Etusivu
-
VAPAALLA 26.10.2015
Firman vai työntekijän oma auto?
Jos työntekijä ajaa paljon työajoja, autoetu voi olla työnantajan kannalta edullinen vaihtoehto. Palkansaajalle puolestaan työsuhdeauto voi koitua kalliiksi, mikäli yksityisajoja on vähän ja työajoja paljon. -
VAPAALLA 23.10.2015
Olenko maksanut ajoneuvoverot?
Trafi on uudistanut ajoneuvoverojen tarkistuspalvelunsa. Palvelusta voi hakea maksutta ajoneuvoliikennerekisterissä olevien ajoneuvojen verotietoja rekisteritunnuksella. -
RAHAT 23.10.2015
Milloin ehtii vielä vähentää tappiot?
Jos salkussasi on myyntitappioita, älä päästä niitä vahingossa vanhenemaan. -
VAPAALLA 23.10.2015
Taas meni tuulilasi!
Tuulilasi vaikuttaa auton ajoturvallisuuteen yhtä olennaisesti kuin jarrut ja ohjaus, mutta siitä huolimatta tuulilasi korjataan tai vaihdetaan vasta kun on ihan pakko. -
VAPAALLA 23.10.2015
Mazda CX-3 jyllää isolla koneella
Mazda CX-3 on vauhdikkaasti muotoiltu. Koeajossa se osoittautui perusmukavaksi autoksi, josta ajan mittaan löytyi luonnettakin, vaikka ensivaikutelma ei herättänyt mitään omistamisen halua. -
KOTI 22.10.2015
Saako autotallin rakentamisesta kotitalousvähennyksen?
Veljeni rakennuttaa autotallin omakotitalonsa viereen omistamalleen tontille. Saavatko veljeni ja hänen vaimonsa kotitalousvähennyksen tehdystä työstä? -
RAHAT 21.10.2015
Ankkurit hukassa
KARON PÖRSSI Useita ja koko ajan useampia pörssiyhtiöitä vaivaa omistajien puute. Kuinka niin? Eiväthän osakkeet ole minnekään kadonneet? -
TYÖ & ELÄKE 21.10.2015
Työeläkemaksu pysyy ennallaan 2016
Vuonna 2016 perittävä työeläkevakuutusmaksu on keskimäärin 24 prosenttia palkasta. Työntekijän maksu vuonna 2016 on 5,70 prosenttia alle 53-vuotiailla ja 7,20 prosenttia yli 53-vuotiailla. Työnantajan maksu on keskimäärin 18,00 prosenttia palkoista. -
VAPAALLA 19.10.2015
Kukkataiteen lumo ei kuihdu
Kukka-aiheiset taideteokset ovat haluttuja ja usein hintaviakin. Mutta miten erottaa toisistaan tavallisen kukkataulun ja kukkataideteoksen? -
KOTI 16.10.2015
Kuka korjaa asunnon rakennusvirheet?
Katto vuotaa, vesiputket jäätyvät tai parketti rakoilee. Taloyhtiöissä sattuu välillä vastoinkäymisiä. Kuuluuko korjaus osakkaan, urakoitsijan vai rakennuttajan vastuulle? Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen vastaa. -
VAPAALLA 16.10.2015
Ford Grand C-MAX on hyvä perusauto
Siinä missä monet isotkin autot ovat muuttumassa mataluutensa vuoksi ahtaiksi, tila-autojen ohjaamot tarjoavat parhaassa tapauksessa todella virkistävää avaruutta. Ford Grand C-MAX on tästä hyvä esimerkki. -
TYÖ & ELÄKE 15.10.2015
Yrittäjillä ja viljelijöillä ei asiaa Portugalin nollaverolle
Verohallinto rajaa uudella tulkinnallaan yrittäjät ja maatalousyrittäjät paljon puhutun Portugalin nollaveron ulkopuolelle. Jo vanhastaan ulkopuolella ovat julkisen sektorin palveluksessa ansaitut eläkkeet. -
RAHAT 15.10.2015
Voinko vähentää autolainan korot?
Otan velatonta asuntoani vastaan pankista uuden lainan ja ostan sillä auton. Voinko vähentää lainan koron asuntolainan korkona? -
KOTI 15.10.2015
Mikä on asuntolainan suosituin viitekorko?
Uusien asuntolainasopimusten tekeminen väheni hieman heinäkuussa, mutta se voi johtua ennemmin lomasesongista kuin lainanottokiinnostuksen lopahtamisesta. Uusien lainasopimusten määrässä ei viime kuukausina ole tapahtunut isoja käänteitä. -
RAHAT 14.10.2015
Iso raha etsiytyi turvaan
KARON PÖRSSI Syyskuussa suursijoittajat etsivät rahoilleen suojapaikkaa. Tämä käy ilmi syyskuun etf-rahavirroista. -
VAPAALLA 13.10.2015
Auton omistaminen kallistuu
Autovero laskee hieman mutta ajoneuvovero nousee prosentuaalisesti reippaasti. Vanhoilla autoilla ajavat joutuvat maksamaan uusien autojen veronalennuksen. -
VAPAALLA 12.10.2015
Mattotaide ja muoti vetävät väkeä huutokauppoihin
Niin Suomessa kuin Ruotsissakin lähimenneisyyden muoti on nyt ”in”. Ruotsalaisten into 1940–1950-luvun skandinaavisiin mattoihin ei ole rantautunut vielä kunnolla Suomeen. -
VEROT 12.10.2015
Verottaja saanut jo yli 7 000 verovilppivihjettä
Verovilppivihjeistä yli puolet koskee palvelun myyntiä ja rakennusalaa. Vihjeitä tulee eniten suurista kaupungeista. -
VAPAALLA 12.10.2015
Volvo XC90 on jyhkeä katumaasturi
Uusi katumaasturi on jyhkeän kokoinen mutta pieniääninen. -
VAPAALLA 12.10.2015
Auto rekisteriin sähköisesti marraskuussa
Autojen ja muiden ajoneuvojen rekisteröinti hoituu marraskuun alusta lähtien sähköisesti. Paperista rekisteröintitodistusta ei enää anneta, eikä sitä liioin tarvitse säilyttää autossa. Autokauppaa helpottaa puolestaan sähköinen varmenne.
Näitä muut lukevat nyt
-
RAHAT 23.11.2023Kuluttajansuoja koheni verkkokaupassa – nettikauppias, tunnetko uudet velvoitteesi?Kuluttajansuojaa on parannettu muun muassa siten, että luottoa ei saa enää tarjota ensisijaisena maksamisen vaihtoehtona. Kuluttajille ei saa verkkokaupassa tarjota enää ensisijaisesti luottoa tai ...
-
KOTI 23.11.2023Onko otoslistallasi elektroniikkaa tai kodinkoneita? Tarkista ensimmäiseksi energiamerkintäMoni kuluttaja suuntaa marras-joulukuussa elektroniikka- ja kodinkonekaupoille. Vastuullinen kuluttaja tarkastaa laitteen energiamerkinnän ennen hankintapäätöstä. Laitteen energiankulutukseen ja si...
-
TYÖ & ELÄKE 24.11.2023Moni eläkeläinen ei löydä sopivaa työtä – eläkkeellä työskentely usein epäsäännöllistä ja satunnaistaPuolet työstä hiljattain vanhuuseläkkeelle siirtyneistä on kiinnostunut työskentelemään. Useimmat eläkkeellä työssäkäyneet ovat jatkaneet samalla työnantajalla samanlaisissa tehtävissä. Työskentely...
-
RAHAT 22.11.2023Björn Wahlroos yritti myydä Nordeaa Saksaan ja KiinaanKARON GRILLI Sampo ryhtyi 2000-luvun jälkipuoliskolla ostamaan Nordeaa pörssistä ja kohosi sen selvästi suurimmaksi osakkeenomistajaksi. Oliko ajatus myydä pankki Keski-Eurooppaan hyvällä preemioll...
-
VEROT 23.11.2023Myin metsää ja maksoin lakiosat sisaruksilleni – olenko oikeutettu metsävähennykseen?Perin hiljattain isältäni testamentilla metsää. Maksoin lakiosat sisaruksilleni myymällä puuta vuoden päästä jakotoimituksen jälkeen. Isälläni ei ollut muuta omaisuutta kuin metsää. Hän ei ollut oi...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 9/2026: Mitä sähkö maksaa tulevana talvena?
Sähkön hinta pompsahtaa taas talvella. Miten paljon sähkösopimuksen valinta vaikuttaa laskun loppusummaan?
- Mitä saa satasella puhelinkaupoilla?
- Perinnönjakokirjalla omaisuus jakoon
- Palkkaa vai osinkoa yrittäjälle?
- Kannattaako ottaa vauvavakuutus?
- Jakautumiset tuovat uutta verta pörssiin
- Ensiasunnon ostajat heräilevät
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 12.11.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat






