Turhanaikainen saituus on ehkä yksi vaivaannuttavimmista luonteenpiirteistä, joita ihmisessä voi havaita.
”Muuten. Jäit minulle velkaa siitä teestä 2,30 euroa. Eikun hetkinen, tsekkaan vielä kuitin: 2,40 euroa.”
”Voi herttintähden, hyvä kun sanoit! Hoidan sen heti!”
Minun on vaikea kestää tämäntyyppisiä dialogeja – varsinkin, jos keskustelun osapuolina ovat ihan hyvin toimeentulevat ihmiset. Mielestäni elämä on liian rajallinen ja arvokas käytettäväksi pennosten laskemiseen (tai senttien, tätä nykyä).
Toki tietyissä elämäntilanteissa on pakkokin olla erityisen säästäväinen. Työttömyys, opiskelut, pätkätyöt tai muutoin tiukka rahatilanne voivat johtaa siihen, että on laskettava tarkoin jokainen sentti. Se on täysin ymmärrettävää, enkä missään nimessä moiti sitä.
Mutta hyväpalkkaisten ihmisten pihiyttä minun on vaikea käsittää. Mitä väliä parilla kolikolla, jos rahaa tulee tilille joka kuussa 4 530,70 euroa?
Ai niin, mutta on maksettava verotkin! Ja onhan vielä se omistusasuntokin Helsingin Ullanlinnassa. Voi kyynel.
Minusta on alkanut tuntua, että on parempi olla jopa vähän höveli rahan kanssa kuin pitää kaksin käsin kiinni jokaisesta sentistä. Vakuutuin tästä, kun luin Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-romaanisarjan kuudetta osaa (suom. Katriina Huttunen). Siinä Knausgård toteaa ystävälleen:
”On olemassa yksi sananlasku johon uskon. Tai oikeastaan se ei ole sananlasku vaan kansanuskomus. Että on hyvä merkki kun menettää rahaa, se merkitsee että sitä tulee lisää. Siihen uskon visusti. Mitä kireämmälle talouden virittää, sitä ahtaammiksi käyvät kanavat joiden läpi raha tulee. Jos kaikki on auki, on tilaa enemmälle.”
Tämä on ihanan helpottava ajatus. Pidin sen mielessäni esimerkiksi tapaninpäivänä, kun lähdin äidin kanssa käymään Seinäjoen Ideaparkissa. Olin hiljattain käyttänyt melko paljon rahaa joululahjoihin, joten ajattelin selvitä vähin ostoksin.
”Mulla ei oo nyt yhtään sellainen shoppailufiilis”, sanoin äidille.
Viisi minuuttia myöhemmin sovittelin peilin edessä ruskeita talvikenkiä. Ne olivat aivan täydelliset! Aitoa nahkaa! Ja puoleen hintaan!
En voinut muuta kuin ostaa ne.
Seuraava kauppa oli puolestaan täynnä aivan ihania vaatteita. Ja monet niistäkin alennuksessa!
Lopulta päädyin ostamaan kyseisestä liikkeestä neljä paitaa, joista kaksi miesten osastolta. Täydellisiä järkiostoksia, siis.
Tietenkään en aina toimi tällä tavalla. Olen välillä hyvinkin pihi, etenkin sellaisina aikoina, kun rahaa on kulunut paljon vaikkapa laskuihin tai matkaan. Se, että on tarkka taloudestaan, on myös eräänlaista kontrollin ja tasapainon hakemista, turvallisuuden etsimistä.
Kuitenkin olen taipuvainen ajattelemaan, että on hyvä välillä shoppailla iloisesti, mikäli siihen on mahdollisuus. Palkita itsensä silloin tällöin, nauttia elämästä. Avata kukkaronnyörit ja tuulettaa vähäsen, jotta ilma voi vaihtua. Ja raha liikkua.
Australialainen elämäntaito-oppaiden kirjoittaja Rhonda Byrne kannustaakin Salaisuus-kirjassaan (suom. Kaisa Luntinen) liittämään rahaan myönteisiä tunteita, jotta sitä voisi kutsua luokseen. Hän myös kehottaa lahjoittamaan rahaa:
”Antamalla rahaa houkuttelet sitä elämääsi tehokkaasti lisää, sillä antaessasi rahaa säteilet viestiä: ’Minulla on yllin kyllin.’”
Ehkä rikastumisen salaisuus onkin siinä, että lakkaa olemasta pihi.
Välittömästi.
Taina Latvala
Kommentoi