veronmaksajat.fi

KOTI

Älykäs ohjausjärjestelmä voi olla huippukannattava investointi

Älykäs ohjausjärjestelmä voi olla huippukannattava investointi
27.5.2022

Energiaremonttien kannattavuuslaskelmissa sähkön hinta on keskeinen muuttuja. Miten paljon sähkön hinta kallistuu – eli millaista oletusta laskelmissa kannattaisi käyttää? Vuonna 2020 sähkö oli lähes ennätyksellisen halpaa, kun taas vuonna 2021 sähkö oli kalliimpaa kuin koskaan aiemmin. 

Viime talven huippuhintoja selitti ennen kaikkea kaasun hinnan nousu Euroopassa. Sähköä tuotetaan Keski- ja Etelä-Euroopassa paljon kaasulla, joten sähkön hinta nousi ja on pysynyt erittäin korkeana. Keski-Euroopan tilanne on vaikuttanut normaalia enemmän myös Pohjolan hintoihin, koska vesitilanne oli viime vuonna heikko muun muassa Etelä-Norjassa.

”Edellinen piikki sähkön hinnassa oli vuonna 2010 ja 2011. Sähkön hinnan ennustaminen on vaikeaa ja vuosikohtaista heittoa on”, Energiateollisuus ry:n johtaja Pekka Salomaa sanoo.

Salomaa ei näe, että sähkö kallistuu välttämättä yhtään sen enempää kuin eläminen ylipäänsä. Siinä mielessä kannattavuuslaskelmissa voisi käyttää oletuksena esimerkiksi kahden tai kolmen prosentin vuotuista hinnan nousua sähkölle.

Todennäköistä kuitenkin on, että jatkossa tullaan näkemään suuria hintavaihteluja esimerkiksi vuorokauden tai viikon sisällä.

”Siihen on useita syitä. Suomeen tulee lisää ydinvoimaa, joka tuottaa tasaisesti koko ajan, muttei yhtään sen enempää silloin, kun sähköä eniten tarvitaan. Ydinvoiman lisäksi meille on tulossa runsaasti tuulivoimaa, joka tuottaa eniten silloin, kun tuulee. Kun kulutus on suhteellisen vähäistä ja tuulee hyvin, sähkö voi olla erittäin halpaa. Kun kulutus on suurta, eikä juuri tuule, sähkö voi olla erittäin kallista”, Salomaa sanoo. 

Ohjauksen suosio kasvaa

Myös vuorokaudenaikojen välillä on vaihtelua. Pääsääntöisesti sähkö on yöllä halvempaa kuin päivällä. Kuluttajan saattaakin kannattaa hankkia älykäs ohjausjärjestelmä, jolla energiankulutusta voidaan ohjata.

Tämä kuitenkin edellyttää, että lämmityksessä on varaavuutta eli esimerkiksi lämminvesivaraaja, johon halvan sähkön aikana tuotetaan lämpöä. Myös sähköautot voivat toimia energiavarastoina eli niitä voidaan ladata silloin, kun sähkö on kaikkein halvinta.

”Talo itsessäänkin varaa lämpöä jo jonkin verran. Varaavaa elementtiä olisi kuitenkin hyvä olla ja mahdollisuus ohjata lämmitystä”, Salomaa sanoo.

Olkiluoto 3 helpottaa sähkön hintapaineita

Jos talon lämmitysjärjestelmä perustuu fossiilisiin polttoaineisiin, lämmityksen hinta nousee. Sen sijaan sähkön hintaa painaa alas tulevina vuosina Olkiluoto 3:n käyttöönotto. Sen pitäisi jatkossa tuottaa vähän yli 15 prosenttia Suomen sähkön kokonaiskulutuksesta. Myös tuulivoimaa rakennetaan koko ajan lisää.

Tuuliolosuhteiden lisäksi myös geopolittiset syyt vaikuttavat energian hintaan ja saatavuuteen.

Tuontisähkön osuus on noin viidennes Suomen sähkönkulutuksesta, ja Venäjältä on tuotu viime vuosina noin kymmenen prosenttia Suomen sähkön kokonaiskulutuksesta.

”Meidän lohtumme on se, että Ruotsissa on siirtokyvyltään riittämätön kantaverkko. Pohjois-Ruotsin sähköntuotannon ylijäämää ei olla pystytty siirtämään Etelä-Ruotsiin, jolloin sitä on liiennyt meille”, Salomaa sanoo. 

Sähkön kysyntä voi kasvaa rajusti

Tulevaisuudessa sähkön hintaa voi nostaa kysynnän raju kasvu. Kysyntää nostaa liikenteen sähköistyminen, mutta sitäkin suurempi rooli sähkön kulutuksen kasvussa voi olla teollisuudella.

”SSAB:lla on suunnitelma, että Raahen terästehdas alkaisi käyttää vetyä, joka tehdään sähkön avulla. Se tarkoittaisi 10 TWh:n kulutusta vuodessa. Jos se toteutuu, se vastaisi samaa, että koko Suomen henkilöautokanta sähköistettäisiin välittömästi”, Salomaa sanoo.

Outi Airaksinen

ENERGIAREMONTTI | Kun vaihtoehtoja on useita, mitä kannattaa tehdä ja missä järjestyksessä? Miten tehdään kannattavuus- tai investointilaskelma energiaremonteissa? Lue juttu toukokuun Taloustaidosta. Veronmaksajien jäsen: voit lukea näköisversion verkosta >  

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti