On hienoa, että Suomessa on julkisesti kohuttu jo puoli vuotta yhdestä illasta, jolloin pääministeri Juha Sipilä kiukutteli Ylen uutisten päätoimittaja Atte Jääskeläiselle.
On hienoa, että tätä asiaa on vapaasti ja monipuolisesti eri kulmilta käsitelty sadoissa ja tuhansissa lehtiartikkeleissa sekä radio- ja televisio-ohjelmissa. Myös Yleisradion omissa.
On hienoa, että asiaa on puitu myös journalistien itsesääntelyelimessä, joka on rohjennut antaa aiheesta langettavan kannan.
On hienoa, että tätä samaa asiaa on kansalaisten pyynnöstä selvittänyt huolellisesti myös eduskunnan oikeusasiamies.
On hienoa, että asiaa on tutkinut myös riippumaton selvitysmies, hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää, jonka selvitys julkaistiin viime maanantaina.
On hienoa, että aiheesta on julkaistu jopa kirja, jossa sananvuoron saavat nimenomaan sorretuksi itsensä kokeneet Ylen entiset toimittajat.
Kaikki tämä kertoo, että Suomessa suhtaudutaan sananvapauteen äärimmäisen vakavasti. Ja että siitä voidaan hyvin vapaasti ja monipuolisesti kenenkään painostamatta keskustella. Hyvä niin!
***
Olin viime viikolla tutustumassa sananvapauden tilaan Unkarissa.
Siellä pääministeri Victor Orbanin ei todellakaan tarvitse kiukutella sen paremmin tärkeimmille televisiokanaville, radioille, sanomalehdille tai verkkomedioille. Kaikki keskeiset mediat ovat taatusti myötämielisiä pääministerille ja hänen puolueelleen ilman sähköpostipommitustakin.
Unkarissa kriittisiä toimittajia tai oppositiojohtajia ei ole murhattu niin kuin Venäjällä. Unkarissa heitä ei ole heitetty vankilaan niin kuin Turkissa. Unkarissa on toimittu paljon pehmeämmin, ja siksi maan esimerkistä on hyvä ammentaa viisautta Suomessakin.
Pakkokeinojen sijasta tärkein menettely on ollut taloudellisen vallan käyttö. Sananvapautta ei ole murskattu vaan – pikkuhiljaa tukahdutettu.
Tärkeä keino on ollut julkisten – sekä valtionyhtiöiden tai hallitusta myötäilevien yritysten – markkinointirahojen runsaskätinen ohjaaminen hallitusta myötäileville mediayrityksille.
Tämä toimii monella tavoin. Myötämieliset mediat pystyvät tuottamaan paljon kansalaisia kiinnostavaa tarjontaa. Kriittiset mediat kuihtuvat kilpailussa. Ne ostetaan pois tai kaatuvat kokonaan.
***
Kehitys on johtanut Unkarissa niin politiikassa kuin mediassakin jyrkkään kahtiajakoon. Kysyin Central European Universityn professorilta, entiseltä ulkoministeriltä Péter Balázsilta, onko Unkarissa tällä hetkellä riippumatonta media siihen tapaan kuin me sen Suomessa ymmärrämme.
Ei ole, hän vastasi. Kaikki ovat puolesta tai vastaan.
Ja kun haastattelimme eri osapuolten edustajia, poliitikkoja ja asiantuntijoita, tuntui kuin he olisivat eläneet kahdessa eri maassa. Niin kaukana näkemykset olivat toisistaan.
***
Mitä tästä opimme?
Iloitaan siitä, että Suomessa pääministerillä on niin vähän mediavaltaa, että hän joutuu hermostumaan medialle ja siitä nousee iso meteli. Se on sananvapauden merkki, jos mikä.
Ja ollaan tarkkana poliitikkojen taloudellisen mediavallan käytön suhteen. Sananvapauden paras tae, puhutaan sitten poliitikkojen vallankäytön valvonnasta tai vastapainosta valemedioille, on mahdollisimman monipuolinen mediakenttä, jonka talous on riittävän vahvoissa kantimissa.
Silloin sitä ei pystytä taloudellisin keinoin horjuttamaan eikä ohjailemaan.
Talous on tärkeä myös Ylen osalta. Pahin tilanne on, jos yhtiössä jatkuvasti on yllä taloudellisten sanktioiden tai palkkioiden uhka tai toive, jolla voidaan edes kuvitella poliitikkojen voivan kiristää yhtiötä.
Vakaa talous ei kuitenkaan tarkoita avointa shekkiä ja valtakirjaa mellastaa mediakentällä niin, että se uhkaa medioiden monipuolisuutta. Silloinkin otettaisiin vaarallisia askeleita kohti unkarilaista tietä.
Antti Marttinen
Kirjoittaja on Taloustaidon päätoimittaja.
