veronmaksajat.fi

KOTI

Pientaloasuja, et kai piilota kotisi vara-avainta kukkaruukkuun?

Pientaloasuja, et kai piilota kotisi vara-avainta kukkaruukkuun?
23.6.2023

Yli puolet suomalaisista pientaloasujista kertoo piilottavansa kotinsa vara-avaimen tontilleen joko lähes aina tai toisinaan.

Tämä käy ilmi lukkovalmistaja Abloyn teettämästä tutkimuksesta. Avaimen piilottaminen tontille on turvallisuusriski, sillä Ifin vahinkotilastojen mukaan vara-avaimella tehtyjä murtoja sattuu säännöllisesti. 

Yli neljäsosa suomalaisista pientaloasujista pitää lähes aina kodin vara-avainta piilotettuna omalla tontilla, selviää Abloyn teettämästä älylukkomarkkinaa koskevasta kyselytutkimuksesta. Toisinaan näin kertoo tekevänsä pientaloasujista kolmannes.

Vara-avaimia on siis ainakin silloin tällöin piilossa useamman kuin joka toisen suomalaisen pientalon pihalla. Yllättävää on, että myös kerrostaloasujista reilu neljännes kertoo piilottavansa avaimen tontille ainakin toisinaan.

Abloyn tutkimuksen mukaan perheenjäsenten suurempi määrä ja asuminen pienemmällä paikkakunnalla houkuttelevat piilottamaan avaimen useammin. Tutkimuksesta ilmenee myös, että peräti 66 prosenttia suomalaisista on vähintään joskus huolissaan avaimen hukkumisesta tai unohtamisesta. Lapsiperheissä asiasta ollaan keskimääräistä useammin huolissaan.

"On ymmärrettävää, että mitä enemmän perheessä on jäseniä, sitä suurempi riski on avaimen unohtamiselle. Avainturvallisuus on kuitenkin tärkeä osa kodin turvallisuutta. Siksi unohdusriskiä pitäisi minimoida muilla keinoin, kuten vaikka koodillisella avainsäilöllä, älylukolla tai vara-avaimella luotetussa naapurissa", sanoo Abloy Oy:n kodinturvallisuuden asiantuntija ja Yale-tuotepäällikkö Markku Ryynänen tiedotteessa.

Vara-avaimia käytetään myös murroissa – mitä sanoo kotivakuutus?

Ifin vahinkotilastojen mukaan omistajien omilla vara-avaimilla tehtyjä murtoja sattuu säännöllisesti sekä pientaloissa että mökeillä.

Jos tontille piilotettua vara-avainta käytetään murrossa, korvaa kotivakuutus pääsääntöisesti näitäkin vahinkoja, mutta vakuutusyhtiö voi tehdä korvauksesta vähennyksen.

Kotivakuutuksen suojeluohjeissa neuvotaan, että avaimia ei saa jättää eikä piilottaa asunnon tai säilytystilojen läheisyyteen. Suojeluohjeen vastainen toiminta voi vähentää korvausta useita kymmeniä prosentteja.

"Pahimmillaan korvaus voisi jäädä saamatta, jos toimii erityisen huolimattomasti, kuten säilyttämällä avainta näkyvällä paikalla oven vieressä. Nämä arvioidaan aina tapauskohtaisesti", kertoo Ifin omaisuusvakuutusten vakuutuspäällikkö Ismo Ruokoselkä

Vinkit avainturvallisuuden varmistamiseen: 

  • Älä jätä avainta vartioimatta pihallesi tai muualle.
  • Älä merkitse avaimeen nimeäsi tai osoitetta.
  • Huolehdi, että tiedät, montako avainta oveesi on, ja kenellä ne ovat hallussa.
  • Vaihda lukot tai tee uudelleensarjoitus, jos avain joutuu ulkopuolisen haltuun.
  • Tarkista, onko avainjärjestelmän patentti voimassa. Patentti takaa, että lisäavainten valmistus on rajattua ja valvottua, eikä avaimia voi teettää esimerkiksi suutarilla.
  • Varmista pääsy kotiisi avaimen unohtamisen varalta esimerkiksi avaimettomalla älylukolla, koodilla varustetulla avainsäilöllä tai antamalla vara-avaimen luotetun naapurin tai tutun haltuun.

Minna Petäinen 

Näitä muut lukevat nyt

Rahat, verot, työ & eläke, koti