Lämpimät säät tulivat tänä vuonna jokseenkin yllättäen, enkä oikein ehtinyt valmistautumaan niihin. Se näkyy jossain määrin myös vaatevalinnoissani.
Monesti minun tekisi mieli pukeutua aina samaan, nilkkapituiseen hameeseen, jota on mukava käyttää ja jonka kangas on koristeltu kauniin kuvioin. Kyseinen hame ei hiosta eikä tunnu tukalalta, ja se peittää kätevästi kalpeat sääreni.
Pitkä hame ei kuitenkaan ole käytännöllinen aivan kaikissa tilanteissa. Jos esimerkiksi lähden lapsen kanssa leikkipuistosta kotiin ja mahdollisesti kannan häntä sylissäni, saattaa olla vaarana, että kompastun omiin helmoihini.
Shortseja minua puolestaan arveluttaa käyttää kalpeiden säärieni vuoksi. (Eilen kylläkin tein niin, mikä oli sangen rohkeaa.) Välillä olen turvautunut Batman-leggingseihini, mutta ne voivat tuntua kuumalla säällä aika tukalilta.
En ole erityisen kiinnostunut muodista tai pukeutumiskysymyksistä, mutta jostain syystä tunnen mystistä viehtymystä kirjoihin, joissa kurkistetaan eleganttien pariisilaisten ja ranskalaisten elämänmenoon. Tyyliasioissakin käännyn välillä tällaisten opusten puoleen.
Tuorein ostamani kirja kyseiseen aihepiiriin liittyen on brittiläisen, Ranskassa asuvan Janine Marshin viehättävä teos How to Be French – Eat, Drink, Dress, Travel and Love la vie française (2023). Kirjassa käsitellään ranskalaisten elämäntyyliä aina ajattelutavoista syömiseen, pukeutumiseen, matkustamiseen, rakkauteen ja kulttuuriin.
Marshin mukaan ranskalaisille on ominaista muun muassa art de vivre -elämäntyyli, johon kuuluu pienistä hetkistä nauttimista ja niiden vaalimista; tällaisia pieniä onnenhetkiä voivat olla esimerkiksi kahvilassa istuminen, taidegalleriassa käynti tai hyvän kirjan lukeminen.
Täytyy sanoa, että art de vivre sujuu minulta aika lailla luonnostaan. Etenkin kahvilat ja kirjat ovat olennainen osa elämääni ja arkeani.
Muoti sen sijaan ei ole erityisalaani. Pidän kyllä kauniista vaatteista, mutta niiden etsiminen tuntuu usein työläältä. Monet sanovatkin, että parhaat löydöt tehdään sattumalta, ilman, että yrittää edes etsiä mitään.
How to Be French -teoksessa on kiinnostava pukeutumisosio, jossa Janine Marsh muun muassa esittelee joitakin ranskalaiseen tyyliin liittyviä sääntöjä. Yksi niistä on: ”Less is more”. Tämä pätee niin väreihin, koruihin kuin meikkaamiseenkin.
Kirjassaan Marsh kuvailee ranskalaisten pukeutumistyyliä yhtä aikaa ajattomaksi, vaivattomaksi, elegantiksi ja yksinkertaiseksi. Ripaus ”oman tiensä kulkija” -mentaliteettiakin kuuluu asiaan.
Tunnistan itsestäni tietynlaisen oman tien kulkijan, myös pukeutumisen suhteen. Kerran esimerkiksi ostin takin, jossa oli paljettihihat ja jota suorastaan rakastin. Vieläkin harmittaa, että se katosi.
Janine Marshin mukaan ranskalaiset suosivat vaatteissa mieluummin hyvää leikkausta ja hienoja yksityiskohtia kuin ”bling bling”-muotia, mutta ehkä jotkut heistä olisivat saattaneet ihastua paljettitakkiini – ostinhan kerran pariisilaisesta turistikojusta jopa paljettipipon, jota olen vuosien varrella pitänyt paljon.
Marshin kirjan pukeutumisosion lopussa on lueteltu tiivistetysti viisi ohjetta ranskalaiseen pukeutumistyyliin. Ensimmäinen niistä kuuluu: ”Käytä mustaa mihin aikaan vuodesta tahansa!”
Kirjassa on lainaus myös ranskalaiselta koomikolta Olivier Giraudilta, joka on sanonut, että pariisilaiset pukeutuvat aina mustaan.
”Joskus he saattavat vähän hullutella ja laittavat ylleen jotakin harmaata tai tummansinistä”, Giraud tarkentaa.
Hänen mukaansa pariisilaiset pystyvät näkemään, jos joku on tullut Pariisiin muualta. Sen voi päätellä siitä, että henkilö käyttää värikkäitä, kuviollisia vaatteita.
Mieleeni tulevat heti yhdet leveälahkeiset, juhlavahkot kesähousuni, joissa on erivärisiä kuvioita vaalealla pohjalla. Puolustuksekseni täytyy sanoa, että yhdistän niihin yleensä mustan paidan.
Hyväksyisivätköhän pariisilaiset tuon asukokonaisuuden?
Toisaalta How to Be French -teoksessa on huojentava huomio siitä, että ranskalaisille muoti ei tarkoita pukeutumista muita ihmisiä varten. Tärkeintä on, että itse tuntee olonsa hyväksi ja itsevarmaksi.
Lisäksi saan lukea Marshin kirjasta sellaisenkin lohdullisen seikan, että ranskalaisten tyylissä on myös vaihtelua, ja Pariisin ulkopuolella muodista ajatellaan väljemmin; Etelä-Ranskassa esimerkiksi suositaan valkoista, koska sitä vasten ruskettunut iho pääsee hyvin esiin.
Itse haaveilen tällä hetkellä puhtaanvalkoisista pellavahousuista, joissa voisi mennä minne tahansa: kauppaan, kirjastoon, puistoon, meren rantaan. Näen mielikuvissani ihanan rennot kesähousut, joissa joku tyylitietoinen nainen suuntaa saaristoristeilylle, päässään panamahattu ja olallaan soma kangaskassi.
Voisinko se olla minä?
Taina Latvala
Kommentoi