Törmäsin taannoin netissä artikkeliin, jossa käsitellään Alexander Stubbin ytimekästä ja selkeää elämänfilosofiaa.
Kyseessä on Stubbin 1+1+1-metodi, josta hän on puhunut ainakin MTV3:lla toimittaja Mika Tommolan haastattelussa joulukuussa. Haastattelua tehtäessä Stubb oli Kokoomuksen presidenttiehdokas, mutta nyttemmin hän on tuore tasavallan presidentti.
Vaaleihin Tommolan kanssa -ohjelman jaksossa (20.12.2023) Stubb kuvaili filosofiaansa siten, että päivässä tulisi lukea tunnin verran kirjaa, liikkua tunnin ja somettaa vain tunnin.
Luin aiheesta myös Helsingin Sanomien artikkelista "Stubbin 1+1+1-metodi kannattaa, sanoo professori – Näin sovellat sitä omaan elämään" (13.2.2024).
Kirjailijana olen tietysti erityisen innostunut Stubbin metodin ensimmäisestä "säännöstä" eli lukemisesta. Jos voisin tehdä mitä tahansa asiaa kokonaisen päivän yksin ilman keskeytyksiä, valitsisin varmaan kirjoittamisen ja kirjan lukemisen kahvilassa jonakin kiireettömänä sunnuntaina.
Tai kiireisenä, kuinka vain. Kunhan saisin kirjoittaa ja uppoutua hyvään tarinaan. (Ja ehkä syödä siinä sivussa vähän berliininmunkkia.)
Luen kirjoja niin sähköisessä muodossa kuin painettuina opuksinakin. Kirjan äärellä tuntuu usein siltä kuin sieluun virtaisi jotakin taianomaista, inspiroivaa ja rauhoittavaa yhtä aikaa.
Jonkin verran kuuntelen myös äänikirjoja. Esimerkiksi kävelylenkeillä on mukavaa nauttia kiehtovasta kerronnasta. Etenkin toissa vuonna – joka meidän perheessämme oli vauvavuosi – kuuntelin usein kirjallisuutta pitkillä vaunukävelyillä.
Vaikka rakastan kirjoja, minulla on ajoittain sellainen tunne, että lukemiseen jää aikaa liian vähän. Jonakin iltana olen saattanut kauhukseni huomata, etten ole ehtinyt päivän melskeissä avata ainuttakaan romaania.
Kirjailija, kirjoittamisen opettaja ja kuvataiteilija Natalie Goldberg puhuu hienossa luovan kirjoittamisen oppaassaan Avoin mieli - Kuinka elää kirjoittajan elämää (suom. Marja-Riitta Vainikkala-Kejonen) siitä, miten tärkeää kirjoittamiseen on sitoutua:
"On sovitettava itsensä kirjoittamiseen, sillä se ei itsestään sovittaudu kirjoittajan elämään."
Luulen, että sama pätee lukemiseen. Ehkä tässä(kin) asiassa siis auttaa päätös. On vain päätettävä, että lukee tietyn määrän – tai ajan – kirjoja joka päivä.
Esimerkiksi tunnin verran, kuten Stubb tekee.
Stubbin metodissa oma heikoin lenkkini taitaa olla liikunta. Tällä hetkellä en nimittäin harrasta oikein mitään, ellei kävelyjä Akateemiseen kirjakauppaan tai lyhyitä kotijoogatreenejä YouTuben ääressä lasketa. En käy tanssitunneilla pyörittämässä lanteitani enkä tee juoksulenkkejä jäisillä kaduilla.
Nelikymppisenä alkaa olla jo tervettä itsesuojeluvaistoa.
Haaveilen kuntosalikortista mutta en ole saanut aikaiseksi hommata sellaista uudestaan, pitkän tauon jälkeen. Kai se johtuu rahasta, kuten niin niin moni muukin asia elämässä. Voisinko minä oikeasti pulittaa tuntuvan määrän euroja kuussa siihen, että saisin hikoilla crosstrainerissa, nostella painoja ja lisäksi tehdä vatsalihasliikkeitä ryhmässä niin paljon kuin haluan?
(Ja hetkinen: haluanko edes?)
Toisaalta: mikä voisi olla parempi sijoitus kuin kuntosalijäsenyys. Jokainen salikäynti varmasti edistäisi terveyttäni, hyvinvointiani ja jaksamistani arjessa.
Ja onhan itse presidentti Stubb todennut muun muassa Nokian Uutisten artikkelin (3.12.2023) mukaan, kuinka tunti liikuntaa nimenomaan antaa päivään "kaksi tuntia lisää energiaa".
Koen, että sometus puolestaan vie niitä. On hämmentävää, miten paljon aikaa saattaa kulua pelkkään sosiaalisen median selailuun ja päivitysten lukemiseen, myös sellaisten ventovieraiden ihmisten, joita ei ole koskaan edes tavannut.
Mikäli aikoisi ryhtyä toteuttamaan Stubbin filosofiaa, kannattaisi alkaa tarkkailla rehellisesti omaa käyttäytymistään niin lukemisen, liikunnan kuin somen osalta. Ja ehkä jopa mitata kellosta aikaa.
Olisi hyvä myös antaa itselleen armoa. Aiemmin linkkaamassani Helsingin Sanomien jutussa kansanterveystieteen professori ja käyttäytymistieteilijä Pilvikki Absetz muistuttaa, että rutiinien omaksuminen vie oman aikansa; keskimäärin siinä kestää jopa kymmenen viikkoa. Absetz myös huomauttaa, että jos jokin rutiini ei lainkaan tunnu kivalta, ei sitä ehkä kannata väkisin omaan elämään ujuttaa.
En ehkä uskalla ruveta selvittämään, kuinka kauan roikun somessa joka päivä mutta voisin hyvin tutkailla, kuinka pitkiä aikoja luen kirjoja tai kävelen ja ulkoilen päivittäin. Ja kenties voisin matkan varrella koettaa etsiä myös edullisen kuntosalin.
(Onko sellaisia?)
Ai niin: Aiemmin mainitsemani MTV3:n jutun mukaan Stubb pitää liikunnan lisäksi kaikkein tärkeimpinä tekijöinä jaksamisen kannalta myös hyviä yöunia ja sitä, että "syö suhteellisen fiksusti".
Stubb kertoi Tommolan haastattelussa menevänsä nukkumaan kello 21–22 välillä ja heräävänsä viiden kieppeillä. Kuulostaa tehokkaalta mutta on minulle, iltavirkulle, sula mahdottomuus. Illallahan minä vasta sytyn eloon! Mikäli olen joskus ponkaissut ylös aamuviideltä, olen joko sännännyt lentokentälle tai lohduttanut itkevää lasta.
En myöskään taida syödä erityisen fiksusti. Sorrun esimerkiksi liian usein suklaaseen ja karkkeihin. Mutta edukseni täytyy sanoa, että syön aika paljon salaatteja. (Enimmäkseen valmissalaatteja.)
Luulen, että minussa voisi kuitenkin olla ainesta 1+1+1-metodin harjoittajaksi, sillä siinähän keskitytään nimenomaan kirjoihin, liikuntaan ja someen. Ja aina kannattaa kokeilla hyviksi todettuja juttuja.
Onhan Stubbkin päässyt filosofiansa avulla kieltämättä aika pitkälle!
Taina Latvala
Kommentoi