Taloudessa on ollut ilonaiheita harvakseltaan viime vuosina. Yksi kuluttajien elämää helpottava seikka on kuitenkin se, että hinnat eivät ole yleisesti nousseet.
Nyt voi ”halpuuttamisen” ja öljynhinnan laskun ansiosta nauttia tilanteesta, jossa elintarvikkeisiin ja polttoaineisiin riittää vähempikin raha. Kun vuoden alussa jopa VR ilmoitti laskevansa junalippujen hintoja merkittävästi, voi aistia, että kyseessä on jo hintatason laajempi muutos.
Tilastokeskuksen mukaan yleinen hintataso oli kuluttajahintaindeksillä mitattuna viime vuonna 0,2 prosenttia alempi kuin vuonna 2014. Yli vuosi on saatu nauttia alenevista hinnoista eli deflaatiosta.
Inflaatio eli hintojen nousu on tavallista vaisumpaa myös muualla. Vaikkei euroalueella voi vielä puhua laajasta deflaatiosta, niin kauaksi on jääty Euroopan keskuspankin (EKP) tavoittelemasta noin kahden prosentin inflaatiovauhdista.
Kuten EKP:n positiivisesta inflaatiotavoitteesta voi päätellä, hintojen maltillinen nousu nähdään toivottavana. Inflaation puute kertoo yleensä talouden ongelmista.
Deflaatiolla onkin varjopuolensa, vaikka se lisäisi hetkellisesti kansalaisten ostovoimaa. Vaarana on ongelmallinen kierre, mikäli kauppoja lykätään sen toivossa, että tulevaisuudessa saman saisi halvemmalla. Tällainen kysynnän hiipuminen olisi myrkkyä kansantaloudelle. Kulutustuotteiden osalta ongelma ei kuitenkaan ole kovin todellinen – harva siirtää ruuan tai vaikka kännykän ostoa sen tähden, että joskus saisi saman tuotteen halvemmalla.
Huolestua pitää viimeistään silloin, kun varallisuuden, kuten asuntojen, hinnat alkavat laskea. Deflaation vakavammat riskit liittyvätkin lainanottoon ja investointeihin. Kun inflaation oloissa rahan arvon aleneminen helpottaa velallisen takaisinmaksua, deflaatiossa lainanottajien velkataakka kasvaa. Esimerkiksi asuntoa myytäessä lainaa voikin olla enemmän maksettavana kuin myynnistä saa rahaa.
Inflaation puutteen pahin ongelma lienee korkotaso. Taloutta ja matalaa inflaatiota pyritään vauhdittamaan korkojen laskulla, mikä kannustaa investoimaan ja ottamaan lainaa. Kun korkotaso on laskenut nollaan, sen alentamispyrkimyksellä ei ole kuitenkaan juuri käytännön vaikutusta. Esimerkiksi pankit eivät voi pienentää asiakkaidensa säästöjä perimällä talletuksista negatiivista korkoa – tällöinhän asiakkaiden kannattaisi nostaa rahansa käteiseksi.
Kun nimellinen korko ei laske, odotukset inflaation hidastumisesta nostavat vääjäämättä reaalikorkoa (korko vähennettynä inflaatiolla) eli lainanoton ja investoinnin todellisia kustannuksia. Tämä heikentää entisestään talouden aktiviteettia. Tällaista deflaatiokierrettä voi olla vaikea pysäyttää, kuten Japanin yli 20 vuotta jatkunut esimerkki osoittaa.
Deflaatio on tällä hetkellä todellinen uhka ikääntyvissä teollisuusmaissa. Huolen syvyydestä kertoo, että ratkaisuiksi on esitetty käteisen kieltämistä sekä ”helikopterirahaa”.
Käteisen poistaminen mahdollistaisi pankeille negatiivisen talletuskoron perimisen. Silloin kansalaisten kannattaisi kuluttaa ennen kuin pankki syö säästöt.
Helikopterirahalla taas tarkoitetaan vastikkeettoman ylimääräisen rahan jakamista ihmisille, jotta kulutusta ja hintoja saataisiin nostettua.
Heikko inflaationäkymä ei ole kuluttajien kannalta kovin positiivinen asia, kun ansiokehityskin tulee olemaan vaisua. Nettotulojen leikkaaminen tällaisessa tilanteessa on riskialtista, ja sitä tulisi välttää myös yhteiskuntasopimuksessa.
Ostovoimaa ei voi jättää alemman hintatason varaan ilman vaaraa kierteestä, josta on vaikea päästä talouskasvun tielle.
