veronmaksajat.fi

Ota mallia nuoremmista – tartu elinikäiseen oppimiseen

Erika Ehrnrooth
Erika Ehrnrooth

Työn iloa välittämässä

Erika Ehrnrooth on henkilöstöratkaisuja tarjoavan Eilakaislan toimitusjohtaja. Asiakaskeskeistä ja palveluhenkistä kolmen lapsen äitiä kiinnostaa elinikäinen oppiminen, itsensä johtaminen sekä työelämä ja työvoimapoliittiset käänteet. Erikan mietteitä löytyy LinkedInissä /erikaehrnrooth ja Twitterissä @ErikaEhrnrooth

Jälleen on se aika vuodesta, kun koululaiset rientävät jännittyneinä kohti uutta kouluvuotta. Rentouttavan ja pidemmän vuosiloman jälkeen myös moni suomalainen palaa elokuussa töihin. Sen myötä ainakin omaan sähköpostiini tipahtaa nyt päivittäin erinäisiä kutsuja ja viestejä koskien erityyppisiä koulutuksia, kurssikokonaisuuksia ja seminaareja. En tiedä, onko elokuu merkinnyt aiemminkin näin selkeästi ”paluu koulunpenkille” -teemaa myös meille työssä oleville, vai näkyykö tässä koronan jälkeinen patoutuneen tulvan poistuminen.

Tammikuu on perinteisesti ollut kuukausi, jolloin ihmiset maittavan joululoman jälkeen lähtevät lunastamaan uudenvuodenlupauksiaan napaten itselleen uuden kuntosalijäsenyyden. Onkohan elokuu sitten jatkuvan oppimisen uuden alku?

Parempi aloittaa nyt kuin ei koskaan – varmista, että opiskelu on jatkuva rutiini

Toiset syttyvät uuden tiedon hankkimisesta ja hakevat jatkuvasti kuunneltavaa, luettavaa ja opittavaa, joilla maustaa arkeaan. Heille uuden tiedon hakeminen on energisoivaa! Toisille se on kuormittava ja melkein pakollinen asia, jota on säännöllisin väliajoin työnantajan pyynnöstä suoritettava. Näiden vastakohtien väliin mahtuu monta erisävyistä vaihtoehtoa – varmasti yhtä monta kuin mitä otokseen mahtuu.

Kuulun itse niihin, jotka mieluiten pitävät useampaa rautaa tulessa pysyen koko ajan liikkeessä, ja minua inspiroi uusien taitojen oppiminen, uusien harrastusten aloittaminen ja rohkeasti omien vahvuusalueiden venyttäminen. Taloustaidon bloggaajaksi heittäytyminen on tästä hyvä esimerkki – koskaan aikaisemmin en ollut blogannut. Vaikka ajan allokointi uuden opiskeluun ei olisi luontaista, kannustan sinua kokeilemaan ja varaamaan loppuvuodeksi säännöllisesti aikaa uusien asioiden tutkimiselle.

Oppiminen ei ole itseisarvo, vaan muuttuu hyödylliseksi harjoittelun kautta

Olen aiemmissa blogeissani kirjoittanut jatkuvasta oppimisesta lähestyen sitä eri kantilta, mm. siitä, minkälaisia taitoja tulevaisuuden työelämä tarvitsee sekä työurien pidentymisestä ja minkälaisia vaatimuksia se asettaa työntekijöille uran tai jopa urien aikana. Tässä blogissa haluan kuitenkin nostaa esille erään toisen bloggaajan teoriaa elinikäisestä oppimisesta ja siitä, että se on jaettavissa kolmeen eri tasoon, sillä kun palasin hänen aiheeseen liittyvään blogisarjaansa, ja teemaa hieman pohdittuani huomaan, että Taneli Tikka on aivan oikeassa!

Tikan mukaan elinikäinen oppiminen jakautuu tiedon, taidon ja syväoppimisen taidon tasoihin. Näistä viimeinen on pitkäjänteisin ja haasteellisin, sillä se vaatii uuden tietotaidon haltuunottoa ja luonnollista hyödyntämistä sekä suurempien kokonaisuuksien omaksumista eli kompetenssia. Oivalsin, että vaikka vietän itse viikoittain aikaa blogien, podien ja webinaarien parissa, se ei vielä tarkoita, että pystyisin hyödyntämään uutta oppimaani ns. sydämestäni, vaan se on vasta ensimmäinen askel.

Kerään siis jatkuvasti tietoa, josta inspiraation lisäksi saan ideoita ja teorioita, joita työelämässä ja työssäni voin hyödyntää. Oppeja käytäntöön viemällä kerrytän lopulta uusia taitoja ja vuosien varrella pääsen tiedonjanolla sekä laajemmalla ymmärryksellä kerryttämään uusia syväosaamisen alueita. Tämän kehittyminen vaatii kuitenkin uuden tiedon aktiivista ja pitkäkestoista harjoittamista. Samalla tarkoittaa tämä siis sitä, että jostain on aloitettava ja mieluiten jo tänään, sillä uuden tiedon jalostuminen syväopituksi taidoksi vaatii taitojen käyttämistä ja näin ollen aikaa.

Nyt on erinomainen hetki ottaa mallia nuoremmista, joten emmeköhän julista elokuuta elinikäisen oppimisen kuukaudeksi! Mitä sinun tekisi mieli oppia? Onko se uusi kieli vai aiemmin opitun kielen jatkokurssi? Tai onko se myynnin ja markkinoinnin synergiat, kenties syrjimättömän rekrytoinnin käytänteet tai ehkäpä valmentavan johtamisen tavat? Maailma on pullollaan vaihtoehtoja, joten tartuthan tilaisuuteen!

Erika Ehrnrooth

Kommentit (1)
 
  • Kari 4.9.2022 7.36
     
    Itselläni tressikäyrä nousee heti aina kun puhutaan jatkuvasta oppimisesta, eikö vapaallakaan saa enää ottaa rennosti. Jos opiskelu hyödyttää työnantajaa opiskelun pitäisi tapahtua työajalla ei vapaa-aikana. Muutenkin jatkuva opiskelu sopii enemmän ihmiselle joka tykkää opiskelusta.
    Ilmoita asiaton viesti

Kommentoi
Kommentoinnin yhteydessä kerättävät tiedot on tarkoitettu vain kommentoinnin pitämiseksi asiallisena. Kommentoinnin yhteydessä annettuja tietoja ei tallenneta asiakasrekisteriin, eikä niitä käytetä tai luovuteta muuhun tarkoitukseen.
Nimesi Sähköpostiosoitteesi (ei näy julkisesti)
Kommenttisi
Varmistus robottien varalta: Mitä onkaan yksi ynnä kaksi?
Välitä Taloustaidon ylläpidolle huomiosi siitä, että kommentti on mielestäsi asiaton ja toivoisit sen poistamista.
Voit myös halutessasi antaa lisätietoja ylläpidolle:
Haluatko varmasti poistaa kommentin?

Blogit