veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

Päivähoitopäätöksestä tuhannen taalan paikka tieteelle

Antti Marttinen

Yhteiskunnallinen tutkimus on siitä hankalaa, että tarjolla ei yleensä ole laboratorio-oloja, joissa eri ratkaisujen seurauksia voitaisiin vertailla. Useimmiten jää jossittelun varaan, miten olisi käynyt, jos olisikin tehty toisin.

Nyt on kuitenkin tarjolla loistava mahdollisuus aitoon vertailuun, joka liittyy kiisteltyyn lasten päivähoito-oikeuteen. Eduskuntahan hyväksyi juuri lain, jossa subjektiivinen oikeus päivähoitoon rajattiin 20 tuntiin silloin, kun kokopäiväiseen hoitoon ei ole vanhempien työssäkäynnin, opiskelun tai sosiaalisten syiden vuoksi mitään tarvetta.

Samalla lapsiryhmien enimmäiskoko korotettiin seitsemästä kahdeksaan per hoitava aikuinen. 

Vastaava muutos oli esillä jo viime hallituksen aikana. Silloin se oli kytketty ratkaisuun, jossa olisi uudistettu myös kotihoidon tuen säädöksiä sukupuolten tasa-arvon lisäämiseksi. Paketti kuitenkin kaatui siinä samassa loppusählingissä, jossa menivät nurin tuon hallituksen muutkin hankkeet.

Nyt tuo muutos siis toteutui, mutta ilman kotihoidon tuen uudistusta.

***

Väittely päivähoidosta oli koko syksyn ajan kiivasta. Sosiaalihistorian tutkijoille olisi mielenkiintoinen tehtävä selvittää, milloin alun perin työssäkäyvien vanhempien subjektiivisesta oikeudesta saada turvattu hoitopaikka pienille lapsilleen tulikin lapsen oikeus täyteen päiväkotipäivään? Tapahtuiko ajattelun muutos 90-luvulla vai vasta 2000-luvulla? Mistä alkaen se näkyy kirjattuna esimerkiksi eduskunnan päätöksissä ja miten muutosta siinä vaiheessa perusteltiin?

Syksyn keskusteluissa nimittäin juuri lapsen oikeus varhaiskasvatukseen oli keskeinen argumentti. Tämän oikeuden arvioitiin toteutuvan vajaasti, jos lapsi saa viettää päiväkodissa 40-50 viikkotunnin sijasta vain 20 tuntia.

Varhaiskasvatuksen tason arvioitiin myös merkittävästi  heikkenevän ryhmäkoon kasvun vuoksi.

***

Eduskunta jätti kuitenkin kunnille vapaan oikeuden päättää, haluavatko ne rajata päivähoito-oikeutta ja kasvattaa ryhmäkokoa vai eivät. Jo nyt on tiedossa, että kunnissa tehdään tässä hyvin erilaisia ratkaisuja.

Juuri tähän liittyy poikkeuksellinen mahdollisuus tutkimusten tekoon. Tarjolla on täydelliset vertailumahdollisuudet eri kuntien välillä.

Miten lasten osaaminen ja koulumenestys kehittyy päivähoito-oikeutta rajanneissa kunnissa ja niissä, jotka eivät sitä tehneet? Sama tietysti ryhmäkokojen suhteen. Entä lisääntyvätkö huostaanotot osassa kuntia? Tai lasten mielenterveysongelmat?

Kehittyykö perheiden sosiaalinen tasa-arvo eri tavoin eri kunnissa päivähoitoratkaisuista johtuen? Estyykö työttömien työnhaku ja -saanti päivähoito-oikeutta rajanneissa kunnissa? Vastaavia tutkimusasetelmia voi löytää loputtomasti.

Jos merkittäviä eroja on, ne ilmennevät varsin nopeasti. Mutta ainesta on myös pitkäaikaisiin vuosia ja jopa vuosikymmeniä kestäviin seurantatutkimuksiin.

***

Toivon, että tämä mahdollisuus tutkimukseen hyödynnetään täysimääräisesti. Toivottavasti kasvatus- ja sosiaalitieteiden piirissä tehdään aiheesta mahdollisimman monta väitöskirjaa, gradua ja muuta tutkimusta. Myös tutkimuslaitoksilla olisi tässä paneutumisen paikka. 

Samalla tämä olisi tuhannen taalan paikka korostaa sitä, miten tieteellinen tutkimus voi tuottaa arvokasta tietoa yhteiskunnallisen päätöksenteon käyttöön. Minä ainakin vaadin subjektiivisen kokopäivähoito-oikeuden palauttamista heti, jos saadaan tieteellistä näyttöä syntyneistä ongelmista.

Antti Marttinen on Taloustaidon päätoimittaja

Kirjoittajasta

Antti Marttinen

Antti Marttinen on Taloustaidon päätoimittaja. Seuraa @AnttiMarttinen Twitterissä.

Haluatko lisää hyötytietoa taloudesta?

Tilaa tästä Veronmaksajien ilmainen uutiskirje.
Voit peruuttaa sen koska tahansa.