Aina kesän lähestyessä aurinkoiset pelto- ja järvimaisemat palaavat mieleeni. Tähän aikaan vuodesta suomalainen kesäidylli ja maaseudun rauha vetävät puoleensa muitakin, ja moni kaupungissa asuva suuntaa lomallaan maalaismaisemiin.
Usein kesänviettokohteet ovat eräänlaisia juurakoita, jotka sitovat kaupungissa asuvat omiin tai lähisukulaisten synnyinseutuihin maaseudulle. Nykyisillä kaupunkilaisilla on läheinen suhde maaseutuun, sillä Suomi alkoi kaupungistua melko myöhään, oikeastaan vasta suurten ikäluokkien muuttaessa maalta kaupunkiin.
Kevään eduskuntavaalien jälkeen virisi keskustelua kahtiajakautuneesta Suomesta. Pohdittiin eroja kaupunkilaisten ja maalaisten äänestyskäyttäytymisessä. Tämä osittain peitti alleen sen, että merkittävin muutos äänestyskäyttäytymisessä koko Suomen tasolla oli opposition voitto hallitusvastuussa olevista.
Millaisessa kuplassa Helsingin Kalliossa itse elän? Arki on täällä luonnollisesti erilaista kuin harvemmin asutuilla seuduilla. Kävelymatkan päästä löytyy kymmeniä ravintoloita ja kauppoja, ja jos vähän pidemmälle täytyy päästä, julkinen liikenne kuljettaa ikkunan alta. Kaukaisilta tuntuvat sellaiset huolet kuin kauanko ambulanssilla kestää perille tai toimiiko netti tänään.
Tällaiset arkiset eroavaisuudet vaikuttavat toki äänestyspäätöksiin, eikä elämään toisenlaisessa ympäristössä noin vain samaistuta.
Ihmiset kuitenkin taitavat olla paljolti maaseudun juurilta kaupunkilaisiksi muuttuneita. Esimerkiksi harva on tänne Kallioon juurtunut, sillä meitä Helsingin ulkopuolella syntyneitä on peräti kolme neljästä asukkaasta. Se on myös eräänlainen voimavara. Ainakin minusta on hienoa, että saa olla kanssakäymisissä joka puolelta Suomea olevien ihmisten kanssa.
Tähän saattaa kuitenkin olla tulossa muutos, sillä poliittisissa piireissä on syntynyt sellaisiakin ajatuksia, että Helsinkiin on rakennettu liikaa asuntoja. Päätelmän mukaan asuminen on sen takia täällä kallistunut, eikä asuntotuotantoa tulisi kiihdyttää.
Logiikka ei taida olla aivan aukoton. Asuntotuotannon rajoittaminen tarkoittaisi, että yhä harvemmalle pääkaupunkiseudulle muuttoa harkitsevalle olisi asunto tarjolla. Se nostaisi myös asuntojen hintoja ja vuokria. Samalla nykyisten kaupunkilaisten omaisuuden arvo nousisi, ja vain heillä olisi varaa muuttaa pääkaupunkiseudulla.
Mikäli Helsinkiä ei haluta vain helsinkiläisille, asuntotuotantoa pitäisikin ehdottomasti lisätä eikä rajoittaa.
Asumisen kalleus on toki suurempi sosiaalipoliittinen kuin aluepoliittinen ongelma. Helsingin seudulla ongelma voidaan ratkaista vain asuntotarjontaa kasvattamalla. Kun ihmiset ovat valmiita maksamaan asunnoista rakennuskustannuksia enemmän, asuntotuotantoa tulisi kasvattaa.
Turha kaupungin ja maaseudun vastakkainasettelu ja epäluulon lietsonta tuntuvat omituiselta populismilta. Suomalaisten hyvinvointi riippuu sekä kaupunkien että maaseudun kukoistuksesta. Kaupunkien kasvun luomaa potentiaalia ei tule rajoittaa, mutta myös suomalaisen maaseudun kulttuuriperimä ja luonto luovat tulevaisuuden mahdollisuuksia.
Suomalaiset matkustavat etenkin nyt kesällä sekä mökki- että kaupunkilomille. Oman kesäni parhaimpiin matkoihin kuuluu tänäkin vuonna venematka suviyössä Särkän tanssilavalle. Kiitos sukulaisten ja juurien.
Mikael Kirkko-Jaakkola on Veronmaksajain Keskusliiton pääekonomisti
Kirjoitus ilmestyi Taloustaidossa 10.6.2015
