Ajoittain nousee esille keskustelu euroalueen fiskaalisesta unionista eli yhteisestä budjetista. Viime vuoden lopussa EU:n komissio nosti taas asian esille. Myös Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on puhunut asian puolesta. Käytännössä yhteinen budjetti tarkoittaa tulonsiirtoja euroalueen eri maiden välillä.
Taloushistoria ei tunne valuuttaunionia, joka olisi toiminut ja pysynyt pystyssä ilman tulonsiirtounionia. Tällainen oli tarkoitus kehittää myös euroalueelle mutta siitä ei uskallettu eikä ehditty sopia ennen euroalueen synnyttämistä. Vuonna 2008 alkaneen euroalueen kriisin jälkeen ei ole ollut mitään edellytyksiä edetä tässä asiassa. Päinvastoin euroalueen maiden eritahtinen kehitys on repinyt euroaluetta taloudellisesti ja poliittisesti rikkinäiseksi.
Suomessa ei ole merkittäviä tahoja, jotka ainakaan julkisesti kannattavat euroalueen tulonsiirtounionia. Kansalaiset ovat hyvin vahvasti tällaista kehitystä vastaan.
Kun taloushistoria ei tunne ilman tulonsiirtounionia toimivaa valuuttaunionia ja kun lisäksi myös talousteoria tukee tällaista ratkaisua, on hyvä kysyä, millä ehdoilla tällainen voitaisiin mahdollisesti perustaa.
Yksi ehto liittynee siihen, että valuuttaunionin jäsenmaiden velkatasot ovat lähtökohtatilanteessa suhteellisen matalat ja samat. Tulonsiirtounioni on helpompi hyväksyä myös tilanteessa, missä tulonsiirtojen arvioidaan olevan tilapäisiä ja symmetrisiä eli jäsenmaat hyötyvät niistä pitkällä aikavälillä kutakuinkin yhtä paljon.
Edellä mainitut ehdot eivät täyty. Euroalueen jäsenmaiden velkatasot ovat olleet koko euron ajan hyvin eri tasoilla ja monissa maissa (kuten Kreikka ja Italia) hyvin korkealla. Kansalaiset myös epäilevät, että tulonsiirrot olisivat pysyviä ja jotkut maat hyötyisivät niistä enemmän kuin toiset.
Lisäksi yhteisen budjetin pelätään johtavan varojen lisääntyvään väärinkäyttöön. Mitä huonompi kontrolli veronmaksajilla on budjetista, sitä suurempi on todennäköisyys varojen väärinkäytölle.
Yhteiskunnassa jäsenten välinen solidaarisuus on yleensä sitä pienempi, mitä suurempi ja heterogeenisempi yhteisö on. Tämäkin seikka puskee tulonsiirtounionia vastaan.
Vaikka talousteorian näkökulmasta löytyisikin perusteluja euroalueen yhteiselle budjetille, euroalueen huolimaton perustaminen ja viimeisen noin kymmenen vuoden lisääntynyt eritahtinen kehitys ovat luoneet tilanteen, missä ei ole poliittisia edellytyksiä edetä tässä asiassa. Lisäksi EU:n yhtenäisyyttä on repinyt vuonna 2015 alkanut pakolaiskriisi. Poliittinen solidaarisuus on vähissä EU:ssa.
Euroalueen tulevaisuus ei näytä kovin hyvältä ja on vaikea uskoa, että euroalueesta tulee suurta menestystarinaa jatkossakaan. Jos euroalue halutaan pitää pystyssä ja edes jotenkin toimivana, lääke löytynee todennäköisesti kolmesta purkista.
Euroalueen pelisääntöjä on syytä muuttaa siten, että taantumissa euroalueen jäsenmaille sallitaan aikaisempaa suurempi budjetin jousto eli suuremmat alijäämät. Työmarkkinoiden joustoa on lisättävä erityisesti siten, että taantumissa työttömyys ei tule silmille niin rajusti. Korkean velkatason maissa velkasuhteet on ajettava huomattavasti nykyistä matalamme tasolle. Lääkkeitä pitäisi ottaa näistä kaikista purkeista.
Pentti Pikkarainen
Kommentoi