veronmaksajat.fi

Tämän kotoa muuttava nuori unohtaa

Satu Alavalkama

Aikuistuva nuori tuntuu tietävän paljon enemmän kuin minä itse samanikäisenä. Kuopuspoikanikin osaa jo vaihtaa autoonsa akun ja läppäriinsä kovalevyn. Hakusana vain googleen, ohjeet esiin ja töihin.

On kuitenkin asioita, joita moni nuori ei huomaa googlata. Yksi niistä liittyy tärkeimpään itsenäistymisen vaiheeseen: omaan kämppään muuttamiseen. Usein juuri silloin nuori ottaa  kokonaisvastuun omasta taloudestaan. Unohtuva asia on kotivakuutuksen ottaminen.

Vakuutusyhtiöiden mukaan nuoret hankkivat vähiten kotivakuutuksia. Miksi vakuutus jätetään ottamatta?  Eräs syy on se, että kaikki vuokranantajat eivät sitä vaadi.  Syynä voi olla sekin, että omaa omaisuutta on alkuun vähänlaisesti, joten vakuutus tuntuu turhalta.

Nuorelle ei tule mieleen, että niukastikin kalustetussa asunnossa sisäpinnat, kuten tapetit, kaakelit ja parketti kannattaisi turvata kotivakuutuksella. Muuten joutuu itse vahinkojen maksumieheksi.  Entä jos omassa asunnossa sattunut vesivahinko kastelee myös monta kerrosta alakerran koteja? Silloin oma talous voi mennä pitkäksi aikaa sekaisin.

Vanhempien ja isovanhempien kannattaa muistutella nuorta kotivakuutuksen ottamisesta. Kotivakuutusmaksujen maksaminen on hyvä lahjavinkki nuorelle. Näin välttyy myös heräteostamasta jälkeläiselleen kodin tekstiilejä tai astiastoja, joita saaja ei huoli. Lapsuudenkodissa pitkin lattioita tavaransa heitellyt nuori ilmoittaa omassa kämpässään tiukasti, että kaappeihin ei mahdu tämän enempää.

Vahinkoja sattuu myös kaupassa, baarissa ja koulussa. Huonolla tuurilla nuori aiheuttaa sellaisen toiselle. Kännykät ja silmälasit ovat herkästi hajoavaa tavaraa, hampaatkin joskus. Näitä tapauksia varten on hyvä varmistaa, että nuoren kotivakuutus pitää sisällään myös vastuu- ja oikeusturvavakuutukset.

Lue lisää nuorten vakuutuksista 18.2. ilmestyvästä Taloustaidosta toimittaja Hannu Kaskisen kirjoittamasta jutusta. Mukana on myös vakuutuspakettien vertailu. Vakuutusyhtiöiden kilpailutus kannattaa, sillä kanta-asiakaseduista huolimatta tutusta yhtiöstä saatu tarjous ei aina ole se paras.

Satu Alavalkama on Taloustaidon toimittaja.

Kirjoittajasta

Satu Alavalkama on Taloustaidon toimittaja. Seuraa @alavalkamasa Twitterissä.