veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

Johtaja, tiedätkö mitä tapahtuu, kun et ole katsomassa?

Erika Ehrnrooth
Erika Ehrnrooth

Työn iloa välittämässä

Erika Ehrnrooth on henkilöstöratkaisuja tarjoavan Eilakaislan toimitusjohtaja. Asiakaskeskeistä ja palveluhenkistä kolmen lapsen äitiä kiinnostaa elinikäinen oppiminen, itsensä johtaminen sekä työelämä ja työvoimapoliittiset käänteet. Erikan mietteitä löytyy LinkedInissä /erikaehrnrooth ja Twitterissä @ErikaEhrnrooth

Menestyvä nuori suomalaisyrittäjä William Wolfram on määritellyt, että yrityskulttuuri on se mitä tapahtuu, kun kukaan ei ole katsomassa. Oma poikani William (9 v.) kysyi, onko kukaan tuolloin kotona, kun käskin palata kotiin syömään ja tekemään läksyt tiettyyn aikaan. No ei ole, vastasin, mutta toivon siitä huolimatta, että siihen aikaan tulisit kotiin.

En tiedä, kokeiliko poika kepillä jäätä, mutta koin valtavaa kiitollisuutta ja ylpeyttä, kun kotiin palattuani näin, että William oli toiminut toivomallani tavalla: läksyt oli tehty, lautanen oli tiskikoneessa ja poika pyjamaan pukeutuneena television ääressä. Luottamus ei saanut kolhuja, vaan se vahvistui.

Luottamus rakentuu sosiaalisten tunteiden ja tarpeiden tyydyttyessä

Luottamus on mielestäni yksi elämän kulmakivistä, puhuimme sitten elämänkumppanista, ystävistä, perheestä, asiakkuuksista tai työyhteisöstä. Minulle luottamus tarkoittaa sitä, että voin luottaa toisen tukeen, ymmärtämiseen ja joustavuuteen sekä apuun säässä kuin säässä, asiassa kuin asiassa. Minua ei petetä eikä minun tarvitse pettyä.

Koska puhumme tunteista, on asia tietenkin subjektiivinen ja siksi hauras. Ihmisten johtajana pitää pystyä johtamaan tunteita ja omalla käyttäytymisellä luomaan psykologista turvallisuutta.

Kun yhteisössä vallitsee psykologinen turvallisuus, tiimijäsenet ajattelevat vähemmän uuden tai erilaisen idean ilmaisun mahdollisia negatiivisia seurauksia. Tämän myötä syntyy ideoivaa keskustelua, jossa yksi plus yksi on enemmän kuin kaksi. Luottamuksen syntymiseen ja säilymiseen tarvitaan mm. avointa ja rehellistä kommunikaatiota, esihenkilöiden osallistamista ja työntekijöiden osallistumista.

Itse lähden siitä, että voin luottaa kanssaihmisiin aina 100 %. Jos ja kun joku tuottaa minulle pettymyksen, toivon, että toinen osapuoli lähtee selvittämään asiaa kanssani rohkeasti ja aidon inhimillisesti. Jos näin ei tapahdu, minun voi olla hyvinkin vaikea päästä irti ikävästä tunteesta.

Pyrin itse mahdollisimman nopeasti korjaamaan tilanteen, jossa tajuan toimineeni väärin, mutta aina niin ei vaan tajua tehdä. Siksi myös toiselle osapuolelle jää vastuu huomauttaa asiasta – ja tähän tarvitaan turvallisuuden tunnetta!

Omistautunut työntekijä on sitoutuneempi ja panostaa siksi myös enemmän työn jälkeen

Psykologisesti turvallinen olo johtaa onnistumiseen ja mahdollistaa virheistä oppimisen, mutta etenkin se myötävaikuttaa työntekijän omistautumiseen ja tiimin innovointikykyyn. Työntekijät, jotka tuntevat työn imua eli intohimoa työhönsä, ovat menestystä janoavan yrityksen tavoite.

Työntekijöiden sitoutumiseen vaikuttavat esimerkiksi hyvä työpaikkakulttuuri, johtamistyyli ja yrityksen maine yhtä lailla kuin luottamus, kunnioitus ja organisaatioviestintä.

Luodaksemme toimihenkilöillemme parhaat mahdollisuudet kukoistaa, olemme yhdessä kaikkien tiiminvetovastuussa olevien Eilakaislalaisjohtajien kanssa määritelleet johtamisen teesit, joiden mukaan lupaamme toimia. Näistä rakentuu meillä yhtenäinen johtamistyyli, ja samassa iskussa saavat tiiminvetäjämme tukea ja turvaa johtamistyössään.

Viiden kohdan teesit rakentuivat meillä reilun vuoden kestäneen esimieskoulutuksen myötä, jonka jälkeen ne tuotiin konsernihallitukselle saakka hyväksyttäväksi. Nyt vuosi myöhemmin uskallan jo väittää, että teesit ovat vahvistaneet meitä, niin tiiminvetäjiä, toimihenkilöitä kuin tuloksentekoamme!

Noh, tuotetaanko parasta palvelukokemusta, kun et ole katsomassa?

Uskon vahvasti, että myyvän yrityksen oman väen hyvä työntekijäkokemus on onnistuneen asiakaskokemuksen edellytys. Hyvä työntekijäkokemus rakentuu siitä, kuinka johtavassa asemassa olevat onnistuvat näyttämään suuntaa yhteiselle tekemiselle ja johtavat tiimiä kohti tavoitteita samalla varmistaen, että jokainen tehtävästä riippumatta kokee työnsä merkitykselliseksi.

Silloin elämme yrityskulttuurissa, joka ”halaa kaikkia” ja lujittaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Silloin johtaja tietää, mitä tapahtuu toimintaa valvomatta. Sama pätee tähän kolmen lapsen äitiin, joka ei juuri sinä arki-iltana venynyt olemaan kaikkialla samanaikaisesti ja luotti siihen, että poika toimii sovitusti.

Erika Ehrnrooth

Kommentit (0)
 

Kommentoi
Kommentoinnin yhteydessä kerättävät tiedot on tarkoitettu vain kommentoinnin pitämiseksi asiallisena. Kommentoinnin yhteydessä annettuja tietoja ei tallenneta asiakasrekisteriin, eikä niitä käytetä tai luovuteta muuhun tarkoitukseen.
Nimesi Sähköpostiosoitteesi (ei näy julkisesti)
Kommenttisi
Varmistus robottien varalta: Mitä onkaan yhdeksän ynnä kuusi?
Välitä Taloustaidon ylläpidolle huomiosi siitä, että kommentti on mielestäsi asiaton ja toivoisit sen poistamista.
Voit myös halutessasi antaa lisätietoja ylläpidolle:
Haluatko varmasti poistaa kommentin?

Blogit