Etusivu
-
VEROT 31.10.2016
Mitä julkiset verotiedot kertovat tuloista?
Julkiset verotiedot antavat varsin kattavan kuvan palkoista, joita on maksettu vuonna 2015. Sen sijaan pääomatulojen saajia ei pysty vertailemaan verotilastojen perusteella. -
VAPAALLA 31.10.2016
Alfa Romeo Giulia tarjoaa italialaista tunnetta
Uusi Alfa Romeo Giulia on edullisimmillaan 200-hevosvoiman bensiinimoottorilla, joka tulee loppuvuodesta. Ainakin nyt esitellyt versiot täyttävät Alfalle asetetut odotukset. -
KOTI 28.10.2016
Miten rakentamisen kova kasvu vaikuttaa asuntojen hintoihin?
Muuttoliike vauhdittaa asuntojen rakentamista kasvukeskuksiin. Etenkin uusia kerrostaloasuntoja rakenneteaan paljon. -
VEROT 27.10.2016
Tuloveroja kertyi 34,4 miljardia euroa viime vuonna
Verohallinto keräsi viime vuonna tuloveroja yhteensä 34,4 miljardia euroa. Tuloveroja kertyi noin 660 miljoonaa euroa (2,0 %) enemmän kuin vuonna 2014. Tuloverot kattavat Verohallinnon keräämistä veroista lähes kaksi kolmasosaa. -
TYÖ & ELÄKE 27.10.2016
Yrittäjä, näin hankit työterveyspalvelut
Mitä työterveyspalveluja yrityksen pitää hankkia? Mitä korvauksia kuluista voi saada? Työterveyslaitoksen kehittämispäällikkö Helena Lindgren neuvoo. -
VEROT 26.10.2016
Jäännösvero maksuun e-laskulla
Jäännösveron ensimmäinen eräpäivä on 25. marraskuuta. Jos haluat maksaa jäännösveron e-laskulla, on e-lasku tilattava verkkopankista viimeistään 4. marraskuuta. -
KOTI 26.10.2016
Vertailu: Henkivakuutuksissa suuria etualennuksia
Vakuutusyhtiöt tarjoavat etuasiakkailleen yhä enemmän alennuksia. Mutta kannattaako kaikki vakuutukset keskittää samaan yhtiöön? Vertailimme henkivakuutusten hintoja ja ehtoja. -
VAPAALLA 26.10.2016
Marilynin miljoonamekko kaupan
Pikkujouluasun valintaa tuskailevan kannattaa suunnata nettihuutokauppaan marraskuussa. Tuolloin huutokaupataan Marilyn Monroen legendaarinen iltapuku, joka on koristeltu 2 500 pienellä kristallilla. Marilyn esiintyi puvussa John F. Kennedyn 45-vuotisjuhlissa. -
VAPAALLA 25.10.2016
Kaksi turvaistuinta ei kestänyt kolaritestin rasitusta
Tuore turvaistuintesti paljastaa vakavia turvallisuuspuutteita. Autoliiton julkaiseman testin kolmesta heikon arvosanan saaneesta istuimesta kaksi irtosi etutörmäystestissä ja yksi on aivan liian monimutkainen asentaa. -
VAPAALLA 25.10.2016
Ruostesuojauksella on merkitystä
Nuoret autoilijat eivät ymmärrä ruostesuojauksen merkitystä tai eivät välitä siitä. Ruosteenestoliikkeiden asiakkaat ovatkin tavallisesti keski-ikäisiä. -
VAPAALLA 25.10.2016
Usko pois, autosi ruostuu
Nykyisetkin autot ruostuvat, jopa entistä pahemmin, mutta sen voi estää. Ruosteenestokäsittelyn hinta liikkuu 700-1 000 eurossa. -
RAHAT 24.10.2016
Rahastovertailussa kehittyvät markkinat: parhaat 3 vuoden tuoton mukaan
Taloustaidon vertailussa ovat Keski- ja Itä-Eurooppaan, koko maailmaan, Kaukoitään, Latinalaiseen Amerikkaan, Lähi-itään ja Afrikkaan sijoittavia osakerahastoja. -
KOTI 22.10.2016
Älä osta vanhenevaa televisiota
Antenniverkon tv-kanavien lähetystekniikka on muuttumassa lähivuosina. Millainen televisio nyt pitäisi hankkia? -
VEROT 21.10.2016
Tulossa veronpalautusta? Vielä ehdit ilmoittaa tilinumerosi verottajalle
Jos annat tilinumerosi verkossa, se on ilmoitettava viimeistään 18. marraskuuta. Paperilomakkeella (7208) tilinumero on ilmoitettava viimeistään 31. lokakuuta. -
VAPAALLA 21.10.2016
Miten yritys vähentää taideteoksen hankintakulut verotuksessa?
Kuvataiteilija myy maalaamiaan tauluja yrityksille toimitilojen sisustukseksi. Olen ajatellut ostaa yritykselleni tällaisia teoksia. Miten elinkeinotoimintaa harjoittava yritys vähentää verotuksessaan tekemänsä tauluhankinnat? -
KOTI 21.10.2016
Mikä on nyt asuntolainan suosituin viitekorko?
Euribor, nykyään lähinnä 12 kuukauden euribor, on suosituin asuntolainojen viitekorko. -
VAPAALLA 21.10.2016
Suojaa taide kotimurrolta
Asuntomurtojen määrä on kasvussa. Murtovarkaan vierailu kodissa on ikävä yllätys. Arvotaide kannattaa suojata vakuutuksella ja turvatekniikalla. -
KOTI 20.10.2016
Miten perintöasunnon myyntivoittoa verotetaan?
Perin osuuden tätini asunto-osakkeesta. Kuolinpesää ei ole vielä jaettu. Olen kuullut, että perintöasunnosta ei tarvitse maksaa myyntivoittoveroa, jos on asunut asunnossa vähintään 2 vuotta. Asuin perimässäni asunnossa aikanaan 12 vuotta. -
RAHAT 19.10.2016
Selvitys: Näillä osakkeilla pienyhtiörahastot menestyvät
KARON PÖRSSI Pienyhtiöt ovat olleet pörssihitti. Viimeksi kuluneen vuoden aikana Suomeen sijoittavat pienyhtiörahastot ovat antaneet keskimäärinkin lähes 30 prosentin tuottoja, kun Helsingin pörssin OMX Helsinki Cap -tuottoindeksin nousu on jäänyt samana aikana reiluun pariinkymmeneen prosenttiin. -
VEROT 18.10.2016
Koululuokat voivat kerätä retkirahaa verovapaasti
Peruskoulun oppilaat ja heidän vanhempansa voivat kerätä verovapaasti varoja luokkaretkeä tai leirikoulua varten, jos toiminta on pienimuotoista ja kerätyt rahat käytetään koko oppilasryhmän hyväksi.
Näitä muut lukevat nyt
-
VAPAALLA 20.12.2023Joulupaketissa ikävä yllätys – saako epämieluisan lahjan aina vaihtaa tai palauttaa?Kivijalkapuodista tai hypermarketista ostetuilla tuotteilla ei ole lakisääteistä vaihto-oikeutta, mutta usein sellaisen saa sovittua. Ehdot kannattaa kirjata kuittiin. Vaihto-oikeus ilahduttaa myös...
-
VEROT 20.12.2023Haetko lisäennakkoa vuodelta 2023 paperilomakkeella? Nyt on kiireOletko saanut vuonna 2023 suuren myyntivoiton tai vaikka ennakoitua enemmän vuokratuloja? Jos vuoden 2023 aikana kerätyt ennakkoverot ja ennakonpidätykset eivät riitä kattamaan tuloistasi määrättäv...
-
VEROT 19.12.2023Voinko nostaa verotta varoja lahjaksi saamastani SVOP-pääomasijoituksesta?Olen saanut isältäni lahjaksi osakeyhtiön osakkeita. Hän oli tehnyt kaksi vuotta sitten yhtiöön 40 000 euron suuruisen SVOP-pääomasijoituksen. Olen kuullut, että tällaisesta sijoituksesta voi nosta...
-
KOTI 20.12.2023Taloyhtiölle remonttilainaa 300 000 euroa – näin korko koettelee Tampereella ja HelsingissäVelaton kerrostaloyhtiö tekee 500 000 euron peruskorjausremontin ja hakee 300 000 euroa remonttilainaa. Omarahoitusosuus on 200 000 euroa. Laina-aika on 20 vuotta. Taloyhtiö lyhentää lainaa puoliv...
-
KARON PÖRSSI 20.12.2023
🅑 JÄSENILLE
Mistä kasvua, Elisan toimitusjohtaja Veli-Matti Mattila?KARON GRILLI Kun Veli-Matti Mattila aloitti Elisan toimitusjohtajana vuonna 2003, yhtiön liikevaihto laski ja tulos oli tappiolla. Osinkoa ei jaettu. Muutosta tekemään tullut uusi toimitusjohtaja k...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 8/2026: Asuntosijoittajan sotakassa
Vuokranantajan tase on koetuksella hintaromahduksen jälkeen. Miten vähennetään, kun vuokratuloja ei kerry?
- Jussi Junnin tie Veronmaksajiin
- Kannattaako maksaa erikseen tietoturvasta?
- Kotimarkkinayhtiöt edelleen ahtaalla
- Aktiivinen voi hyötyä sijoituskuoresta
- Huimia eroja autovakuutusten hinnoissa
- Arvopyörä vaatii oman vakuutuksensa
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 15.10.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
VAPAALLA 9.9.2014VW Passat on Suomen suosituin kaasuautoSuomen selvästi suosituin kaasulla ja bensiinillä kulkeva auto on Volkswagen Passat ja erityisesti sen farmarimalli. Toiseksi suosituin on edelleen Volvo V70, vaikka sen Bi-Fuel-mallia ei ole valmi...
-
KOTI 16.9.2014Kolme vinkkiä uuden 10 euron setelin tunnistamiseenUusi kymmenen euron seteli otetaan käyttöön 23. syyskuuta. Uusi seteli muistuttaa vuonna 2002 liikkeeseen laskettua kymppiä, mutta sen ulkoasua on uudistettu ja sen turvatekijät ovat entistä paremp...
-
RAHAT 12.9.2014Venäjä-yhtiöt nousivat kärkeenTaloustaidon listalla Venäjä-yhtiöt pärjäävät erinomaisesti, mutta kannattaako sijoittajan ottaa ylimääräistä riskiä, kun kasvun ennakoidaan jäävän itänaapurissa joka tapauksessa vaatimattomaksi? I...
-
VAPAALLA 18.9.2014Näin hankit taidetta edullisestiJopa 90 prosenttia suomalaisista haluaisi hankkia taidetta, mutta sitä pidetään kalliina ja vaikeasti ostettavana. Näin ei aina ole, sillä taidetta voi lainata, ostaa osamaksulla tai hankkia edulli...
-
VAPAALLA 12.9.2014Uusi Opel Vivaro on viihtyisä työpaikkaOpel on uudistanut Vivaro-pakettiautomallistonsa. Uutukaisen valtteja ovat mukavuus ja taloudellisuus sekä kohentunut turvallisuus. Totta kai myös tilaa on entistä enemmän. Opel Vivaro on saavutta...
-
KOTI 17.9.2014Välittäjä: Moni vaihtaa edelleen asuntonsa arvokkaampaanMoni kodinvaihtaja hankkii kalliimman asunnon lisälainalla. Taloudellinen epävarmuus ei vaikuta asunnonvaihtotapoihin, sanoo kiinteistönvälitysketju. Yleisin tapa ostaa asunto on edelleen myydä van...
-
VEROT 12.9.2014Kotitaloudet maksoivat lähes puolet ympäristöveroistaYmpäristöveroja kertyi vuonna 2012 yhteensä 5,8 miljardia euroa. Kotitalouksien osuus ympäristöverokertymästä oli liki 2,7 miljardia euroa (45 %) ilmenee Tilastokeskuksen ympäristöverot toimialoitt...
-
RAHAT 11.9.2014Rahastovertailussa kehittyvät markkinatVertailussamme on tällä kertaa mukana kehittyville markkinoille sijoittavia rahastoja. Mukana ovat parhaat kolmen vuoden tuoton mukaan sijoitusalueittain. Mukana ovat rahastot sellaisista rahastoy...
-
VAPAALLA 17.9.2014Trafi: Hallituksen esitys kasvattaa ajoneuvoveroa 60 euroa vuodessaHallituksen esittämä ajoneuvoveron korotus kasvattaa autonomistajan verotaakkaa keskimäärin noin 60 euroa vuodessa. Korotuksen on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2016 alusta. Trafin ajoneuvoliikenne...
-
VEROT 18.9.2014Ehdinkö myydä kiinteistön verovapaasti?Olen kuullut, että tänä vuonna kunnalle myydystä kiinteistöstä saatu luovutusvoitto on verovapaa. Olen myymässä kunnalle omistamaani kiinteistöä. Kunnan edustajan mukaan ehdimme allekirjoittaa kaup...
-
VEROT 15.9.2014Yleisradiovero pysyy nykyisellään ensi vuonnaYleisradion rahoitus säilyy ensi vuonna vuoden 2014 tasolla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että yleisradiovero pysyy nykyisellään eikä siihen tehdä ensi vuonna indeksikorotusta. Vuonna 2014 Yle...
-
VAPAALLA 15.9.2014Uniikki aina arvokkain?Uniikki vai sarjatyönä tehty? Tätä pohtii moni keräilijä ostamista harkitessaan. Uniikkia yleensä haikaillaan, mutta sarjatyönä tehtyyn silti usein päädytään halvemman hinnan vuoksi. Usein hintaero...
-
VAPAALLA 9.9.2014Kaasuautolla voi säästää rahaaMiltä tuntuisi tankata auto ja maksaa siitä kaksikymmentä euroa? Edullista polttoainetta käyttävien kaasuautojen valikoima on kasvamassa. Useimmissa kaasuautoissa on myös reilunkokoinen bensiinisäi...
-
TYÖ & ELÄKE 15.9.2014Näin huollat aivojasiAivotyön panoksia ja vauhtia voi kasvattaa tiettyyn rajaan asti – kunnes napsahtaa, sanoo aivotutkija Kiti Müller. Pidä siis huolta aivoistasi, jotta ne pystyvät ajattelemaan luovasti ja ratkaisema...
-
RAHAT 17.9.2014Selvitys: Näin pörssitulokkaat ovat pärjänneetKARON PÖRSSI Helsingin pörssiin on kuluneen kahdentoista kuukauden aikana tullut perinteistä reittiä eli listautumisannin kautta viisi uutta yhtiötä. Enemmistö niistä on löytänyt kotipesänsä First ...
-
VAPAALLA 16.9.2014Lontoon huutokaupassa Wirkkalan Lehti-vati ja Aallon tuhkakuppiPhillipsin Nordic Design -huutokaupassa on tarjolla yllättävää suomalaisdesignia. Miten huutokauppaan on päätynyt Aallon Finlandia-taloa varten suunnittelema korkea, jalallinen tuhkakuppi? Pohjoism...
-
KOTI 11.9.2014Miten kotitalousvähennys vaikuttaa kesämökin hankintamenoon?Olen teettänyt omistamallani kesämökillä perusparannustyötä ja saanut työn osuudesta kotitalousvähennyksen. Jos myyn kesämökin, voinko vähentää myös kyseisen työn osuuden hankintamenona, vaikka ole...
-
VEROT 10.9.2014Tutkimus: Suomalainen luottaa verottajaan, mutta epäilee tasapuolisuuttaVerohallinnon teettämän asiakastutkimuksen mukaan lähes kaikki (95 %) suomalaiset pitävät verojen keräämistä tärkeänä. Toisaalta vain 42 prosenttia vastaajista ajatteli, että verottaja kohtelee kai...
-
KOTI 12.9.2014Kiinteistövero puree tiukasti taloyhtiöissäTaloyhtiön verot ja maksut ovat korkeimmat Lappeenrannassa ja Vihdissä. Edullisimmat kuntakohtaiset verot ja maksut ovat Kokkolassa, ilmenee Kiinteistöliiton Indeksitalo-vertailusta. Yli 30 000 asu...
-
RAHAT 10.9.2014Koulutuksella varakkuutta – Solidiumista tuli myyntiliikeKARON PÖRSSI Jos perheenpää on koulutettu korkeasti, on todennäköisempää, että kotitalous omistaa riskipitoisia omaisuusluokkia. Tämän ovat huomanneet Euroopan keskuspankin työpaperisarjassa ilmest...






