Etusivu
-
KOTI 29.12.2014
Asuntolainan korkovähennys pienenee 2015
Vuonna 2014 asuntolainan koroista on vähennyskelpoista 75 %. Vuonna 2015 vähennyksen saa enää 65 prosentista maksettuja korkoja. -
KOTI 25.12.2014
Onko kuolemantapauskorvaus verovapaa?
Minulla on vapaaehtoinen eläkevakuutus. Sopimus on tehty jo vuonna 1990. nko kuolemantapauskorvaus perintöverovapaa 35 000 euroon asti? -
KOTI 23.12.2014
Lahjapaperi ei kelpaa paperinkeräykseen
Jouluna syntyy tavallista enemmän jätettä, eikä kaikki jäte kuulu sekajäteastiaan. -
KOTI 22.12.2014
Vaihda litit euroiksi helmikuun loppuun mennessä
Liettua ottaa käyttöön euron 1.1.2015. Liettuan litejä voi vaihtaa Suomessa euroiksi tammi-helmikuussa 2015. -
VAPAALLA 22.12.2014
Uusi Smart on ketterä kaupunkiajossa
Smart on muunneltavissa moneen makuun. Saatavana on peräti nelisenkymmentä värivaihtoehtoa. -
KOTI 22.12.2014
Taloyhtiöt kilpailuttavat remonttilainoja edelleen liian laiskasti
Taloyhtiö kysyy lainatarjouksen liian usein vain yhdeltä rahoittajalta, vaikka yhtiön ja sen osakkaiden kannalta tarjouspyyntöjä on viisasta pyytää useilta rahoituslaitoksilta. -
KOTI 19.12.2014
Viisi vinkkiä: Joulukuusi tykkää vedestä
Kuusenjalkaan asetetun joulupuun tyven leikkauspinnan pitää olla vedessä koko ajan. Jos kuusi ei saa riittävästi vettä, neulaset varisevat ennenaikojaan. -
VAPAALLA 18.12.2014
Nissan e-NV200-sähköautolla usko on koetuksella
Sähköautolla ajaminen käy kuskin hermoille. Sähköauto ahmii virtaa hirveää vauhtia. -
KOTI 18.12.2014
Tulli valvoo tehostetusti nettiviinojen tuontia
Tulli valvoo tehostetusti netistä tilattuja alkoholilähetyksiä. Verovelvollinen nettiviinoista voi olla joko myyjä tai tilaaja. -
VAPAALLA 18.12.2014
Korottaako peräkärryn vetäminen kilometrikorvausta?
Käytän satunnaisesti omaa autoani ja peräkärryäni työajoissa. Olen tehnyt näistä matkoista matkalaskun työnantajalleni ja saanut kilometrien perusteella verovapaan matkakustannusten korvauksen (43 ... -
VAPAALLA 18.12.2014
Volkswagen Passat valittiin vuoden autoksi
Volkswagen Passat voitti vuoden auto -äänestyksen ylivoimaisesti 231 pisteellä. Eroa toiseksi tulleeseen Ford Mondeoon kertyi 62 pistettä. -
RAHAT 17.12.2014
Apulaisoikeusasiamies: Verohallinto toimi väärin Liechtenstein-sijoitusten selvittelyssä
Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin arvostelee Verohallinnon toimia tutkinnassa, joka koski suomalaisten yksityishenkilöiden sijoituksia liechtensteinilaisessa LGT-pankissa. Apulaisoikeusasiamies piti Verohallinnon menettelyä tapauksessa lainvastaisena. -
RAHAT 17.12.2014
Koroilla köniin osakkeille
KARON PÖRSSI Suomen yksityisalojen eläkevakuuttajat saivat vuosina 2004–2013 varoilleen keskimäärin 3,4 prosentin reaalisen vuosituoton. Ei se umpisurkeasti ole, mutta kuitenkin huonoimmin Eläketurvakeskuksen vertailemista suunnilleen keskenään vertailukelpoisista eurooppalaisista eläkesijoittajista. -
VAPAALLA 17.12.2014
Yhteispohjoismaiset huutokauppamarkkinat yhä lähempänä
Tuleva vuosi on todennäköisesti aiempiakin jännittävämpi niin keräilijöille kuin huutokauppojen pitäjille. Jatkuuko kiinnostus vintagea kohtaan? Miten ruplan voimakas heikkeneminen näkyy venäläisen taiteen ja antiikin kysynnässä ja tarjonnassa? Jatkuuko huutokauppa-alan keskittyminen? -
RAHAT 17.12.2014
Osakkeenomistajan 3 tärkeää kysymystä
Vieläkö muistat, millä hinnalla olet hankkinut vanhoja osakkeitasi ja miten pottisi on osakeanneissa ja muissa järjestelyissä kasvanut? -
VEROT 16.12.2014
Lapsilisät pienenevät 1.1.2015 alkaen
Lapsilisän määrä vähenee 8,1 prosenttia lasta kohden ensi vuoden alusta. Ensimmäinen maksupäivä on 23. tammikuuta. -
VAPAALLA 16.12.2014
SsangYong lupaa olla 5-15 prosenttia halvempi
Korealainen automerkki SsangYong, jota myytiin meilläkin 1990-luvulla parin vuoden ajan, palaa Suomen markkinoille. -
VAPAALLA 15.12.2014
Retrogramofonia metsästämässä
Vanhemmille ihmisille veivigramofoni tuo mieleen nuoruuden hilpeät hetket tai haikean sota-ajan, jolloin niin korsuissa kuin kotirintaman salatansseissakin soitettiin Äänisen aaltoja ja J. Alfred Tannerin kupletteja. -
TYÖ & ELÄKE 12.12.2014
Tiedot ennakonpidätyksestä sähköisesti työnantajalle
Työntekijän ei tarvitse antaa työnantajalle paperista verokorttia, jos työnantaja on pyytänyt ennakonpidätystiedot Verohallinnosta sähköisesti. -
VAPAALLA 12.12.2014
Pakkaa jouluherkut lentomatkalle oikein
jos tuotetta voi levittää veitsellä, se on nestettä. Esimerkiksi sinapit, marinadissa olevat herkut ja joulupöydän laatikkoruuat pakataan ruumaan meneviin matkatavaroihin.
Näitä muut lukevat nyt
-
TYÖ & ELÄKE 7.9.2023Asun työskentelypaikkakunnalla Airbnb-asunnossa – saanko kuluista työasuntovähennyksen?Vakituinen työpaikkani on yli sadan kilometrin päässä vakituisesta asunnostani. Saako työskentelypaikkakunnalla sijaitsevasta Airbnb-asunnosta aiheutuvat kulut vähentää verotuksessa? Verojuristi Ju...
-
RAHAT 7.9.2023Nousevat talletuskorot viekoittelevat säästäjääKun asuntovelalliset purevat hammasta maksaessaan kasvavia korkokuluja, säästäjät seurailevat hymyssä suin talletuskorkojen nousua. Lainojen korot kerkesivät nousta pitkään ennen kuin talletuksissa...
-
RAHAT 6.9.2023Osakkeet, joissa on eniten "nousuvaraa", tuottavat huonoimminKARON PÖRSSI Kirjoitin kesällä suomalaiseen sijoituspuheeseen pesiytyneestä termistä ”nousuvara” . Sillä tarkoitetaan sitä, kuinka paljon osakekurssi nousisi nykytasoltaan prosenteissa, jos kurssi ...
-
VEROT 6.9.2023Käytätkö Suomi.fi-viestejä? Ajoneuvoverolippusi siirtyy viesteihin marraskuussaJos saat ajoneuvoverolipun vain paperisena ja sinulla on käytössä Suomi.fi-viestit, saat 1.11.2023 alkaen ajoneuvoverolippusi ainoastaan Suomi.fi-viesteihin. Traficom lähettää ajoneuvoverolipun Suo...
-
RAHAT 6.9.2023Vyötä ei vielä löysätä ‒ korkokäänne ehkä ensi vuonnaInflaatio kurmottaa kuluttajia edelleen, eikä ostovoimaan syntynyttä aukkoa saada kurottua umpeen lähiaikoina. Ensi vuodelta odotetaan kuitenkin vähän parempaa. Korotkin saattavat kääntyä laskuun. ...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 8/2026: Asuntosijoittajan sotakassa
Vuokranantajan tase on koetuksella hintaromahduksen jälkeen. Miten vähennetään, kun vuokratuloja ei kerry?
- Jussi Junnin tie Veronmaksajiin
- Kannattaako maksaa erikseen tietoturvasta?
- Kotimarkkinayhtiöt edelleen ahtaalla
- Aktiivinen voi hyötyä sijoituskuoresta
- Huimia eroja autovakuutusten hinnoissa
- Arvopyörä vaatii oman vakuutuksensa
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 15.10.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat






