Mitäpä jos ratkaistaan nämä Suomen talouspulmat kertaheitolla niin, että pidennetään lomia ja tehdään vähemmän töitä? Tuntuuko järkevältä?
Ns. yhteiskuntasopimuksen nimissä on toistaiseksi puuhattu ihan muuta. Mutta eihän se käy. Jokainen kivi on käännetty sen todistamiseksi, että ainakaan ahkerammin töitä tekemällä maan asiat eivät parane.
Professorit, oppositiojohtajat ja jymähtäneimmät ay-jyrät on marssitettu todistamaan liian työnteon haitallisuutta ja laiskuuden autuutta. Jos ei muu ole auttanut, on menty keskellä työpäivää torille ja kysytty siellä. Kyllä kansa tietää!
***
En usko kaavamaisia laskelmia siitä, että yleinen työajan pidennys saisi kassakoneet laulamaan. Tuskin kukaan muukaan. Mutta sen tiedän, että jotain on pakko tehdä.
On tärkeä erottaa kaksi asiaa. Toisaalta se, mitä tehdään yrityksissä ja se, mitä tehdään yhteiskunnallisilla päätöksillä. Eikä luulotella, että jompikumpi riittää.
Jos halutaan menestyä, se vaatii yrityksissä työn sujuvuutta parantavia innovaatioita, joilla uudistetaan prosesseja ja toimintatapoja. Parempaa johtamista, luovaa kehitystyötä, toimivaa myyntiä ja markkinointia… parempaa bisnestä.
Mutta eihän tähän mitään yhteiskuntasopimusta tarvita! Kilpailu ja luova tuho pakottavat yritykset siihen joka tapauksessa, jos aikovat säilyä hengissä. Se vain ei yksin riitä.
***
Tämä yhteiskuntasopimus on sitten ihan toinen juttu. Ei sillä tehdä yritysjohtajista yhtään fiksumpia eikä opeteta työtekijöille, miten heidän pitäisi hoitaa hommansa. Yhteiskuntasopimus ei ole vientikurssi. Eikä se ole ratkaisu, mutta se voi olla pieni osa sitä.
Yhteiskunnallisilla päätöksillä voidaan puuttua niihin sääntöihin, joiden puitteissa työpaikoilla toimitaan. Esimerkiksi nykyiset työajat ovat historiallisen kehityksen ja hyvinä aikoina tehtyjen sopimusten tulosta. Ihmiset niistä ovat sopineet ja ihmiset voivat niitä myös muuttaa, jos hyväksi katsovat. Lyhentää, pidentää tai asetella jouhevasti eri järjestykseen.
Joka alalla ja työpaikalla on eri tilanne. Se mikä sopii yhdelle, on myrkkyä toiselle. Ja päinvastoin. Mutta paikalleen ei voi jysähtää. Viisautta on väljentää rajoja, ei pakottaa yhteen suuntaan.
***
Kun työnteon ja työajan säännöt on pääosin tehty työmarkkinoilla, paras asiantuntemus myös niiden perkaamiseen, purkamiseen ja väljentämiseen pitäisi löytyä sieltä. Jos ei löydy, sitä varmaan seuraavaksi kysellään muualta.
Näistä asioista täytyy yhdessä sopia ja neuvotella. Mutta pitää muistaa, ettei enää eletä sitä yltäkylläisyyden aikaa, jossa joka myönnytyksellä oli korkea hintansa. Vaikka tasapainoa kuinka haetaan, lopputulos on korkeintaan fifty-sixty, tai jotain sinnepäin.
Olisiko siksi parempi puhua yhteiskuntasuostumuksesta, suostumisesta pikkuisen tinkimään saavutetuista eduista yhteiseksi hyväksi? Molemmin puolin.
Antti Marttinen on Taloustaidon päätoimittaja
