Työttömyys huitelee korkealla, työntekijöistä silti pulaa – Suomi tarvitsee joustavat työmarkkinat

Suomen työmarkkinoilla vallitsee kaksijakoinen tilanne. Työttömyys on edelleen hyvin korkealla mutta samaan aikaan valitetaan työvoimapulaa.

Tämä on hyvin tavallista Suomessa. Työpaikat syntyvät maantieteellisesti ja aloittain satunnaisesti, eikä näillä paikkakunnilla ja aloilla ole välttämättä juuri silloin saatavana sopivaa työvoimaa.

Korkea työttömyys juontuu pitkälti Suomen kohtaamista isoista häiriöistä noin kymmenen vuotta sitten. Sitä edelsi jakso, jolloin kustannuskilpailukyky heikkeni pitkään. Suomi kohtasi muiden maiden mukana globaalin finanssikriisin. Sen lisäksi Suomeen iski kolme erityisesti meitä koskevaa häiriötä: metsäsektori taisteli paperin kysynnän heikentymisen kanssa, Venäjän kaupan sanktiot osuivat kovasti Suomeen ja Nokian kännykkätuotanto romahti.

Kun Suomella ei ole omaa kelluvaa valuuttaa, sopeudumme isoihin häiriöihin pitkälti joko kustannusjoustoilla tai lisääntyvällä työttömyydellä.

On hyvä lähteä siitä, että taloutemme kohtaa jatkossakin euroalueen keskimääräistä taloutta todennäköisemmin tällaisia häiriöitä. Suomen työmarkkinoiden joustamiskyvyn pitäisi siten olla parempi kuin euroalueella keskimäärin ja parempi kuin Ruotsilla, jolla on oma kelluva valuutta. Tilastot ja tutkimukset eivät tue käsitystä, että näin olisi.

Edellä mainittuun seikkaan liittyy kysymys paikallisesta sopimisesta. Se voi olla yksi keino helpottaa sopeutumista isoihin häiriöihin. Tässä voisi yrittää oppia esimerkiksi Saksan ja Ruotsin kokemuksista.

Saksassa ja Ruotsissa paikallinen sopiminen on edistynyt muun muassa siten, että työntekijät ovat mukana yritysten hallintoelimissä. Jostain syystä tämä ei ole saanut tuulta purjeisiin Suomessa.

Olemmeko niin juntteja, että tällainen keskustelukulttuuri on meille edelleen vierasta? Onko taustalla vuoden 1918 traumat ja toisen maailmansodan jälkeinen kommunismin pelko? En usko, että sosialismi leviäisi tällä tavalla Suomeen, vaan pikemminkin työntekijöiden osaaminen tulisi vielä nykyistä paremmin yritysten käyttöön ja työntekijöiden ymmärrys yritysten tilanteesta parantuisi. Älykkäitä toimintamalleja on varmasti löydettävissä eri tyyppisiin yrityksiin.

Kaikissa puolueissa on tiedostettu tarve uudistaa sosiaali- ja työttömyysturvaa. Toivottavasti puolueet eivät junttaudu jääräpäisesti omien malliensa taakse, vaan seuraava hallitus ja eduskunta pystyvät kehittämään mahdollisimman laajan kannatuksen saavan ratkaisun. 

Sosiaali- ja työttömyysturvan uudistamisessa on syytä kiinnittää huomiota myös hallinnollisiin kustannuksiin. Työttömyysturvan aktiivimallin käyttöönottamisen yhteydessä kerrottiin, että TE-toimistoihin palkataan lisää noin 200 työntekijää ja Kelaan noin 100 työntekijää. Pieni muutos työttömyysturvassa johti siten julkisessa hallinnossa noin 300 lisätyöntekijän palkkaamiseen. Tässä ei ole mitään järkeä.

Olisiko ollut viisaampaa korottaa 100–200 eurolla työttömyysturvan suojaosaa (300 euroa), jonka työtön voi ansaita ilman, että se vaikuttaa työttömyysturvan suuruuteen? Tämä olisi ollut kannustava viesti, eikä olisi tarvinnut palkata lisää henkilökuntaa hallintoon.

Kun irtisanomissuojan mahdollista muuttamista koskevassa keskustelussa laineet käyvät korkealla, on hyvä pitää mielessä, että demokratiassa vastuu työmarkkinoiden – kuten muidenkin markkinoiden – pelisäännöistä on lopulta eduskunnalla. Jos hallituksen esitykset ja eduskunnan päätökset eivät miellytä kansalaisia, seuraava eduskunta voi muuttaa huonoja päätöksiä.

Pentti Pikkarainen