Harvinaista kyllä, Suomea koskevat ensi vuonna kahdet presidentinvaalit. Heti aluksi kotimaahan valitaan tietysti uusi presidentti, jollaiseksi on tarjolla liuta kelpo ehdokkaita. Hyvä näin, koska viranhaltija aloittaa kautensa tiukimmassa turvallisuuspoliittisessa tilanteessa sitten kylmän sodan.
Ne toiset suomalaisia ravisuttavat presidentinvaalit järjestetään marraskuussa Yhdysvalloissa. Siellä todennäköiset pääehdokkaat ovat näin nuorimman Nato-maan näkökulmasta villejä kortteja. Toinen kuntonsa, toinen taas arvaamattomuutensa takia.
Istuva presidentti Joe Biden on edustanut Yhdysvaltain toisen maailmansodan jälkeisen ulkopolitiikan jatkumoa: vastuunkantoa demokratian puolustamisesta ja liittolaissuhteiden kunnioittamista. Donald Trumpin linjana on puolestaan kyseenalaistaa edellinen: supervallan kansainvälisiä velvoitteita on tarkasteltava vain Yhdysvaltain oman edun kautta.
Pitkään jatkunut Yhdysvaltain politiikan ja tiedonvälityksen kahtiajako ruokkii demokraattien ja republikaanien eriparisuutta. Kun instituutiot (kongressi, perinteinen media, suuret teollisuusyritykset) tai ainakin niiden arvostus romahtavat, maaperä on valmis äärimielipiteiden leviämiselle.
Näissä oloissa jopa autoritäärinen, sopimuksista piittaamaton ehdokas voi tuntua mahdolliselta johtajavalinnalta. Varsinkin jos uskoo, että se toisi jonkinlaista järjestystä kaaokseen, hidastaisi ympäröivän maailman pelottavaa muutostahtia.
Kun pääpuolueet etääntyvät liiaksi toisistaan ja kompromissien teosta tulee heikkouden merkki, päätöksenteko halvautuu kaikilla politiikan lohkoilla.
On kuitenkin syytä huomata, että Washington on täpäristä tilanteista huolimatta aina selviytynyt kriiseistä. Edustajainhuoneen, senaatin ja presidentin keskinäisriippuvuus pitää lopulta valtakoneiston tasapainossa.
Huolestuneempi pitääkin olla ulkoparlamentaaristen liikkeiden voimistumisesta. Varsinkin jos ne saavat tukea jenkkilipun ja raamatun kanssa flirttailevalta presidentiltä.
Mitä voimme oppia Yhdysvaltain polarisaatiosta?
Ainakin sen, että sosiaalisen median hallitsemassa viestintäympäristössä äärinäkemykset saavat aivan eri tason kaikupohjan. Somesta puuttuu myös toimittajan tai muun ammattilaisen kosketus. Silloin ei mittakaavaa suhteuteta, lähteitä kerrota tai faktoja tarkisteta.
Juuri digitaaliset kanavat ovat se rintama, jossa jokainen voi antaa oman positiivisen panoksensa vaalien innoittamaan yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Vaikeistakin aiheista voi viestiä vastuullisesti, toista osapuolta kuunnellen ja arvostaen. Asiat saavat kiistellä, mutta sen ei tarvitse rikkoa henkilöiden tai yhteisöjen välejä.
On tärkeä muistaa, että sosiaalisen median riidankylväjätkin ovat ammattilaisia. Heidän tehtävänsä on murentaa kansallista tai muuta yhtenäisyyttä informaatiovaikuttamisen keinoin.
Sen torjumiseen voi jokainen osallistua näppäimistönsä kautta. Älä ainakaan provosoidu tai jaa eteenpäin tarkistamatonta tietoa – esimerkiksi presidenttiehdokkaista.
Antti Oksanen
Kommentoi