Verotus on suomalaisille niin keskeinen asia, että sen kuvitellaan olevan väline, jonka avulla voidaan saavuttaa lähes mitä tahansa tavoitteita.
Verotuksesta haetaan vastausta, jos suomalaiset yritykset eivät saa rahoitusta tai muuten vain löydä tuottavia investointikohteita. Teollisuuden kilpailukyvystä pidetään huolta kohdennetusti alennetulla sähköverolla. Ruokaa halpuutetaan omalla alennetulla arvonlisäverolla. Turpeen polttoa kannustetaan verohelpotuksilla.
Alkoholinkäyttöä pyritään vähentämään erityisellä valmisteverolla. Toisaalta ravintoloissa tarjoillun alkoholin veroja haluttaisiin laskea, jotta ihmiset joisivat baarissa kodin sijaan.
Raporteissa suositellaan, kuinka kansankapitalismia ja eläkesäästämistä edistettäisiin – tietenkin verotuksen keinoin.Manifestissa linjataan: yhteiskunnan pitäisi kannustaa veroin sitä, että perheen käsite laajenee yli pienen ydinperheen.
Verotuksen kaikkivoipaisuuteen on niin kova usko, että se tekee suomalaisesta yhteiskuntapolitiikasta helppoa: kun jotain halutaan lisää, ehdotetaan verohelpotuksia, kun vähemmän, ehdotetaan veronkiristyksiä. Arvot vain ratkaisevat, mitä halutaan lisää ja mitä vähemmän. Loppu on helppoa verotuksen ja julkisen sektorin menojen säätöä.
Poikkeusta eivät tee mediassa kesällä käsitellyt professori Heikki Hiilamon reseptit, joilla halutaan kaventaa tuloeroja (reseptit sisältyivät Hiilamon Kalevi Sorsa -säätiölle kirjoittamaan raporttiin). Tuloeroja pienentämiseksi esitetään tietenkin verotuksen kiristämistä lähinnä siten, että hyvätuloisten tuloja leikattaisiin.
Raportin reseptit perustuvat kuuluisan tuloerotutkija Anthony Atkinsonin ehdotuksiin Ison-Britannian eriarvoisuuden vähentämiseksi. Isossa-Britanniassa kokonaisveroaste on yli kymmenen prosenttiyksikköä matalammalla tasolla kuin Suomessa. Tuloerot ovat Gini-kertoimella mitattuna Britanniassa OECD-maista seitsemänneksi suurimmat, aivan toista kuin Suomessa, jossa on 31:nneksi suurimmat tuloerot 35 OECD-maan joukossa.
Lisäksi tuloeroja tasataan vero- ja sosiaaliturvaetuuksin jo Suomessa OECD-maista toiseksi eniten.
Onkin selvää, että ongelman mittaluokka ja keinovalikoima eivät ole samat Britanniassa ja Suomessa.
Kuten myös Hiilamon raportin verokeinot, lähes aina veroihin halutut muutokset saattavat kuulostaa jostain näkökulmasta perustelluilta. Yhdestä näkökulmasta tehtyjen yksittäisten ehdotusten varjoon jää kuitenkin helposti verotuksen kokonaisuus ja nykytilanne.
Verojärjestelmän tavoite on kerätä julkisen sektorin rahoitus oikeudenmukaisesti ja tehokkaasti eli minimoiden käyttäytymisvaikutukset ja verojen keruun aiheuttamat kustannukset. Poikkeamia tavoitteista voidaan tehdä tulonjaon ja ulkoisvaikutusten perusteella. Verotus tulisi suunnitella yhtenä kokonaisuutena, ja siten kaikkien verojen ei tarvitse olla esimerkiksi tuloja tasaavia.
Käytännössä tavoitteet toteutuvat vaihtelevasti, sillä monesti yhdestä näkökulmasta perustellut muutokset ovat muokanneet verojärjestelmämme melkoiseksi tilkkutäkiksi. Välillä tulisi palauttaa mieleen, että verotus harvoin on se ensisijainen keino, jolla saadaan ratkaistua yksittäisiä poliittisia tavoitteita.
Tämä pätee myös eriarvoisuuden vähentämiseen, minkä Hiilamo toteaa raportissaan Atkinsonia mukaillen: ”Tämän päivän eriarvoisuuden korkeaa tasoa voidaan vähentää tehokkaasti vain puuttumalla eriarvoisuuteen markkinoilla. Eriarvoisuutta ei saada kuriin vain verottamalla.” Ratkaisuja löytyisi ehkä myös helpommin, kun tiedostetaan, että eriarvoisuus on paljon muutakin kuin tuloeroja.
Mikael Kirkko-Jaakkola
Kirjoittaja on Veronmaksajain Keskusliiton pääekonomisti.
Kirjoitus ilmestyi Taloustaidossa 13.9.2017
