Hellekesä 2018 oli myös talouden suhdannehuippu. Toki bkt-kasvu jatkuu vielä ennusteiden mukaan ensi ja seuraavanakin vuonna, mutta selvästi alemmalla tasolla.
Vanha kunnon bruttokansantuote kuvaa kohtuullisen tarkasti yhteiskunnan tavara- ja palvelutuotannon kehitystä. Bkt on kuitenkin ongelmallinen tunnusluku, kun siirrytään kansalaisten hyvinvoinnin puolelle – ympäristöstä puhumattakaan.
Suomenkin talouden kovat kasvuluvut investointeineen ja uusine työpaikkoineen ovat kiistattoman myönteisiä. Niiden näkyminen kotitalouksien arjessa on huomattavasti hankalampi yhtälö.
Oletko tukevasti kiinni työelämässä? Silloin luottamuksesi omaan talouteen on varmaankin parempi kuin muutama vuosi sitten. Jos taas olet työtön, eläkeläinen tai opiskelija – niin tuskin.
Varallisuustrendit ovat omiaan lisäämään hyvinvoinnin hajanaisuutta.
Onko sinulla omistusasunto (tai pari) pääkaupunkiseudulla tai jossain muussa kasvukeskuksessa? Taloudellinen hyvinvointisi on todennäköisesti seilannut myötätuulessa koko vuosikymmenen. Sen sijaan syrjäseutujen tai muuttotappiokaupunkien asunnonomistajia ei kansantalouden hyvä veto lohduta.
Oletko sijoittanut finanssikriisin jälkeen osakkeisiin tai rahasto-osuuksiin? Myös rahoitusvarallisuus on keskittynyt aiempaa selvemmin. Pieni vähemmistö suomalaisista hyötyi historiallisen pitkästä nousuputkesta maailman pörsseissä.
Mikään ei silti uhkaa bkt:n asemaa talouspolitiikan ohjaajana. Kestävän taloudellisen kehityksen indeksejä kannattaa joka tapauksessa seurata, koska ne laskeutuvat paremmin yksittäisen ihmisen talouskokemuksen tasolle.
Esimerkiksi konsulttiyhtiö BCG:n tuoreen kestävyysraportin mukaan Suomi on maailman keskitasoa heikompi kun tarkastellaan, miten vauraus kyetään muuttamaan kansalaisten hyvinvoinniksi. Muiden pohjoismaiden kyydistä Suomi on jäämässä etenkin tulojen ja työllisyyden kehityksessä.
”Oikeaoppinen” talouspolitiikka tarjoaa kaikkiin vaivoihin lääkkeeksi tietysti kasvua, bkt:lla mitattuna.
Mutta muna vai kana? Millaisia politiikkavaikutuksia olisi sillä, että päättäjät lähtisivät ensisijaisesti parantamaan kansalaisten hyvinvointia? Talouskasvu seuraisi hyvinvointi-investointeja eikä päinvastoin.
Vaikutukset olisivat todennäköisesti kosmeettisia. Samaisen BCG-raportinkin mukaan kokonaisvaltaista hyvinvointia syntyy eniten investoimalla työllisyyteen ja koulutukseen.
Silti muna-kana-asetelman kääntäminen voi virkistää talouspoliittista keskustelua, kun seuraavat eduskuntavaalit lähestyvät.
Viime taantumasta Suomi nousi vasta kansainvälisen kysynnän ja vientiteollisuuden vetämänä. Kuten niin monesti aiemminkin.
Seuraavaa nousua varten tarvitaan kotimaiset kuluttajat mukaan. Se edellyttää, että myös kasvun hedelmät jakaantuvat tasaisemmin.
Antti Oksanen
Kirjoittaja on Taloustaidon päätoimittaja.
Kommentoi