Etiketti on viinin tuoteseloste. Se tarjoaa tietoa ja silmänruokaa.
Viinipullon etiketti tarjoaa kuluttajalle yllättävän paljon tietoa, jos niitä osaa tulkita. Valitettavan usein informaatio kätkeytyy kuitenkin viiniterminologian taakse. Kuluttajan on tunnettava esimerkiksi alkuperäluokitusjärjestelmä (AOC, DOCG jne.) tietääkseen, mitä rypäleitä ja menetelmiä kunkin viinin valmistuksessa on voitu käyttää. Niinpä perinteisten etikettien kohdalla kirjallisuuteen perehtyminen on välttämätöntä, jos haluaa tutustua viiniin oikein syvällisesti.
Nykyisin moni tuottaja huomioi kuitenkin kuluttajat paremmin. Pääetiketissä kerrotaan selkeästi tuottaja, rypälelajike, viinin nimi ja valmistusvuosi. Takaetiketissä on lyhyt selostus kypsytyksestä sekä tarjoilulämpötila- ja ruokasuosituksia.
Etiketin tarkoitus on toimia viinin tuoteselosteena. Toisaalta pullon etiketti ja koristelu ovat myös silmänruokaa. Markkinointihenkisen tuottajan kannalta etiketti on onnistunut, jos se loistaa edukseen hyllyssä ja vetoaa kuluttajiin. Kun viininystävä näkee kauniisti paketoidun pullon, se vaikuttaa häneen samalla tavalla kuin kaunis kattaus ruokapöydässä.
Visuaalisuuden lisäksi etiketissä on paljon tietoa aina pullokoosta alkoholipitoisuuteen. Olipa viini tuotettu missä päin maailmaa tahansa, on etiketin tekstissä aina viinin nimi, tuottaja, kasvualue ja rypälelajike, vuosikerta, laatuluokka ja alkoholipitoisuus.
Viinin nimi
Viinin nimi voi olla fantasianimi, tuottajanimi, alueen nimi, valmistajan nimi tai ostajan antama nimi.
Aikoinaan, kun viinit kulutettiin suureksi osaksi omilla tuotantoalueillaan ja myytiin niiden nimillä, paikalliset kuluttajat osasivat tulkita etikettien tietoja. Nyt kun viinimarkkinat ovat laajentuneet globaaleiksi, perinteiset etiketöintitavat ovat uusille kuluttajille auttamattoman vaikeaselkoisia. Eniten ongelmia ilmenee eurooppalaisten klassisten viinialueiden viineissä.
Tuottaja
Viinin valmistaja eli tuottaja vaikuttaa keskeisesti viinin laatuun. Tämän vuoksi tuottajien tuntemus voi parhaimmillaan estää ostamasta heikkotasoista viiniä.
Kasvualue ja rypälelajike
Kasvualue voi olla joko viinin nimi, tai sitten se on merkitty muualle etikettiin. Käytetyt rypälelajikkeet on nykyisin kirjoitettu usein hyvin selvästi joko etu- tai takaetiketissä. Ja vaikka viinipullon etiketissä niitä ei lukisikaan, ne voi yleensä selvittää kiertotietä: etiketissä mainitaan tuotantoalue, ja eri alueille on tiukkojen viinilainsäädännön pykälien mukaan määritelty viininvalmistukseen sallitut rypäleet.
Viinit voidaan jakaa karkeasti kahteen luokkaan: lajike- ja sekoiteviineihin.
Lajikeviinit valmistetaan yhdestä rypälelajikkeesta, joka mainitaan etiketissä. Tämä tyyli on ollut varsin yleinen uudessa maailmassa. Eurooppalaisista alueista Ranskan Alsace, Saksa, Itävalta, Sveitsi ja Italia ovat käyttäneet menetelmää pidempään.
Sekoiteviini kuulostaa halvalta, muttei ole yhtään huonompaa kuin lajikeviini. Täytyy muistaa, että esimerkiksi samppanja on usein kolmen rypälelajikkeen sekoitus, ja maailmankuulut Bordeaux’n punaviinit ovat aina sekoitteita. Tällöin lajikkeita ei yleensä mainita ainakaan varsinaisessa etiketissä.
Vuosikerta
Suurin osa maailmalla tuotetuista ja Suomessa myytävistä viineistä on vuosikertaviinejä. Vuosikertaviinillä tarkoitetaan yhden vuoden sadosta poimituista rypäleistä valmistettua viiniä. Kannattaa kuitenkin muistaa, ettei vuosikertamaininta etiketissä tee viinistä sinänsä yhtään parempaa.
Laatuluokitus
Laatuluokitusjärjestelmät ovat eurooppalaista perua jo vajaan sadan vuoden takaa. Systemaattinen laatuluokitusjärjestelmä, johon nykypäivän järjestelmät maailmalla perustuvat, syntyi 1900-luvun alussa.
Laatuluokitukset pohjautuvat yleisesti ranskalaiseen järjestelmään, jota on yritetty soveltaa myös uudessa maailmassa.
Monissa maissa laatuluokittelu määräytyy alueen mukaan. Niinpä myös sellainen yksittäinen tuottaja, joka valmistaa loistoviinejä alueen perinteisten säädösten ulkopuolella, joutuu luokittelemaan viininsä pöytäviiniluokkaan. Lisäksi uusilla ja nousevilla alueilla ei välttämättä ole lainkaan laatuviiniluokitusta. Etiketissä olevilla laatuluokitusmerkinnöillä onkin nykyään yhä vähäisempi merkitys.
Alkoholipitoisuus
Viini alkoholipitoisuus ilmaistaan tilavuusprosenttina.
Muita merkintöjä
Reserve & supérieur
Monien viinien etiketeissä on maininta reserve. Useimmilla alueilla se ei ole virallistettu laatumerkintä, vaan tuottaja haluaa ilmaista viinin olevan jotenkin hänen tavallisista viineistään poikkeavaa.
Usein reserve-nimi kertoo viiniin käytettyjen rypäleiden olevan pidempään kypsytettyjä tai tulevan parhailta tarhoilta. Se viittaa myös viinin pidempään kypsytykseen. Vastaavasti supérieur-nimitys kertoo yleensä viinin normaalia hiukan korkeammasta alkoholipitoisuudesta.
Vieilles Vignes, Viñas Viejas tai Old Vines
Mikäli etiketissä on jokin näistä maininnoista, ovat viiniin käytetyt rypäleet peräisin vanhoista köynnöksistä, jolloin rypäleiden laatu ja niistä saatu mehu on tavallista parempaa.
Grand ja Premier Cru
Ranskalaisissa eri alueiden viineissä voi esiintyä maininta Grand Cru tai Premier Cru. Ne viittaavat laadukkaisiin tarhoihin, joiden maaperä ja sijainti ovat ainutlaatuisia. Näistä Grand Cru on arvostetumpi.
Château, Domaine & Clos
Bordeaux’n tilojen nimissä sana château toistuu usein. Se tarkoittaa tilaa, joka muistuttaa ylellistä linnaa viinitarhoineen. Toisaalla Ranskassa ja muissakin maissa etiketeissä voi olla sana domaine, joka tarkoittaa myös tilaa. Kummassakin tapauksessa viini tuotetaan tilalla ja pääosin omien tarhojen rypäleistä. Kolmas etiketeissä yleinen sana clos on vanha nimitys muurilla suojatulle tarhalle.
Cuvée & prestige
Cuvée etiketissä viittaa sekoitukseen. Viini on sekoitettu joko eri lajikkeista tai eri tarhojen samasta lajikkeesta. Yleensä cuvéen edessä on maininta prestige, jolla tuottaja haluaa viestiä viinin olevan parempien rypälelaatujen tai viinierien sekoitus.
Pullotusnumero
Etiketissä voi olla tuottajan pullotusnumero, jolloin mahdollisesti viallinen viini voidaan jäljittää. Saksassa tämä pullotusnumero (A.P. NR) on pakollinen.