veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

Miten jäädä eläkkeelle osinko-osakkeilla?

Jukka Oksaharju

Järkevän osinkosijoittajan keskeisin tavoite on passiivinen tulovirta, jonka reaaliarvo kasvaa jatkuvasti. Tämä soveltuu käyttökelpoiseksi lähtökohdaksi myös aloitteleville sijoittajille, koska tavoite ei ole summan kokoluokkaan sidottu, vaan periaatteellinen. Pitkällä tähtäimellä osinkosijoittamisen tavoite kannattaa kuitenkin asettaa vieläkin korkeammalle. Esimerkiksi henkilökohtaisesti tavoittelen osinkovirtaa, joka kattaa täysimääräisesti perheeni vuotuiset kustannukset.

Tarkastelen tässä kirjoituksessa yleisellä tasolla tekijöitä, jotka pitkäjänteisen osinkosijoittajan tulisi mielestäni huomioida pitkän tähtäimen sijoitussuunnitelmassaan.

Vaikka hahmottelin jo edellä varsin kunnianhimoisia tavoitteita, on totuus silti vielä paljon mainittua karumpi. Osinkosijoittaja ei nimittäin voi uskoakseni tyytyä edes edellä mainittuun osinkotulojen ja vuosikustannusten leikkauspisteeseen, jonka saavuttamisessa vierähtää helposti 15–20 vuotta ilman merkittävää alkupääomaa. On syytä korostaa, että tavoitteiden edelleen nostaminen ei johdu ahneudesta, vaan inflaatiosta. Se laskee salkkuun kohdistuvan osinkovirran reaalisia kulutusmahdollisuuksia eli sijoittajan ostovoimaa, yleensä joka vuosi.

Inflaatio nakertaa osinkovirran ostovoimaa

Riippuen hieman tilastoaineistosta, on rahan arvon aleneminen asettunut hyvin pitkällä tähtäimellä 2–3 prosenttiin vuodessa. Tämä tuskin on kaukana totuudesta tulevaisuudessakaan, sillä esimerkiksi Euroopan keskuspankki tähtää toimensa johtamaan lähelle 2 prosentin vuotuista inflaatiota keskimäärin.

Esimerkiksi laskettuna kolmen prosentin vuotuisella inflaatiolla salkun nimellisesti vakaa osinkovirta menettäisi reaalisesta ostovoimastaan 20 prosenttia reilussa 7 vuodessa ja 50 prosenttia noin 23 vuodessa. Koska perheen kustannukset kuitenkin kasvavat mitä todennäköisimmin vähintään inflaation tahdissa, on myös salkkuun kohdistuvien nimellisten osinkotulojen seurattava kasvukehitystä, jotta elämänlaadusta ei jouduttaisi tinkimään osinkosijoittajan kotitaloudessa.

Kolme tietä osinkokasvuun

Kuten olen tällä palstalla vuosien varrella aiemminkin esittänyt, kasvaa osinkosijoittajan passiivinen tulovirta lähtökohtaisesti kolmen tekijän yhteisvaikutuksesta (mitä useampi tekijä käytössä, sitä parempi):

1) Uudet sijoitukset osinkoa maksavien yhtiöiden osakkeisiin palkkatuloista
2) Osinkojen uudelleensijoittaminen osinkoa maksavien yhtiöiden osakkeisiin
3) Osakekohtaisten osinkojen kasvu salkkuyhtiöissä

Kaikilla aikaväleillä osinkosijoittajan passiivinen tulovirta kasvaa vauhdikkaimmin, mikäli hän noudattaa sijoitusfilosofiassaan samanaikaisesti jokaista edellä listattua tekijää.

Jotta yhtiövalintojen osalta totuus osinkosijoittamisen onnistumisesta kuitenkin kävisi selväksi ja ”loistavan stock pickerin” itsepetokselta vältyttäisiin, kannattaa salkun suorituskyky testauttaa laskemalla vuosittain, mikä olisi salkun euromääräisen osinkovirran kasvuprosentti, mikäli kahta ensin mainittua osinkojen kasvutekijää (uusia sijoituksia palkkatuloista ja osinkojen uudelleensijoittamista) ei olisi harjoitettu lainkaan.

Esimerkki osakekohtaisten osinkojen kasvun merkityksestä

Jos sijoittajan salkun markkina-arvo on tänään 100 000 euroa ja se tuottaa 3 prosentin osinkotuoton, ovat salkkuun kohdistuvat vuotuiset osinkotulot 3 000 euroa tarkasteluhetkellä. Jos sijoittaja lisää salkkuun uutta pääomaa ostaen osinkoa maksavien yhtiöiden osakkeita 6 000 eurolla ja osinkotuottoprosentti on sama, kasvavat vuotuiset osinkovirrat 3 180 euroon. Toisin sanoen koko salkun osinkopotti kasvaisi 6 prosenttia.

Mikäli sijoittaja ei lisäisi salkkuun uutta pääomaa ja osakekohtaiset osingot säilyisivät ennallaan ensi vuonna, jäisi osinkovirta nimellisesti ennalleen. Tällöin ostovoima laskisi reaalisesti eli kulutusmahdollisuuksilla mitaten.

Tässä kohdassa on olennaista ymmärtää, etten tarkoita osinko-osakkeella korkean osinkotuottoprosentin osaketta, vaan osaketta, jota kohden sijoittaja saa joka vuosi euromääräisesti kasvavan osinkovirran per osake.

Palataan vielä edeltävään esimerkkiin. Jos sijoittaja olisi kuitenkin valinnut alun perinkin salkkuun laatuyhtiöitä, jotka kasvattavat osakekohtaisia osinkojaan 6 prosentin vuositahtia, kasvaisi salkun osinkopotti ensi vuonna samaan 3 180 euroon ilman euroakaan uuden pääoman sijoituksia. Tämä osoittaa, että pitkällä aikavälillä osinkosijoittajan passiivisen tulovirran ostovoima riippuu salkun yhtiövalinnoista.

Kiinnitä huomio osakekohtaisiin osinkoihin

Suhdanteiden yli sijoittajan tulee uskoakseni olla omistajana yhtiöissä, jotka kasvattavat osakekohtaisia osinkojaan tuloskasvunsa kautta. Erityisen kiinnostavia ovat luonnollisesti yhtiöt, jotka kasvattavat osakekohtaisia osinkojaan selvästi mutta osakekohtaisen tuloskasvunsa tahdissa. Tässä tapauksessa osingonjakosuhde ei kasva, eli yhtiölle jää todennäköisesti pelivaraa sekä tuloksen suhdanneluontoiseen väliaikaiseen notkahdukseen että tuleville kasvuinvestoinneille vaarantamatta samanaikaista osingonjaon kasvua.

Edellä kuvatussa tilanteessa osinkosijoittajan ei tarvitse jatkuvasti uudelleensijoittaa osinkojaan tai säästää ikuisuuksiin palkkatuloistaan uusia sijoituksia varten, jotta koko salkkuun kohdistuvat vuotuiset passiiviset tulot kasvaisivat (pitkällä aikavälillä myös salkun markkina-arvo seuraa tiiviisti salkun osinkopotin kehityskaarta).

Salkun riskitesti (kasvaako osinkovirta ilman uudelleensijoittamista ja palkkatuloista säästämistä) palvelee sijoittajaa paitsi jatkuvissa yhtiövalinnoissa, myös mahdollisia eläkepäiviä silmällä pitäen. Kun sijoitushorisontin kypsyessä palkkatuloista tehtävät lisäsijoitukset vähenevät ja osingot siirtyvät painokkaammin kulutukseen kuin uudelleensijoituksiin, on osakekohtaisten osinkojen kasvuprosentin pysyteltävä menestyksekkään sijoittajan salkussa inflaatiovauhdin yläpuolella.

Inflaatiovauhdissa kasvavat osakekohtaiset osingot eivät kasvata osinkosijoittajan ostovoimaa. Pahimmassa tapauksessa salkun osinkovirran nimelliskasvu jää alle inflaatiovauhdin, ja eläkeläisen vuotuinen kulutuspotentiaali laskee.

Huomionarvoista on, että nimenomaan osinkosijoittajan passiivisen tulovirran kasvutekijöiden listauksen kolmas kohta testauttaa sijoittajan kyvyn valita salkkuun keskinkertaisten yhtiöiden sijaan laatubisneksiä, jotka kestävät sään ja suhdanteen. Kaksi ensin listattua osinkovirtojen kasvutekijää osoittautuvat yleensä menestyksekkäiksi, kunhan sijoittaja on kärsivällinen, pitkäjänteinen ja suunnitelmallinen. Oikeastaan yhtiöanalyysin alkeitakaan ei tarvitse hallita niiden soveltamiseksi. Kolmannen tekijän, osakekohtaisten osinkojen kasvun, päätehtävänä on varmistaa osinkosijoittajan tulojen säännöllinen kasvu.

Mikä tekee osinkosijoittamisesta eläkesuunnitelmaan sopivan?

Miksi salkku sitten ylipäätään kannattaa mielestäni rakentaa osinkotulojen varaan? Eikö saman asian ajaisi myydä haluttua osinkoprosenttia vastaava osuus osakkeista vuosittain sitten, kun säästöjä halutaan realisoida kulutukseen?

Henkilökohtaisesti näen osinkostrategian keskeisenä etuna ennustettavuuden. Kun osakkeiden kokonaistuottoa (osingot + kurssimuutos) on erittäin vaikeaa arvioida lyhyellä vuoden tai parin tähtäimellä, on osinkokomponentti kuitenkin erinomaisen ennustettava järkevästi rakennetussa salkussa. Itse asiassa salkun kokonaistuotto voi hyvin olla yksittäisenä vuonna rajustikin negatiivinen, mutta silti osinkosijoittajan tulovirta on aina positiivinen, koska osinkotuotto ei voi koskaan olla negatiivinen.

Siksi erotan mielelläni sijoitusanalyysissä tulovirran (kassavirran) ja tuottokehityksen. Ainakin näiden ero kannattaa sisäistää. Eläköityvälle sijoittajalle tulovirran merkitys luonnollisesti kasvaa oletusarvoisesti huomattavan paljon.

Muistaakseni viimeisten 40 vuoden aikana pörssin yhteenlaskettu osinkopotti on laskenut vain neljä kertaa edellisvuodesta. Siten on mahdollista sanoa, että osinkosijoittajan tulot ovat verrattain ennustettavat, vaikka salkun kokonaistuotto vaihtelisikin vuosittain dramaattisesti.

Mikäli sijoittajan eläkepäivät ovat rakennetut asteittaisten osakemyyntien varaan, jää sijoittaja mielestäni liian voimakkaasti ajoituksen armoille. Pahimmillaan pitkäkestoinen kurssilama voi osua juuri eläköitymisen kynnykselle, jolloin osakkeita joudutaan realisoimaan salkusta merkittävästi suunniteltua suurempia määriä jo varhaisessa vaiheessa. Tämä heikentää myöhempien eläkepäivien pääoman kertymää ja osinkovirtoja sijoittajan haitaksi.

Mutu-tuntumalta uskon, että osakekohtaisia osinkoja trendinomaisesti kasvattavissa yhtiöissä yritysjohto ahkeroi täydet työtunnit, koska sijoittajat odottavat jatkuvasti erinomaista performanssia. Osinkosijoittaja siis omistaa uskoakseni keskimäärin parempaa liiketoimintaa kuin moni muu sijoittaja. Koska osinkosijoittaja haluaa omistaa laadukkaasti ja omistajien intressissä johdettuja yhtiöitä, myös tältäkin osin osinkostrategia toimii mielestäni sijoittajan eduksi osakemyyntistrategiaa paremmin.

Jukka Oksaharju on Nordnetin osakestrategi 

Artikkeli on julkaistu Nordnet-blogissa 20.7.2015.

Kirjoittajasta

Jukka Oksaharju

Jukka Oksaharju on Nordnetin osakestrategi. Seuraa @JukkaOksaharju Twitterissä.

Haluatko lisää hyötytietoa taloudesta?

Tilaa tästä Veronmaksajien ilmainen uutiskirje.
Voit peruuttaa sen koska tahansa.