veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

RAHAT

Vuoden 2020 viisi oppia sijoittajalle

Vuoden 2020 viisi oppia sijoittajalle
16.12.2020

Karo Hämäläinen

KARON PÖRSSI Huh huh, mikä pörssivuosi! Vuosi sitten järin monen ennustajan teenlehdissä ei näkynyt virettäkään siitä, että maaliskuun alussa kurssit syöksyisivät ja että monet keskeiset taloudet seisahtuisivat kevään ajaksi.

Ja jos maaliskuussa olisi ennustellut, että talouden äkkipysähdyksestä huolimatta loppuvuonna pörssitauluille taotaan uusia indeksiennätyksiä, olisi kohdannut pitkiä katseita ja saanut selittää ajatuskulkuaan toiseenkin kertaan.

Vuosi 2020 oli poikkeuksellinen pörssivuosi. Samaan hönkäisyyn on kuitenkin syytä lisätä, että poikkeuksellisia vuosia esiintyy useammin kuin äkkiseltään voisi olettaa. Poikkeuksellisuus on yllättävän yleistä.

Kirjaan alle muutaman asian, jonka opin kuluneena vuotena. Tai no, väärin olisi sanoa, että opin, sillä samat asiat olen huomannut aiemminkin enkä silti ole onnistunut muuttamaan toimintaani.

Historia toistuu eri tavalla

Nyt vuoden lopussa tiedämme, että maaliskuun puolivälissä olisi pitänyt ostaa osakkeita kaksin käsin. Silloin S&P 500 -indeksi pyöri 2 500 pisteen paikkeilla, kun nykyisin pisteitä on toista tuhatta enemmän. Reilussa puolessa vuodessa olisi voinut napata 50 prosentin kurssinousut.

Vielä huhtikuussakin olisi ollut hyvä ostaa, ja toukokuussa.

Tein tuolloin kuitenkin vain salkun kannalta mitättömän pieniä ostoja. Miksi en ostanut enemmän? Pelkäsinkö?

Ei, vaan olin ahne.

Aiemmista kokemistani merkittävistä pörssiromahduksista 1990-luvun lama oli kestänyt vuosia, samoin dotcom-kuplan puhkeamista seurannut lasku. Finanssikriisi alkoi poreilla marraskuussa 2007, eskaloitui syksyllä 2008 ja indeksipohjat otettiin helmi-maaliskuussa 2009.

Niinpä kurssilaskun alkaessa pakotin itseäni olemaan ostamatta vielä. Laadin jopa jonkinlaisen osto-ohjelman, jonka toteuttaminen kuitenkin tyssäsi varsin pian.

Osakekurssien kehitystä ei tietenkään arvioida almanakan avulla, mutta markkinasykleissä on tavannut toistua samat käyttäytymiseen liittyvät vaiheet. Tyypillisesti paras aika ostaa on siinä vaiheessa, kun kukaan muu ei halua ostaa. Tänä vuonna tätä ei nähty. Laskumarkkinaa lykättiin jälleen eteenpäin.

Fediä vastaan ei kannata tapella

Yhdysvaltain julkinen valta eli liittovaltio ja keskuspankki ovat keskeisiä elleivät keskeisimpiä osakemarkkinoiden tahdinlyöjiä. Osakekurssien nopean toipumisen tärkein syy olikin Donald Trumpin käynnistämä ennätyskallis presidentinvaalikampanja, jonka hän kävi kaiken lisäksi toisten rahoilla.

Trump onnistui kampanjassaan yhtä hyvin kuin Suomi jatkosodassa, tuli maaliin toisena.

Valtava elvytyspaketti imi korkosijoituksien riskipreemiot pieniksi ja sai osakekurssit nousuun.

Vanha viisaus, jonka mukaan Fediä vastaan ei kannata tapella, piti paikkaansa tälläkin kertaa.

Keskihinnanalennus ei toimi nousumarkkinassa

Koska olen luonteeltani riskienkarttaja, en lyö kaikkea kerralla peliin. Kun avaan position tai ryhdyn lisäämään jonkin position painoa, ostan kerralla vain pienen erän.

Tausta-ajatukseni tässä on se, että koska ostan enemmin lasku- kuin nousupäivinä, ensimmäinen ostoni osuu luultavasti laskujakson alkuun. Jos näin on, seuraavina päivinä osaketta saa halvemmalla. Näin pääsen alentamaan keskihintaa ja hajauttamaan ajoitusriskiä.

Tätä taktiikkaa on kuitenkin henkisesti hankala toteuttaa nousumarkkinassa, kun ostoja joutuu tekemään entistä kalliimpaan hintaan. Erityisesti näin käy sellaisten yhtiöiden kohdalla, jotka tekevät kerralla parinkymmenen prosentin tasoloikan.

Erityisesti yksi tänä vuonna salkkuuni avautunut rivi harmittaa: miksi en ostanut lisää siinä vaiheessa, kun osakekurssi oli noussut vain kymmenen prosenttia ostohinnastani?

Finnair osoitti tehottomuuden

Finnairin kurssiliikkeet yhtiön kesällä järjestämän merkintäoikeusannin aikana ovat oiva osoitus ja muistutus siitä, että markkinat eivät suinkaan aina toimi rationaalisesti.

Osakeannissa Finnairin omistajat saivat jokaista omistamaansa osaketta kohden yhden merkintäoikeuden. Merkintäoikeudella sai merkitä kymmenen uutta osaketta 40 sentin kappalehintaan.

Kesäkuun loppupuoliskolla pörssissä käytiin kauppaa Finnairin vanhoilla osakkeilla, uusilla osakkeilla ja merkintäoikeuksilla. Finnair kertoi antinsa ehdot 10. kesäkuuta. Juhannuksen jälkeisenä maanantaina, jolloin sijoittajilla oli ollut grillaustauot ja juhannussaunatkin huomioiden ollut yli viikko aikaa tutustua antiin ja sen ehtoihin, Finnairin vanhalla osakkeella käytiin kauppaa 82–87 sentillä, uudella osakkeella 63–69 sentillä.

Jos omisti Finnairia ja aikoi pysyä sen omistajana, tarjolla oli merkittävä ilmainen lounas. Vaikka 22. kesäkuuta olisi myynyt vanhat osakkeensa päivän huonoimpaan kurssiin (82 senttiä) ja ostanut saamillaan rahoilla uusia osakkeita päivän korkeimpaan kurssiin (69 senttiä), omistus olisi noussut lähes 1,2-kertaiseksi.

Yksityissijoittajan oli kuitenkin vaikea päästä hyödyntämään riskitöntä arbitraasia, jollei salkussa ollut entuudestaan Finnairin osakkeita. Minäkin äimistelin markkinoiden kummallisuuksia katsomosta.

Finnairin antiin liittyi monia muitakin mystisyyksiä. Sinä päivänä, jona osakkeilla käytiin ensimmäistä kertaa kauppaa ilman merkintäoikeuksia, Finnairin kurssi kiisi parhaimmillaan yli sadan prosentin nousuun yli 1,60 euroon. Finnairin tapaus on hyvä muistutus siitä, että osakemarkkinoilla voi vielä 2020-luvun algoritmiaikanakin esiintyä päättömyyksiä, joiden hyödyntämistä kannattaa pohtia.

Kokonaiskuva ratkaisee

Vaikka markkinoiden tehottomuuden hyödyntämisellä voi tyydyttää peliviettiä, harva rakentaa sijoitusstrategiaansa erikoistilanteiden varaan. Sellaisia ei edes ole järin usein tarjolla Helsingin pörssin kokoisessa markkinassa, ja koko maailmasta niiden seulominen kävisi päivätyöstä.

Kokonaisuuden kannalta ratkaisevaa on se, missä omaisuusluokassa sijoitukset ovat, ja pitkällä aikavälillä on keskimäärin kannattanut olla osakesijoittaja. Muutaman osto- tai myyntipaikan missaamisella tai jonkin yhtiön omistuksesta luopumisella tai sen omistamisella ei ole vuosikymmenten hajautetun salkun kannalta niin suurta merkitystä, että siitä kannattaisi harmistua.

Iloita sen sijaan kannattaa, eikä silloin tarvitse tutkia tarkemmin, onko iloon rationaalisia perusteita.

Onnistumisista iloitseminen ja epäonnistumisten unohtaminen voi johtaa virheelliseen käsitykseen omista sijoitustaidoista. Vaan väliäkö tuolla, jos ei sen seurauksena ryhdy ottamaan yltiöpäisiä riskejä?

Karo Hämäläinen

Kirjoittaja on kirjailija ja sijoittamiseen erikoistunut vapaa toimittaja.

Rahat, verot, työ & eläke, koti