittaus on paikallaan myös uudiskohteissa. Se kannattaa kuitenkin tehdä vasta sitten, kun talossa on jo asuttu muutama kuukausi.”
Ongelmapaikkoihin imuri tai kaivo
Mikäli radontaso ei korjaannu edellä mainituilla konsteilla, on otettava tekniikka avuksi. Radonimurin avulla maaperästä nouseva säteily imetään pohjalaatan alta poistoputkistoon ja ulkoilmaan. Samalla paranee myös talon alapohjan tuuletus.
Erillinen radonkaivo on tarpeen etenkin korkeiden radonpitoisuuksien alueilla ja soraharjuilla. Se kaivetaan maan alle kiinteistön viereen ja säteily johdetaan kaivoon sähköpuhaltimien avulla.
Jälkikäteen asennettuina imureiden ja kaivojen kustannukset ovat 5 000–10 000 euroa. Mikäli tarvittavat poistoputkistot on asennettu lattian alle jo rakennusvaiheessa, putoavat kustannukset murto-osaan.
”Urakkasopimukseen kannattaa sisällyttää maininta ja takuu tavoitellusta viitearvosta, joka sitten mitataan töiden valmistuttua”, Holmgren vinkkaa.
Samalla hän muistuttaa, että radonsuojausta tarvitaan koko Suomessa täkäläisen maaperän ja olosuhteiden takia.
Radon on salakavala seuralainen
Radon voi kulkeutua maa- ja kallioperästä rakennuksen sisäilmaan perustusten raoista, rakennustuotteista sekä porakaivon vedestä.
Radonsäteilyn tekee ongelmalliseksi sen huomaamattomuus. Isokaan pitoisuus ei aiheuta allergisia reaktioita, huimausta tai edes väsymystä. Käytännössä asian voi selvittää vain mittaamalla.
Suurimmat radonpitoisuudet löytyvät Säteilyturvakeskus STUK:n kartoitusten mukaan Lahden seudulta, Itä-Uudeltamaalta ja Kymenlaaksosta, pienimmät puolestaan Pohjanmaalta.
Kartta kertoo, miten suuressa osassa mitatuista pientaloasunnoista radonpitoisuus on ylittänyt 200 becquereliä kuutiometrissä. Säteilyturvakeskuksen mukaan keskimääräinen radonpitoisuus suomalaisissa asunnoissa on noin 94 becquereliä kuutiometrissä.
Riskipaikkoja ovat harjut ja soramaat. Sellaiseksi voi osoittautua myös täyttösoralla rakennettu tontti, varsinkin jos sora on louhittu radonpitoisesta kalliosta.
Radonsäteily on korkeimmillaan kylminä talvikuukausina, jolloin se pääsee kuivasta maaperästä alapohjan kautta huoneilmaan. Riski kasvaa entisestään, mikäli ilmanvaihto toimii heikosti tai huoneilmassa on liikaa alipainetta.
Terveydensuojelulain mukaan rakennuksen omistajan ja haltijan velvollisuus on huolehtia, että sisäilman radonpitoisuus on olosuhteet huomioiden mahdollisimman pieni.
Timo Sormunen
