Etusivu
-
BLOGIT 29.4.2025
Onko kaikki hallituksen syytä?
Jos haluamme, että poliitikot tekevät fiksuja päätöksiä, meidän on osattava vaatia niitä poliitikoilta. Meidän on osattava arvioida hallitusten päätösten vaikutuksia ja ymmärrettävä, että talouspolitiikan vaikutukset eivät näy heti. Toimivassa demokratiassa politiikka on kansan kuva, hyvässä tai pahassa. -
VEROT 29.4.2025
Kotitaloudet maksoivat lähes puolet ympäristöveroista
Ympäristöverojen kertymä vuonna 2023 oli 6,2 miljardia euroa, mikä oli 5,4 prosenttia edellisvuotista matalampi. Laskun taustalla olivat erityisesti energiaverot, joita kertyi 4,7 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. -
VEROT 28.4.2025
Työsuhdepyöräetu poistumassa – tämän suuruisesta veroedusta kyse 2025
Hallitus kaavailee työsuhdepyöräedun poistamista vuoden 2026 alusta. Tällä hetkellä työnantaja voi tarjota työntekijälleen polkupyöräedun, joka tarkoittaa, että työntekijä saa käyttöönsä pyörän ilman, että siitä tarvitsee maksaa veroa. Tämä etu on veroton aina 1 200 euroon asti vuodessa. -
BLOGIT 28.4.2025
Hei ajoituksen mestari, menetitkö jo rahasi?
Kun päivän uutiset saavat haukkomaan henkeä ja kansainvälinen talousjärjestelmä horjuu, voi piensijoittaja hakea historiasta lohtua. Vaikkei mennyt ole edelleenkään tae tulevaisuudesta. -
RAHAT 28.4.2025
Puolustusteollisuuteen voi sijoittaa helpostikin
Kovassa nosteessa olevaan puolustusteollisuuteen voi sijoittaa, vaikka ei haravoisi ulkomailta alan yhtiöiden osakkeita. Sijoittamaan pääsee myös ostamalla etf-rahastoja. Toimiala on suppea, joten se sopii lähinnä höysteeksi muiden sijoitusten oheen. -
VEROT 28.4.2025
Sijoitusasunto myynnissä – miltä ajalta saan vähentää hoitovastikkeet?
Vuokralainen muutti pois sijoitusasunnostani jo syksyllä 2024, jonka jälkeen laitoin asunnon välittömästi myyntiin. Voinko vähentää hoitovastikkeet asunnon tyhjillään oloajalta, kun luovutusvoittoa lasketaan? -
VAPAALLA 28.4.2025
Tämä automerkki kurvasi kolaritilastojen johtoon – kärjessä muitakin premium-autoja
Kolaritilastojen kiistaton kunkku on Tesla, jolle sattuu jopa 60 prosenttia enemmän kolareita kuin tilastossa toiseksi sijoittuneelle BMW:lle. Audi on POP Vakuutuksen tilastossa neljäntenä ja Mercedes Benz kuudentena. -
RAHAT 25.4.2025
Myyn brittiosakkeita – saanko vähentää tappion pääomatuloistani Suomessa?
Osakkeeni eivät ole suomalaisella arvopaperien säilyttäjällä säilytyksessä, joten niiden myynti ei luultavasti näy esitäytetyllä veroilmoituksellani. Voinko vähentää tämän luovutustappion pääomatuloistani Suomessa? -
VEROT 25.4.2025
Verovelkaa lähes 4 miljardia euroa, konkurssihakemuksissa yli 50 prosentin nousu
Sekä verovelka että konkurssien määrä kasvoivat voimakkaasti vuoden 2025 ensimmäinen vuosineljänneksen aikana. Konkurssihakemuksia Verohallinto teki 57 prosenttia enemmän kuin vastaavana aikana vuonna 2024. -
KOTI 25.4.2025
Ikäihmisen kodissa monta vaaran paikkaa – näin suojaat läheistäsi palovahingoilta
Yhä useampi ikääntynyt asuu kotonaan mahdollisimman pitkään. Itsenäinen asuminen saattaa olla hengenvaarallista, jos kodin paloturvallisuus jää liian vähälle huomiolle. Pienilläkin toimilla kodista voi tehdä turvallisemman paikan. -
BLOGIT 24.4.2025
Veroriihi vauhdittaa kasvua ja korjaa vinoumia
Hallituksen kehysriihestä tuli lopulta veroriihi. Tulokset olivat pääosin hyviä. Ansiotulojen verotuksen ja yhteisöveron muutokset tukevat talouden kääntymistä kasvuun. Samalla ratkottiin joitakin verojärjestelmän pitkäaikaisia rakenteellisia vinoumia. Eläkkeensaajien raippaveroakin höylätään viimein pienemmäksi. -
RAHAT 24.4.2025
Tekoäly säästäjän ja sijoittajan apulaisena ‒ asiantuntijan vinkit kokeiluun
Voisiko tekoälyä hyödyntää sijoittamisessa ja raha-asioiden hoidossa? Kysyimme asiaa Taloustaidon lukijoilta sekä S-Pankin sijoitusjohtajalta Mika Leskiseltä, joka paljasti, miten hän hyödyntää tekoälyä työssään. -
VEROT 24.4.2025
Voiko osakeyhtiöllä olla henkilökohtainen tulolähde?
Olen pohtinut osakeyhtiön tulolähdejakoa. Voiko osakeyhtiöllä edelleen olla verotuksessa niin sanottu henkilökohtainen eli tuloverolain mukaan verotettava tulolähde? -
VAPAALLA 24.4.2025
Tässä kesäkukka, joka ei kavahda kylmää kevättä
Lämpimien säiden viivästyminen harmittaa kotipuutarhuria, mutta ei hätää, suomalaisten suosikkikukka kestää kylmänkin kevätsään. Huhtikuun sesonkikukka orvokki kestää jopa –5 astetta pakkasta. -
BLOGIT 23.4.2025
Onko Yhdysvaltojen erityisasema mennyttä?
Kuluttajaboikotit ja sijoitusmarkkinoiden paniikki kertovat siitä, että mikään ei ole kuin ennen. Yhä useamman silmissä amerikkalaiset tuotteet ja omaisuuserät ovat nyt jotain mitä karttaa. -
RAHAT 23.4.2025
Endomines-sijoittaja iski kultasuoneen – kullankaivajan osake on vivutettua kultaa
KARON GRILLI Kun Ilomantsissa kultaa kaivavan Endominesin toimitusjohtaja Kari Vyhtinen vieraili vajaa vuosi sitten Grillillä, hän esitti hurjalta tuntuvan ennusteen kullan hinnasta: vuoden sisällä se rikkoisi 3000 taalaa. Tavoite toteutui, paljon enemmänkin. Voiko kullan nousu vielä jatkua? -
BLOGIT 23.4.2025
Lahjoitetulla voimavaatteella tasa-arvotekoja – näin rakennetaan kestävämpää Suomea
Naiset valtaavat Pörssitalon 14. toukokuuta, kun kolmatta kertaa järjestettävä Crush Business Event järjestetään Helsingissä. Tapahtuman teemana on Rebel Together –kapinoidaan yhdessä. -
VAPAALLA 23.4.2025
Oranssiviini käy ruokapöytään – sopii kimchin ja curryn kaveriksi
Trendikkäiden ravintoloiden viinilistoille on noussut uusi sana. Perinteisten kuohu-, valko- ja punaviinien lisäksi saattaa hyvinkin törmätä otsikkoon Oranssiviinit. -
VEROTUS 22.4.2025
Perukirjassa korjattavaa? Näin haet muutosta perintöverotukseen
🅑 JÄSENILLE
Perukirja on Verohallinnolle tehtävä veroilmoitus, jonka perusteella perilliset maksavat perintöveron. Entä, jos perukirjaan merkittyjä tietoja haluaakin jälkikäteen korjata? Mikäli Verohallinto on jo käsitellyt perukirjan ja lähettänyt perinnönsaajille perintöveropäätökset, muutokset perintöverotukseen pitää tehdä hakemalla oikaisua. -
KOTI 22.4.2025
Kesäasunnolla kattoremontti – kuka saa kotitalousvähennyksen?
Teetän tänä kesänä mökillä kattoremontin. Voivatko perilliseni, poika ja tytär, saada verotuksessa kotitalousvähennyksen, jos he maksavat osuuden työkustannuksista ennakkoperintärekisteriin merkitylle yritykselle?
Näitä muut lukevat nyt
-
VEROT 20.4.2026Miksi sijoituslainani korot eivät näy veroilmoituksellani?Minulla on sijoituslainaa. Miksi lainani korot eivät näy veroilmoituksellani vähennyskelpoisina? Olen sinkku eikä minulla ole lapsia. Verojuristi Ella Pettinen vastaa : Tulonhankkimisvelan korot ov...
-
KOTI 20.4.2026Vanha reititin voi olla kotiverkon heikoin lenkki – näistä merkeistä tunnistat riskinVanhentunut reititin voi heikentää paitsi nettiyhteyttä myös koko kotiverkon tietoturvaa. Asiantuntijan mukaan hälytyskellojen pitäisi soida erityisesti silloin, jos laite on vanha, sitä joutuu käy...
-
KOTI 20.4.2026Tekeillä mökkikaupat? Tässä sinulle 5 kätevää vinkkiäKun unelmien kesämökki on löytynyt, on hyvä hetki selvittää muutama perusasia. Tiedätkö, missä kulkevat mökkitontin rajat? Ulottuuko tontti rantaviivaan asti vai onko rannassa vesijättöä? Ovatko ti...
-
RAHAT 20.4.2026Kauppiaan konkurssi iskee auttamatta kuluttajan kukkaroonVähittäiskauppiaan tai palveluntuottajan konkurssi on kuluttaja-asiakkaalle hankala paikka. Kuluttajien saatavat sijoittuvat velkojalistan häntäpäähän ja useimmiten konkurssipesä ehtii tyhjentyä en...
-
VEROJURISTI VASTAA 21.4.2026
🅑 JÄSENILLE
Rajoittaako testamentti sijoitusvakuutuksen ottamista?Puolisoiden keskinäisessä testamentissa määrätään, että toisen puolison kuoltua kaikki omaisuus menee täysin omistusoikeuksin leskelle. Testamentissa toivotaan myös, etteivät rintaperilliset vaatis...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 9/2026: Mitä sähkö maksaa tulevana talvena?
Sähkön hinta pompsahtaa taas talvella. Miten paljon sähkösopimuksen valinta vaikuttaa laskun loppusummaan?
- Mitä saa satasella puhelinkaupoilla?
- Perinnönjakokirjalla omaisuus jakoon
- Palkkaa vai osinkoa yrittäjälle?
- Kannattaako ottaa vauvavakuutus?
- Jakautumiset tuovat uutta verta pörssiin
- Ensiasunnon ostajat heräilevät
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 12.11.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
RAHAT 9.12.2024Kansalaisvarmenne ilman lukulaitetta – käyttöön ottamiseen tarvitaan kärsivällisyyttä, sen jälkeen käyttö on helppoaPäivitetyissä varautumisohjeissa kansalaisia kehotetaan hankkimaan sähköistä tunnistautumista varten pankkien tarjoamien ratkaisujen lisäksi jokin muu tapa. Toimittaja kokeili, miten helppoa on ott...
-
KOTI 9.12.2024Leskiäiti ja kuolinpesä omistavat asunnon – saavatko kuolinpesän osakkaat kotitalousvähennyksen asunnon remontista?Isämme kuolinpesä omistaa asunnon leskiäitimme kanssa puoliksi. Voimmeko kuolinpesän osakkaina saada kotitalousvähennyksen asunnossa tehdyistä remonttitöistä, vaikka emme käytä asuntoa? Urakoitsija...
-
TYÖ & ELÄKE 13.12.2024Yritykselle uusi toimitusjohtaja – voiko korvauksen työstä maksaa osakeyhtiölle?Olemme laatimassa toimitusjohtajasopimusta. Tehtävään sopivan toimitusjohtajan kanssa käydyissä neuvotteluissa heräsi ajatus maksaa hänen korvauksensa johtamistyöstä samaisen johtajan omistamalle o...
-
KOTI 16.12.2024Onko televisiosi ajan tasalla? Peruslaatuiset tv-kanavat pimenevätKevään 2025 aikana kaikki vapaasti katsottavat tv-kanavat siirtyvät teräväpiirtoaikaan. Nyt on viimeistään hyvä hetki päivittää televisio teräväpiirtoiseksi. Yle lakkauttaa peruslaatuiset tv-lähety...
-
KOTI 16.12.2024Selviydy talvesta, kadun kulkija – näin valitset pitävät kengätLiukastuminen voi sattua kenelle hyvänsä, myös autoilijalle ulos astuessa. Lumipeitteinen jäätikkö on salakavala, samoin suojasäällä jään pinnalle sulava vesikalvo, mutta myös ihan tavallisena talv...
-
RAHAT 12.12.2024Luotot lähtivät lapasesta – lainojen yhdistelystä apua ahdinkoon?Usean kulutusluoton hoitaminen rinnakkain voi panna oman talouden sekaisin. Lainojen yhdistäminen saattaa selkiyttää tilannetta, mutta jos et ole tarkkana, rahanmeno voi vain lisääntyä. Lainojen yh...
-
RAHAT 11.12.2024Pörssiosakkeista tappio – saanko tehdä vähennyksen saman vuoden pääomatuloista?Luovutustappion voi vähentää myös yhtiöiden maksamasta osingosta. Mitä tämä tarkoittaa? Kun on tavallinen palkansaaja ja ostaa osakkeita vain pörssistä, pankki vähentää niistä automaattisesti osing...
-
KOTI 13.12.2024Asuntolaina 150 000– tässä yhdeksän tarjoustaTaloustaidon saamissa lainatarjouksissa 150 000 euron asuntolainan korkein kokonaiskorko oli 3,42 prosenttia ja matalin 3,08 prosenttia. Lainojen marginaalit vaihtelivat marraskuussa 0,5 prosentis...
-
VEROT 12.12.2024Kirjat, lääkkeet, matkaliput, kulttuuri ja liikunta kallistuvat – arvonlisävero kiristyy tammikuussaArvonlisäveron nousu koskee esimerkiksi lääkkeitä, kirjoja, matkalippuja sekä urheilu-, kulttuuri- ja liikuntapalveluja. Arvonlisäverotus kiristyy tammikuun alussa, kun alennetussa 10 prosentin ver...
-
VAPAALLA 12.12.2024Kotisi joulukoristeet kertovat tarinoita – sekoita rohkeasti uutta ja vanhaaTrendikäs joulukuusi on nyt tiheä ja täynnä joulukoristeita. Tyylejä ja värejä riittää jokaiseen makuun. Aiemmin suomalaiset suosivat nykyiseen verrattuna melko niukkaa koristelua. Suomalaiset kodi...
-
RAHAT 17.12.2024Sijoitusasunnossa iso yhtiölaina – miten se vaikuttaa, jos myyn asunnon?Omistan sijoitusasunnon, jossa on iso yhtiölaina. Saan vähentää rahoitusvastikkeen kokonaisuudessaan vuokratulosta, koska taloyhtiö tulouttaa sen kirjanpidossaan ja verotuksessaan. Ja näin olenkin ...
-
VEROT 13.12.2024Esitäytetyn veroilmoituksen määräpäivät jo huhtikuussaEsitäytettyjen veroilmoitusten määräpäivät aikaistuvat ensi keväästä alkaen. Myös kiinteistöveropäätöksen tarkistamisen määräpäivä aikaistuu, ja se on 15. huhtikuuta. Vuonna 2025 esitäytetyn veroil...
-
RAHAT 11.12.2024Milloin aletaan taas rakentaa asuntoja, YIT:n Heikki Vuorenmaa?KARON GRILLI Suomalaiset asuntorakentajat eivät ole tänä vuonna päässeet juuri juhlimaan harjannostajaisia. Rakennusliikkeillä on taseet täynnä myymättömiä asuntoja, ja varastossa riittää sulatelta...
-
TYÖ & ELÄKE 17.12.2024Etätöistä lähitöihin? Työrauha ja toimivat tilat hyvä houkutinHyvä työrauha on toimistolle vetävä tekijä. Se tarkoittaa mahdollisuutta keskittyä työhön ilman suurempia häiriöitä ja keskeytyksiä. Jos työrauhaa ei ole tarjolla, hybridityöntekijä voi päättää jää...
-
RAHAT 10.12.2024Kuluttajahintojen nousu hidastui, mutta halpa jää haaveeksiKuluttajahinnat räjähtivät pari vuotta sitten huimaan nousuun. Tilastokeskuksen mukaan huippuvauhdissa oltiin marraskuussa 2022, jolloin hinnat nousivat yli yhdeksän prosenttia edellisen vuoden mar...
-
VEROT 16.12.2024Sain perinnön Isosta-Britanniasta – maksanko siitä veroa Suomeen?Asun Suomessa ja olen Suomen ja Britannian kaksoiskansalainen. Englantilainen Isoäitini menehtyi ja jätti minulle perintöä 25 000 puntaa. Maksanko perinnöstä veroa Suomeen 20 000 eurosta alkaen? V...
-
VAPAALLA 16.12.2024Joulukuusi kukoistaa loppiaiseen asti, kunhan muistat muutaman niksinJoulukuusen tärkein ominaisuus on, ettei se ei varista neulasiaan. Hyvällä hoidolla kotimainen aito kuusi kestää mainiosti loppiaiseen saakka, ja se on helppo kierrättää toisin kuin muovia ja metal...
-
RAHAT 16.12.2024Rahastotarjonta kutistuu kehittyvillä markkinoillaKehittyville markkinoille sijoittavissa osakerahastoissa on joitakin rahastoja, joilla on houkutteleva tuotto kahdentoista viime kuukauden ajalta. Sen sijaan pidemmän aikavälin tuotot eivät useinka...
-
OMA TALOUS 17.12.2024
🅑 JÄSENILLE
Tauti iskee lomalla tai juuri ennen lomaa – onko lomapäiviä mahdollista siirtää?Jos sairastuu vuosilomalla, lomapäiviä voi siirtää, kunhan toimii heti ja määrätyt muut ehdot täyttyvät. Sairastumisen ajankohta lomaan nähden ohjaa menettelyä. Kannattaa huomioida myös työehtosopi... -
VEROTUS 10.12.2024
🅑 JÄSENILLE
Mitä hyötyä nettovarallisuudesta? Veroprosenttisi voi kutistuaMitä suurempi liikkeen- tai ammatinharjoittajan nettovarallisuus on, sitä suurempi osa yritystulosta verotetaan pääomatulona. Loppuosa yritystulosta on ansiotuloa. Jos nettovarallisuutta ei ole tai...






