Keskustan ja vasemmistoliiton eriarvoistumista ja pienituloisten toimeentuloa koskevasta välikysymyksestä käytiin eduskunnassa 23.9 keskustelu, joka oli tavanomaista mielenkiintoisempi. Sinänsä lopputulos oli odotettu. Hallitus sai luottamuslauseen äänin 97-84.
Erityisen mielenkiintoinen oli pääministeri Stubbin vastauksessa maininta hallituksen tekemästä arvovalinnasta. ”Lapsilisän pieneneminen lisää vastaavasti perheen toimeentulotuen määrää. Kaikkein pienituloisimpia suojattiin tässä ratkaisussa.”
Millainen arvovalinta tämä on?
Automaattisen lapsilisän sijasta nämä perheet joutuvat sosiaalitoimistoon selvittämään menojaan ja tulojaan. Varmaankin parempi näin kuin ilman tätä ”kaikkein pienituloisimpien suojausta”, ainakin niiden lapsiperheiden kannalta, jotka saavat padottua jo ennestään niukan toimeentulonsa heikennyksen. Mutta moni myös pettyy, kun tulojen ja menojen syynäyksen tulos on, ettei oikeutta tukeen synny. Moni jättää hakematta.
Tällä arvovalinnalla hallitus ohjaa uusia pienituloisia lapsiperheitä toimeentulotuen luukulle.
Toivottavasti tämä on lipsahdus eikä heijasta hallituksen sosiaalipoliittisia arvoja. Arvollahan tarkoitetaan yleistä, verraten pysyvää tavoitteita koskevaa valintataipumusta. Toivottavasti tehty arvovalinta ei kuitenkaan ilmaise hallituksen pysyvää sosiaalipoliittista valintataipumusta. Tällainen linjaus tarkoittaisi, että sosiaaliturvassa painotetaan entistä enemmän tulo- ja tarveharkintaa sosiaaliturvaa kaikille -ajattelun sijaan. Jos pohjoismaisella hyvinvointiyhteiskunnalla on jokin ydin, niin tästä kaikki mukaan -ideasta siinä on kyse.
Onneksi välikysymyskeskustelu antaa toivoa siitä, että hallituspuolueiden kantti kestää lapsilisäesityksen muuttamisen eduskunnassa. Esitys ei ole hyvää sosiaalipolitiikkaa. Se ei myöskään ole hyvää veropolitiikkaa: linjakasta olisi välttää vähennyksien kautta annettavia etuuksia. Eikä se ole hyvää talouspolitiikkaa: vero- ja toimeentulotukikompensaation jälkeen julkistaloudellinen hyöty jää marginaaliseksi.
Professori Hannu Uusitalo
