Verot
-
VEROT 20.12.2023
Haetko lisäennakkoa vuodelta 2023 paperilomakkeella? Nyt on kiire
Jos haet lisäennakkoa paperilomakkeella ja haluat maksaa lisäennakkoa vuodelle 2023 kokonaan ilman viivästysseuraamuksia eli korkoa, lomakkeen tulee olla Verohallinnossa viimeistään 29.12.2023. -
VEROT 19.12.2023
Voinko nostaa verotta varoja lahjaksi saamastani SVOP-pääomasijoituksesta?
Sain isältäni lahjaksi oy:n osakkeita. Hän oli tehnyt kaksi vuotta sitten yhtiöön 40 000 euron suuruisen SVOP-pääomasijoituksen. Kuulin, että tällaisesta sijoituksesta voi nostaa näitä varoja takaisin verovapaasti 10 vuoden kuluessa sijoituksen tekemisestä, onko näin? -
VEROT 18.12.2023
Voiko kiinteistön perukirjahintaa muuttaa oikaisuvaatimuksella?
Isältä peritty kiinteistö arvostettiin perukirjaan huomattavan kalliiksi. Kun isän kuolinpesä hiljattain myi kiinteistön, myyntihinta alitti kymmenillä prosenteilla perukirjahinnan. Kannattaako meidän vaatia muutosta kiinteistön perukirjahintaan oikaisuvaatimuksella ja yrittää saada perintöveroja tällä tavoin pienemmiksi? -
VEROT 17.12.2023
Saitko perinnöksi osakkeita? Näin voit vaikuttaa maksettavaksi tulevien verojen määrään
Jos saa perinnöksi arvo-osuustilillä olevia pörssiyhtiön osakkeita ja osakkeet laittaa myyntiin, mikä on osakkeiden hankintahinta? Entä voiko erilaisilla verojärjestelyillä vaikuttaa maksettavaksi tuleviin veroihin? -
VEROT 13.12.2023
Ostin raivaussahan ja jääkaapin – miten vähennän hankintojeni kulut verotuksessa?
Ostin vuoden 2023 alussa raivaussahan metsätalouteen ja uuden jääkaapin toiseen sijoitusasuntooni. Kumpikin hankinta maksoi noin 1 000 euroa. Eroavatko näiden vuosimenojen euromääräiset vähennysrajat jotenkin toisistaan? -
VEROT 12.12.2023
Verotus 2024 – ketä muutokset kirpaisevat, miten käy ostovoimalle?
Millaisia veromuutoksia tuo vuodenvaihde ja miten nuo muutokset näkyvät tavallisen tallaajan kukkarossa? Vuoden viimeisen Taloustaito LIVEn vieraana joulutunnelmissa oli Veronmaksajien pääekonomisti Mikael Kirkko-Jaakkola. -
VEROT 8.12.2023
Sähköauto työsuhde-etuna – tällaisia veroporkkanoita on tarjolla
Millainen etu on kyseessä, jos työnantajalta voi saada työsuhde-eduksi sähköauton? Millaisia veroporkkanoita on tarjolla ja kumpi työntekijän kannattaa valita – vapaa autoetu vai käyttöetu? Toimittaja Outi Airaksisen haastateltavana on Veronmaksajien lakiasiainjohtaja Kati Malinen. -
VEROT 7.12.2023
Saitko tänä vuonna tuloja, joista verot ovat maksamatta? Hakemalla lisäennakkoa, voit välttyä mätkyiltä ja koroilta
Yli 750 000 henkilölle tuli viime vuodelta maksettavaksi jäännösveroja eli mätkyjä, vaikka niiltä olisi voinut välttyä maksamalla lisäennakkoa. Kun verojaan täydentää tammikuun loppuun mennessä, niistä ei tarvitse maksaa korkoa -
VEROT 6.12.2023
Yli puoli miljoonaa suomalaista haki viime vuonna kotitalousvähennystä − hyödyntäjien verot laskivat keskimäärin tuhat euroa
Kotitalousvähennystä hakeneita oli viime vuonna yli puoli miljoonaa. Tämä oli enemmän kuin kertaakaan aikaisemmin. Verohallinto myönsi vähennystä vuonna 2022 kaikkiaan 525 miljoonaa euroa. -
VEROT 5.12.2023
Milloin lainan korot saa vähentää verotuksessa?
Asuntolainan korkoja sai vielä vuosi sitten vähentää verotuksessa. Nyt tämä vähennysoikeus on poistunut, mutta joidenkin lainojen korkoja voi yhä vähentää verotuksessa. Miten korkojen vähennysoikeutta voi hyödyntää? -
VEROT 4.12.2023
Maksan elatusmaksua 600 euroa kuukaudessa – saanko maksuista jonkun vähennyksen?
Olen maksanut vuoden 2023 alusta alkaen oma-aloitteisesti elatusapua kahdesta lapsestani 600 euroa kuukaudessa. Lapset asuvat isänsä kanssa. Voinko saada verovähennystä elatusmaksuista? -
VEROT 1.12.2023
Verojuristi vastaa: Ostan pörssiosakkeita lainarahalla - onko velkani tulonhankkimislaina?
Veronmaksajien verojuristi Georg Rosbäck vastaa videolla jäseneltä tulleeseen kysymykseen. -
VEROT 1.12.2023
Lopettelen yhtiöni toimintaa – onko asianajotoimiston laskun alv vähennyskelpoinen kulu?
Olen purkamassa yhtiötäni. Tämän takia yhtiölläni on maksettava suuri asianajotoimiston selvitysmiehen lasku. Saako yhtiöni vähentää tämän laskun arvonlisäveron, vaikka sille ei enää myyntiä tulekaan? -
VEROT 24.11.2023
Varainsiirtovero uudistuu - kuka voittaa ja kuka häviää?
Ensiasunnon ostajat joutuvat vuoden vaihteen jälkeen samalle viivalle muiden asunnonostajien kanssa. Miksi varainsiirtoveroa on menty sorkkimaan? -
VEROT 24.11.2023
Pöytähopeista harkkoja – mistä maksan arvonlisäveroa?
Arvonlisäveroverovelvollinen yhtiöni ostaa hopeaesineitä yksityishenkilöiltä. Sulatan esineet harkoiksi. Voiko yhtiöni soveltaa myyntiini käytettyjen tavaroiden marginaaliverotusjärjestelmää, jossa maksan ainoastaan alv:n myynnin voittomarginaalista? -
VEROT 23.11.2023
Myin metsää ja maksoin lakiosat sisaruksilleni – olenko oikeutettu metsävähennykseen?
Perin hiljattain isältäni testamentilla metsää. Maksoin lakiosat sisaruksilleni myymällä puuta vuoden päästä jakotoimituksen jälkeen. Olenko minä oikeutettu metsävähennykseen? -
VEROT 22.11.2023
Tyttäreni myy asunnon osituksen jälkeen – onko myyntivoitto verovapaa?
Puolisoni kuoli yli kaksi vuotta sitten. Teemme omaisuuden osituksen, jossa asuinhuoneisto siirtyy kokonaan tyttäremme omistukseen. Onko myyntivoitto verovapaa, jos tytär myy asunnon vasta jäämistöosituksen jälkeen? -
VEROT 20.11.2023
Verojuristin 6 vinkkiä vuoden lopun verosuunnitteluun
Tiesitkö, että ajoituksella voi olla ratkaiseva merkitys siihen, miten paljon joudut maksamaan veroja? Nyt vuoden vaihteen lähestyessä on kiire tarttua toimeen, etteivät verosuunnittelun parhaat keinot jää käyttämättä. -
VEROT 20.11.2023
Kilometrikorvaus 2024 on 57 senttiä – kotimaan kokopäiväraha nousee kolmella eurolla ja on 51 euroa
Verovapaa kilometrikorvaus nousee neljällä sentillä ja on 57 senttiä kilometriltä vuonna 2024, kun matka on tehty autolla. Verovapaa kotimaan kokopäiväraha nousee kolmella eurolla ja on 51 euroa vuonna 2024. -
VEROT 20.11.2023
Miten paljon jäännösverosta on maksettava korkoa vuonna 2024?
Olen ymmärtänyt, että jäännösveron koroilla alkaa olla taas suurempaa merkitystä, kun viitekorko on noussut. Miten suurista korkoseurauksista puhutaan? Entä pystyykö sanomaan, kuinka suuren jäännösveron voi maksaa korkoseuraamuksitta?
Näitä muut lukevat nyt
-
VEROT 2.1.2026Yritys ostaa koneen yksityishenkilöltä – sisältyykö hintaan alv?Yksityishenkilö käy satunnaisesti kauppaa yritykseni kanssa. Hän ei ole ammatin- eikä liikkeenharjoittaja. Hänen myyntitulonsa ovat vuodessa alle 20 000 euroa. Onko henkilö arvonlisäverovelvollinen...
-
VEROT 29.12.2025Mitä tuloa edunvalvontavaltuutetun palkkio on?Toimin serkkuni edunvalvontavaltuutettuna ja saan työstä serkultani korvauksen. Mitä tuloa saamani korvaus on? Voiko hän maksaa minulle verovapaita matkakustannusten korvauksia? Verojuristi Harri R...
-
VEROT 23.12.2025Haetko muutosta verotukseen? Aikaa on kolme vuottaOikaisuvaatimus tehdään yleensä kolmen vuoden kuluessa joko verovuotta tai kalenterivuotta seuraavan vuoden alusta lukien. Muutosta haetaan ensin verotuksen oikaisulautakunnalta. Perintö- ja lahjav...
-
VEROT 25.12.2025Myin mökkini ja maksoin liikaa veroa myyntivoitosta – voinko oikaista asian jotenkin?Myin kesämökkini toissa vuonna ja sain siitä luovutusvoittoa. Verohallinto laski luovutusvoittoni hankintameno-olettamaa käyttäen. Luulin tuolloin, että tämä oli ainoa oikea tapa laskea voiton määr...
-
VEROT 19.12.2025Perilliset saivat perintöveroliput – voimmeko maksaa perintöverot kuolinpesän varoilla?Perunkirjoitus on pidetty, mutta kuolinpesää ei ole vielä jaettu. Verohallinto lähetti juuri kaikille perillisille perintöveroliput. Pesän tilillä on rahavaroja tähän tarkoitukseen riittävästi. Voi...
Blogeissa
-
OKSANEN 17.3.2023Kriisi peruttu – finanssit silti vaarassaMaailman taloudessa on nyt ihan riittävästi epävarmuuksia. Siksi toinen amerikkalaislähtöinen pankkikriisi oli suunnilleen viimeinen asia, jota kukaan toivoi. Noin viikko kalifornialaisen Silicon V...
-
LEHTINEN 16.3.2023Veroja ei voi kiristää – säästäkäämme siis menojaVaalit ovat käsillä ja pahasti velkavetoisen julkisen talouden tasapainottaminen on vaalien tärkein kysymys. Kaikilta puolueilta odotetaan viimeistään nyt selkeitä kannanottoja sekä tarvittavan tas...
-
KOTAMÄKI 15.3.2023Kiinastako maailman johtava valtio? Ei tällä menollaMonet ovat ällistelleet Kiinan nopeaa talouskasvua menneinä vuosina. Ja nopeaa kasvu on ollutkin , joskin hidastumaan päin. Kehitystaloustieteen konvergenssihypoteesin mukaisesti Kiina on ollut ja...
-
NYMAN 13.3.2023Ikä ei ole este eikä hidaste, aivot kiittävät säännöllistä liikkujaaTammikuussa kirjoitin äskettäin ilmestyneestä suomalaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan voimaharjoittelu ja hyvä lihaskunto ehkäisee monia vakavia terveyshaittoja vanhemmalla iällä ja edistää mm. s...
-
MIKKONEN 8.3.2023Naistenpäivän kunniaksi skumppajoogaa vai budjettiexcelin pyörittelyä?Naistenpäivän läheneminen ei voi jäädä huomaamatta ainakaan omasta Facebookin virrastani. Tarjolla on monenlaisia naisille suunnattuja tapahtumia; joogaa, skumppajoogaa, kauneushoitoja, hierontaa j...



