Etusivu
-
KOTI 22.6.2025
Asuntokauppa virkoaa hiljalleen: Etenkin vanhat asunnot kiinnostavat ostajia
Asuntomarkkinoilla on nähtävissä orastavaa elpymistä alkuvuonna 2025. Alhainen korkotaso, parantunut ostovoima ja valoisammat talousnäkymät ovat lisänneet erityisesti käytettyjen asuntojen kysyntää. Vuokramarkkinoilla asuntojen hintojen odotetaan myös nousevan kuluvan vuoden aikana. -
VAPAALLA 19.6.2025
Lippu liehumaan – osaatko liputtaa oikein?
Siniristilipun nostaminen salkoon on arvokas tapa juhlistaa elämän käännekohtia. Liputtamiseen liittyy joukko sääntöjä, mutta toisaalta liputtaa saa aina kun siihen on aihetta. Juhannuksena lippu liehuu läpi yön. -
VAPAALLA 19.6.2025
Kesälomalla kalaa koukkuun – ongi, virvelöi tai uistele
Kerran pari kesässä tekee mieli kokeilla kalaonneaan. Vaikka ei olisi vihkiytynyt kalastuksen jaloon taitoon, olisi mukavaa narrata muutama sintti. Tutulla kesämökillä hyvät kalapaikat ja luvalliset menettelytavat ovat usein hyvin selvillä. Mutta miten toimia vieraammilla vesillä? Pienellä perehtymisellä sielläkin saa saalista, josta voi kokata keiton tai vaikka hiillostaa. -
KOTI 19.6.2025
Hoitovastikkeet kallistuvat taloyhtiöissä reilu kaksi prosenttia vuonna 2025
Suomalaisten asunto-osakeyhtiöiden hoitovastikkeiden nousuvauhti on ollut tänä vuonna kahta edellisvuotta maltillisempaa. Kymmenen suurimman kaupungin kerrostaloissa keskimääräinen hoitovastike on noussut noin 2,3 prosenttia. -
BLOGIT 18.6.2025
Tulos ei ole ainoa, mikä ratkaisee
Yksittäisinä vuosina joku riskinottaja todennäköisesti käväisee kärjessä, mutta seuraavana vuotena markkina on kenties erilainen ja vanhojen voittajien tilalla uudet. Pitkällä aikavälillä tasainen puurtaminen palkitaan. Ei pokaaleilla, vaan tuotoilla. -
RAHAT 18.6.2025
Mandatumilta tulee osinkovyöry – mitä sen jälkeen, Petri Niemisvirta?
KARON GRILLI Mandatumin taloudellisten tavoitteiden päivitys sisältää osinkomyrskyvaroituksen: vuoteen 2028 ulottuvalla strategiakaudella yhtiön tavoitteena on jakaa yli miljardi euroa osinkoja. Kun Mandatumilla on rapiat puoli miljardia osaketta, miljardi tarkoittaa kahta euroa osaketta kohden. -
VEROT 18.6.2025
Yhteiselle tilille vaimon rahoja – maksanko tästä lahjaveroa?
Vaimoni ja hänen siskonsa omistavat ennakkoperintönä saadun osakehuoneiston. Myymme nykyisen kotimme ja muutamme tähän perittyyn asuntoon kahdeksi vuodeksi. Kun myymme asunnon ja vaimoni saa oman osuutensa, niin maksanko minä veroa siitä, jos rahat laitetaan yhteiselle tilillemme? -
BLOGIT 17.6.2025
Back to USSR – kasaritaksin paluu
On vaikeaa ajaa satunnaista keikkaa, jos autossa pitää olla kiinteä taksamittari ja eriväriset rekisterikilvet. Kate ei yksinkertaisesti kestä lisämaksuja, tai sitten kyytimaksuja pitää nostaa reilusti. -
KOTI 17.6.2025
Asuntolaina 150 000 euroa – vain yksi tarjous ylittää kolme prosenttia
Taloustaidon saamissa lainatarjouksissa 150 000 euron asuntolainan matalin kokonaiskorko on 2,73 prosenttia ja korkein 3,07 prosenttia. -
VEROJURISTI VASTAA 17.6.2025
Lapsille rahat äidin metsäkaupoista – onko ennakkoperinnöistä laadittava lahjakirja?
🅑 JÄSENILLE
Äitini on 99-vuotias. Hän omistaa metsäpalstan, josta on saatu 50 000 euron tarjous. Äitini on omistanut metsän yli 10 vuotta. Jos käytämme myyntivoiton laskennassa 40 prosentin hankintameno-olettamaa, voitto on 30 000 euroa ja vero myyntivoitosta olisi 9 000 euroa. Jos saatu kauppahinta annetaan ennakkoperintönä neljälle lapselle, lahjavero olisi 4 x 700 e = 2 800 euroa. Pitääkö ennakkoperinnöstä laatia lahjakirja kaupanvahvistajalla vai onnistuuko tämä pelkillä rahasiirroilla, joissa ilmoitetaan, että kyse on ennakkoperinnöstä? -
BLOGIT 16.6.2025
Trumpin sekoilulla ei ole rajoja
On mahdollista, että vuotta 2025 tullaan vertaamaan vuoteen 1968, joka tunnetaan myös nimellä "hullu vuosi". Suurin kuluvan vuoden hullutuksista on lähtöisin Yhdysvalloista ja Donald Trumpin hallinnon tekemistä toimista. Tahti on niin nopea, ettei asioita seuraavankaan ole helppoa pysyä perässä. -
RAHAT 16.6.2025
Säästö- ja sijoitustilit – tässä säästäjän korot
Säästö- ja sijoitustilien korot vaihtelevat Taloustaidon vertailussa 0,25 prosentista 3,25 prosenttiin. Taulukossa esimerkkejä tileistä, joiden korko ylittää nollan. -
RAHAT 16.6.2025
Tarkista, onko talletuksesi turvattu
Talletussuoja tuo turvaa säästäjälle, mutta ole tarkkana: varmista, että rahasi ovat sellaisessa kohteessa, jonka talletussuoja kattaa. -
VEROT 16.6.2025
Unohdin kotitalousvähennyksen veroilmoituksestani – voinko korjata verotustani?
Esitäytetyn veroilmoitukseni palautusaika oli jo huhtikuussa. Nyt vasta muistin, että minun olisi pitänyt vaatia kotitalousvähennystä. Voinko vielä korjata verotustani? -
KOTI 16.6.2025
Etkö sinäkään tiedä, miten paljon kulutat vettä päivässä? Et ole yksin
Suomalaisista 70 prosenttia arvioi päivittäisen veden kulutuksensa väärin. Joka viidennellä ei ole aavistustakaan kuluttamastaan vesimäärästä. -
RAHAT 13.6.2025
Sampo loisti, Finnair vajosi pörssissä– raju kurssikeinunta jatkunee
Helsingin pörssin alkuvuosi oli lievästi odotuksia heikompi. Kurssit ovat heiluneet rajusti, ja sama meno jatkunee. Kansainvälisen kaupan tullikaaokseen ei ole saatu tolkkua, ja talouden elpyminen on epävarmaa. -
RAHAT 13.6.2025
Kulutusluotto 20 000 euroa – katso täältä tuoreet tarjoukset
Vakuudellisen 20 000 euron kulutusluoton korko vaihtelee Taloustaidolle annetuissa tarjouksissa 4,98 prosentista 7,56 prosenttiin. -
KOTI 13.6.2025
Viisi vinkkiä vuokranantajalle – näin minimoit vuokrauksen riskit
Onnistunut vuokralaisvalinta ja huolellisesti laadittu vuokrasopimus ovat hyvä perusta kannattavalle vuokraustoiminnalle. -
KOTI 12.6.2025
Matkalta muistoksi kasveja ja siemeniä – setvi tuonnin rajoitukset etukäteen
Harkitse, onko välttämätöntä hankkia kasvien taimia ja siemeniä ulkomailta. Monessa maassa esiintyy sellaisia kasvintuhoojia, joita ei ole Suomessa. Kun matkustat tai tilaat kasveja tai siemeniä ulkomaisista verkkokaupoista, selvitä kasvinterveysvaatimukset etukäteen. -
BLOGIT 12.6.2025
Onko asuminen Suomessa kallista?
Vaikka asuminen tekee ison loven kotitalouden lompakkoon, se ei vielä suoranaisesti tarkoita, että asuminen on kallista. Mikä on tilanne Suomessa muihin EU-maihin verrattuna?
Näitä muut lukevat nyt
-
TYÖ & ELÄKE 20.5.2026Saako yhtiömies vähentää matkakulut verotuksessa?Olen vastuunalaisena yhtiömiehenä avoimessa yhtiössä. Käyn päivittäin kotoa yhtiön konttorilla töissä. En nosta palkkaa yhtiöstä, vaikka työskentelenkin siinä. Saanko silti vähentää asunnon ja työp...
-
VAPAALLA 21.5.2026Kännykkänetin kaukomaakäyttö kallistui – suurkäyttäjä säästää riittoisalla datapaketillaSuomessa yleiset, rajattoman mobiilidatan kännykkäliittymät tarjoavat kosolti tiedonsiirtoa samaan kiinteään hintaan myös EU/ETA-alueella. Muualla maailmassa reissatessa mobiilidatan käytöstä pitää...
-
VAPAALLA 21.5.2026Hokkareista designklassikoihin – mikä ihmeen vintage?Vintage on käsite, joka myy, mutta jota käytetään varsin väljästi. Mitä vintage on? Kuvaako se jotain erityistä? Kuva: Katja Weiland-Särmälä Olen ylläpitäjänä perustamassani Vintagen ystävät -Faceb...
-
VAPAALLA 20.5.2026Venevakuutuksissa pihistely voi tulla kalliiksi – suppea vakuutus ei korvaa yleisimpiä vahinkojaVenevakuutus kannattaa kilpailuttaa, mutta hinnan lisäksi vertailuun on syytä ottaa eri vakuutusten ehdot. Yleisimpiä vesillä tapahtuvia vahinkoja ei korvata lainkaan suppeista vakuutuksista. Toisi...
-
VAPAALLA 22.5.2026Fine diningia merellä? Näin ruotsinlaivojen à la carte -ravintolat onnistuivatTaloustaidon viiniasiantuntija Risto Karmavuo testasi Viking Cinderellan ja Silja Symphonyn ruoka- ja viinitarjontaa. Merellä à la carte -elämykset eivät ole enää halpoja, mutta parhaimmillaan ne t...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 9/2026: Mitä sähkö maksaa tulevana talvena?
Sähkön hinta pompsahtaa taas talvella. Miten paljon sähkösopimuksen valinta vaikuttaa laskun loppusummaan?
- Mitä saa satasella puhelinkaupoilla?
- Perinnönjakokirjalla omaisuus jakoon
- Palkkaa vai osinkoa yrittäjälle?
- Kannattaako ottaa vauvavakuutus?
- Jakautumiset tuovat uutta verta pörssiin
- Ensiasunnon ostajat heräilevät
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 12.11.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
TYÖ & ELÄKE 10.2.2025Tunnetko oman eläketurvasi aukkopaikat?Eläkettä kertyy muutoinkin kuin töitä tekemällä, ja erityisen hyvin vanhempainvapaan ajalta. Opintoja puolestaan ei kannata suotta pitkittää, sillä opiskeluajalta eläkkeen karttumista on rajattu. A...
-
KOTI 10.2.2025Eläkeläisen kotitalousvähennys – kannattaako suurempi- vai pienempituloisen tehdä vähennys?Olemme eläkeläisiä ja teetämme vuonna 2025 kotitalousvähennykseen liittyvää työtä. Kannattaako kotitalousvähennys tehdä sillä aviopuolisolla, jolla on suuremmat eläketulot? Verojuristi Georg Rosbäc...
-
RAHAT 7.2.2025Halpa, halvempi, huijaus – kierrä karikot verkkokaupoillaSuomalaiset kuluttajat ovat menneet verkko-ostamisesta sekaisin. Turhan tavaran hankkimisen kokemus on itsessään muodostunut tärkeäksi arjen rituaaliksi sen sijaan, että verkosta ostettaisiin tarpe...
-
KOTI 14.2.2025Maksoin ensiasunnostani varainsiirtoveron vuonna 2022 – voinko vielä anoa veron palauttamista?Ostin asunnon kesäkuussa vuonna 2022. Kyseessä on ensimmäinen omistamani asunto. Olen 22-vuotias. Maksoin tuolloin asuntokaupasta varainsiirtoveroa. Olen nyt kuullut, että ensiasunnosta sitä ei väl...
-
VEROT 12.2.2025Omakotitalo vuokralla – vaikuttaako rakennuspoisto myynnin verovapauteen?Olen asunut perheeni kanssa omistamassani omakotitalossa yli kaksi vuotta ja laitan sen nyt vuokralle. Voinko vähentää kiinteistön hankintahinnasta vuosittain neljän prosentin rakennuspoiston osana...
-
RAHAT 12.2.2025Kuinka rakennetaan laatuyhtiösalkku, Sifterin Santeri Korpinen?KARON GRILLI Arvosijoittaja etsii matalia p/e- ja p/b-kertoimia. Kasvusijoittaja janoaa kovaa liikevaihdon kasvua. Laatusijoittajan vahtaamia tunnuslukuja puolestaan ovat usein tulosmarginaali ja o...
-
KOTI 10.2.2025Haljenneesta vesiputkesta kallis vahinko – torju ennalta jäätymisetVesiputket voivat jäätyä aina, kun lämpötila on pakkasen puolella. Sen sijaan putkien jäätymisestä aiheutuvat vesivahingot ilmenevät usein vasta säiden lauhtuessa. Haljennut putki saattaa aiheuttaa...
-
TYÖ & ELÄKE 14.2.2025Yritys, näin olet paremmin suojassa verkkohyökkäyksiltä – tässä kuusi tärkeää vinkkiäKyberrikolliset ovat taitavia ja keksivät jatkuvasti uusia entistä tehokkaampia verkkohyökkäyksiä. Nyt uhreja kalastellaan etenkin pienistä ja keskisuurista yrityksistä. Isot yritykset ovat havahtu...
-
RAHAT 13.2.2025Osakesäästäjällä hymy herkässä – iso joukko yhtiöitä kasvattaa osinkoaanEpävarmasta taloudesta huolimatta Helsingin pörssin osinkokeväästä on tulossa varsin hyvä. Tuloskausi antaa viitteitä myös tulevien vuosien osingonmaksukyvystä. Kokonaiskuva Helsingin pörssin osink...
-
VAPAALLA 7.2.2025Sahaavat lämpötilat piinaavat maanteillä – etelässä päällystevaurioita, pohjoisessa liukastaPoikkeuksellisen lauhan talven seuraukset näkyvät ja tuntuvat nyt maanteillä. Pohjoisessa on erityisen liukkaita vesikaljamakelejä, etelässä kiusaavat nollan molemmin puolin sahaava lämpötila ja ve...
-
VAPAALLA 13.2.2025Miten pitkiä ovat kirjaston varausjonot?Kirjastosta voi tehdä löytöjä, mutta pahimmillaan varausjonot voivat kestää jopa vuosia. Kysyimme asiaa marraskuun lopulla Helsingin, Espoon, Kauniaisten ja Vantaan yhteisestä Helmet-kirjastosta. M...
-
TYÖ & ELÄKE 11.2.2025Suomalaisen työura venyy arvioitua ripeämminVuonna 2024 työeläkkeelle siirryttiin keskimäärin 63,1-vuotiaana. Tälle vuodelle asetettu tavoite, 62,4 vuotta, on jo saavutettu ja ohitettu yli puolella vuodella. Suomalaisten eläkkeellesiirtymisi...
-
VAPAALLA 12.2.2025Autoveron tuotto romahti – bensa-Toyota yleisimmin verotettu automerkkiAutoveroa kertyi vuonna 2024 yhteensä 298,2 miljoonaa euroa, mikä on noin 84,4 miljoonaa euroa, reilun viidenneksen, vähemmän kuin vuonna 2023. Yleisin autoverotettu ajoneuvo oli bensiinikäyttöinen...
-
VEROT 13.2.2025Verohallinnon työntekijä katseli asiakkaiden tietoja ilman lupaaVerohallinnon työntekijä on katsellut luvatta asiakastietoja, jotka eivät kuulu hänen työtehtäviinsä. Toistaiseksi ei ole ilmennyt, että tietoja olisi jaettu eteenpäin tai niitä olisi käytetty väär...
-
RAHAT 12.2.2025Nordnetin palvelu käytössäNordnetin palvelu avattiin tiistaina alkuillasta, ja sen mukaan palvelu toimii nyt normaalisti. Verkkosivuilla ja mobiilisovelluksessa oli tiistaina 11.2.2025 laaja tekninen ongelma . Nordnetin muk...
-
RAHAT 13.2.2025Häät, vene, loma – tässä asioita, joita suomalainen ei lainalla rahoittaisiSuomalaiset pitävät asunnon ostamista lainarahalla järkevänä, mutta esimerkiksi häiden rahoittamista lainalla harva edes harkitsee. Lähes jokainen suomalainen ottaa elämässään lainaa jotakin tarko...
-
VAPAALLA 11.2.2025Lisätuloja taulumyynnistä ilman mätkyjäMitä pitää tietää veroista, jos vapaa-ajallaan maalaa tauluja ja joku on kiinnostunut ostamaan töitäsi? Miten verottaja suhtautuu siihen, jos kauppaat esimerkiksi käsitöitä sivupuhteena? Taloustaid...
-
RAHAT 11.2.2025Nordnetin mobiilisovellus ja verkkosivut suljettuNordnetin palvelut eivät toimi tällä hetkellä. Yle kertoo uutisessaan , että Nordnetin asiakkaat ovat nähneet toistensa tietoja sijoituspalvelussa. Kaupankäyntikin on ollut mahdollista. Nordnet Su...
-
KOTI & AUTOT 13.2.2025
🅑 JÄSENILLE
Asunto myyntiin – miten löydän hyvän kiinteistönvälittäjän?Ammattitaitoinen kiinteistönvälittäjä esittelee asunnon näyttävästi ja hoitaa työnsä luotettavasti. Tällaisen välittäjän etsimiseen kannattaa hieman pinnistellä. Halvin ei välttämättä ole paras. Jo... -
VEROTUS 11.2.2025
🅑 JÄSENILLE
Myös puolison lahjasta voi joutua verollePuolisot voivat antaa toisilleen lahjoja samalla tavoin kuin muillekin – lahjaverotuksessa säännöt ovat lähes samat. On tärkeää tuntea verottoman ja verollisen lahjan erot. Velkojiin nähden puoliso...






