Eläkejärjestelmä uusiksi – miksi se on niin vaikeaa?

Eläkejärjestelmä on jatkuvasti hyökkäyksen tai vähintäänkin keskustelujen kohteena. Välillä järjestelmän perusperiaatteita haluavat muokata mieleisekseen eläkeläiset, kun taas toisena ajan hetkenä reformointikirvestä heiluttelevat nuoret.

Eläkejärjestelmän asiayhteydessä ei ole pulaa ideoista. Huomion valokeilassa ovat yrittäjien eläkkeet, varhaiseläkkeet ja työttömyysputki, eläkkeiden korotus, eläkkeiden leikkaus ja omaisuuden suojan purkaminen, eläketulojen verotus, eläkerahastojen sijoitusstrategian muuttaminen, eläkkeiden subventiot valtion taholta, rahastoinnin lisääminen, rahastoinnin purkaminen, eläkeiän nostaminen, eläkeiän laskeminen, eläkekatto, eläkeyhtiöiden kilpailu ja lista jatkuu ja jatkuu vain.

Osa uudistuksista ravistelee eläkejärjestelmän perusperiaatteita ja aiheuttaa siksi järjestelmän sisällä oleville harmaita hiuksia. Ansioperustaisuus on yksi eläkejärjestelmä hokemista, joka esimerkiksi osittain purkautuisi eläkekaton tapauksessa, mutta jota myös jatkuvat korotukset kansan- ja takuueläkkeisiin murentavat.

Koskemattomuus on toinen eläkejärjestelmän perusperiaate, jonka juuret ovat aina perustuslaissa saakka. Näin ollen eläkkeiden leikkaus on toinen esimerkki perusperiaatteen purkamisesta.  Tapana on ollut, ettei maksussa oleviin eläkkeisiin puututa. Sinänsä ihan reilu vaade, koska monetkaan eläkeläiset eivät pysty eläkkeensä tasoon enää vaikuttamaan ja tuntuisi epäreilulta lähteä leikkaamaan heidän eläkkeitään.

Toisaalta vanhempien ikäluokkien tapauksessa eläke-etuudet ovat olleet selvästikin parempia kuin nuorempien ikäluokkien tapauksessa, jolloin voi toki kysyä missä määrin perusperiaate nimeltä sukupolvisopimus toteutuu?

Suuressa sosiaaliturvajärjestelmässä kuten eläkkeissä riittää yksityiskohtia, ja joka ikiselle lain kohdalle löytyy oma etujärjestönsä sanomaan, miksi juuri sitä kohtaa ei saisi reformoida tai siis ainakaan heikentää. Tästäkin huolimatta eläkejärjestelmää on pystytty merkittävästi uudistamaan tasaisin väliajoin, viime aikoina noin kerran vuosikymmenessä. Tämä on kohtalainen suoritus kolmikannalle, joka on muuten onnistunut muumioimaan yhteiskunnan instituutioita siellä sun täällä.

Käydään vielä lopuksi läpi se, miksi siirtyminen täysin rahastoivaan eläkejärjestelmään on kauhean vaikeaa, vaikka tyypillisesti täysin rahastoivan järjestelmän katsotaan olevan puhdasta jakojärjestelmää tehokkaampi tapa toimia. Suomen järjestelmä on sekajärjestelmä, jossa yhdistellään molempien järjestelmien piirteitä, mutta painotus on voimakkaammin jakojärjestelmällä.

Karrikoiden rahastoiva eläkejärjestelmä on siis sellainen, jossa eläkemaksut laitetaan sijoitusportfolioon kasvamaan korkoa ja korkoa korolle, joka eläkeiässä sitten realisoidaan eläkkeen muodossa. Jakojärjestelmä on puolestaan sellainen, jossa työikäiset ihmiset maksavat suoraan eläkeläisten eläkkeet tulonsiirtona, jolloin järjestelmän korkotaso on yhtä kuin palkkasumman (eli tuottavuuden) kasvu. Koska sijoitusten tuotto on tyypillisesti ja varsinkin pitkällä aikavälillä palkkasumman kasvua korkeampi, tuottaa rahastoiva järjestelmä saman eläkkeen kuin jakojärjestelmä matalammalla eläkemaksulla. Miksei sitten vaan siirrytä rahastoivaan järjestelmään?

Vastaus piilee sukupolvisopimuksessa. Siirtyminen rahastoivaan järjestelmään tarkoittaisi sitä, että uuden, rahastoivan järjestelmän piirissä olevien henkilöiden tulisi maksaa jakojärjestelmäpohjalta nykyisten eläkeläisten eläkkeet, mutta samalla rahastoida omia eläkkeitään tulevaisuutta varten. Heidän pitäisi siis ikään kuin maksaa kaksinkertaisesti, joka tietenkin johtaisi lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä eläkemaksujen nousuun. Oikein pitkässä juoksussa tehokkuushyödyt tulisivat esiin. Mutta valitettavasti moinen, edes osittainen kaksinkertainen eläkkeiden maksu on poliittisesti mahdotonta – ei tule tapahtumaan.

Toki on mahdollista visioida hieman erilaista uudistusta, jossa eläkeyhtiöiden sijoitusstrategiaa muutetaan selvästi riskipitoisemmaksi ja mahdolliset pitkän aikavälin tuotot käytettäisiin täysimääräisesti rahastoimaan lisää eläkkeitä ja näin rahastointiastetta olisi mahdollista kasvattaa ja pitkällä juoksulla eläkemaksua alentaa. Samaan syssyyn kannattaa muuten pyytää Rahapodilaiset optimoimaan rahastojen hallinnointikustannuksia – sijoitusten hallinnointikustannukset kun ovat eläkejärjestelmässä joidenkin mielestä turhan korkeita. Rahapodin suunnalta on kuulunut hyvää pohdintaa aiheesta.

Mauri Kotamäki