veronmaksajat.fi

Lentääkö leipää roskikseen?

Minna Petäinen

Tällä viikolla vietetään ensimmäistä valtakunnallista Hävikkiviikkoa. Puheenaiheena on ruokahävikki.

MTT:n tutkimukset kertovat karua tarinaa. Pääkaupunkiseudun kotitalouksissa heitetään vuosittain pois syömäkelpoista ruokaa noin 125 euron edestä henkeä kohti. Kiloina tämä tarkoittaa yhdessä huushollissa 24 kiloa syömäkelpoista ruokaa!

Turhaa ruokahävikkiä syntyy elintarvikeketjun kaikissa vaiheissa, kuitenkin eniten kotitalouksissa, jopa 120–160 miljoonaa kiloa vuodessa.

Saa syödä -sivusto kertoo, että suomalaisten keittiöissä pilaantuu eniten vihanneksia ja juureksia, noin 22 miljoonaa kiloa vuodessa. Maitotuotteita jää syömättä 20 miljoonaa kiloa ja leipääkin lentää harakoille 12 miljoonaa kiloa.

Roskiin heitetty ruoka verottaa lompakoitamme 500 miljoonalla eurolla vuosittain.

Viikon aikana Kuluttajaliitto yhteistyökumppaneineen tarjoaa hyviä vinkkejä ruokahävikin vähentämiseen. Useimmat niistä ovat aika simppeleitä:  ennen kauppaan lähtöä kannattaa kurkistaa kaappiin turhien hankintojen välttämiseksi. Saa syödä -verkkosivuston reseptihaku puolestaan ideoi, mitä ruokakaapissa valmiina olevista aineksista syntyisi.  Tarjolla on myös kätevä annoslaskuri. Kannattaa katsastaa myös Hävikkiviikon Facebook-sivu.

Veikkaanpa, että aika monen kotitalouden ruoka- ja jääkaapeista löytyy monenlaisia biojätteisiin päätyviä häpeäpilkkuja. Oman kaapistoni akilleenkantapäitä ovat mm. ruisjauhot, jälkiruokaviinit ja ulkomailta ostetut omituiset makeiset.

Riehaannun noin kerran vuodessa leipomaan saaristolaisleipää. En vilkaise kaappiin, vaan ostan kerta toisensa jälkeen uuden pussin ruisjauhoja. Illan hämärissä kanniskelen vanhan jauhopussin taloyhtiön bioastiaan. Hillot eivät kaapeissani homehdu, mutta viime viikonloppuna hyllyn perukoilta löytyi taas homeinen jälkiruokaviini. Ehkä vähitellen uskon, ettei jälkiruokaviiniä kannata ostaa, ellei sitä myös silloin tällöin vierailleen tarjoa. Yläkaapin syövereistä löytyy myös useampi pussi kivikoviksi muuttuneita matkamuistomakeisia. Erkkikään ei niitä enää suuhunsa laittaisi. Mahtavatko nuo enää edes mullaksi maatua?

Ps. Jos olet kuluvan viikon keskiviikkona Helsingissä, poikkea Narinkkatorille Hävikkiviikon Saa syödä -tapahtumaan. Torilla on jaossa ilmainen kasvisruokalounas 5 000 ohikulkijalle klo 10.30 alkaen. Lounaan resepti on palkitun keittiömestari Jaakko Nuutilan käsialaa, ja sen valmistavat ja jakavat Haaga-Helian ammattikorkeakoulun keittiömestariopiskelijat. Ruoka valmistetaan kaupoilta ylijäävistä raaka-aineista.

>> Taloustaito

Kirjoittajasta

Minna Petäinen

Minna Petäinen on Taloustaidon toimittaja. Seuraa @minnapetainen Twitterissä.

Blogeissa