Kansantalouden näkökulmasta ei ole vielä lainkaan selvää, millainen vuosi meillä on edessä. Talousennustajilla on haasteensa selvittää, joko Yhdysvaltain ja kansainvälisen talouden kasvu näkyisi Suomessa. Myös rakenneuudistukset ja vaalit tuovat oman lisänsä kotimaiseen talousvuoteen.
Viime syksynä alkuun laitetuilla rakenneuudistuksilla pyritään lisäämään talouden kasvupotentiaalia, ja tavoitteena on kuroa umpeen koko kestävyysvaje.
Ilmeisesti tavoitteiden toteutumiseen ei uskota, koska vuodenvaihteen pääkirjoituksissa ja poliitikkojen puheissa odotettiin yhä uusia kansalaisia kurittavia päätöksiä leikkauksista ja veronkorotuksista.
Vaikka rahoituksen saatavuudessa ei ole tapahtunut käännettä huonompaan, talouspolitiikan ykköstavoitteeksi vaikuttaa tulleen velanoton pysäyttäminen. Talouskasvu ja sen mahdollistama hyvinvoinnin koheneminen on sen sijaan unohdettu taka-alalle. Se on nurinkurista, sillä julkinen talous saatetaan tasapainoon vain saamalla Suomi jälleen kasvu-uralle.
Suomen ongelmat johtuvat talouskasvun pysähdyksestä, eivät julkisen sektorin velkaantumisesta. Julkistalouden vaje ja verotuottojen hiipuminen ovat siis kasvun hiipumisen seuraus, eivät syy. Uskottavan talouspolitiikan tulisikin kiinnittää huomio ensisijaisesti syihin, mikä on edellytyksenä talouskasvun ja hyvinvoinnin kohentamiselle.
Joidenkin mielestä suurin syy on suhdanneluonteinen taantuma, joka alkoi kansainvälisestä finanssikriisistä. Toiset taas näkevät, että suurempi ongelma on samanaikaisesti Suomessa konkretisoitunut talouden rakennemuutos, jonka vuoksi talouskasvulla ei ole enää potentiaalia palata lähellekään finanssikriisiä edeltävän kauden tasoa.
Ensimmäisen porukan mielestä kysyntää tulisi tukea, jotta suhdannekuopasta päästäisiin ylös ennen kuin työttömyys ja talousongelmat pitkittyvät. Toinen porukka kaipaa rakenneuudistuksia, jotta työntekijöitä riittää ja kasvupotentiaalia saadaan nostettua tarjonnan avulla.
Toimenpiteet eivät toki ole toisensa poissulkevia, vaikka aina voi kiistellä, kumpi on ensin: kysyntä vai tarjonta – muna vai kana?
Syksyllä aloitetut rakenneuudistukset pyrkivät helpottamaan tarjontapuolen ongelmia. Ottaa kuitenkin aikansa, ennen kuin niiden vaikutukset näkyvät. Tällä hetkellä akuutimpi ongelma lieneekin talouden vapaa kapasiteetti: ihmisiä jää työttömiksi, kun kysyntä on alamaissa.
Onko siis viisasta yhä leikata kansantaloutta uusilla kulutuskysyntää vähentävillä veronkiristyksillä ja menonleikkauksilla?
Ilman uusia kiristystoimiakin Suomen talouskasvun ennustetaan jäävän seuraavan kahden vuoden aikana noin puoleen Ruotsin kasvusta.
Joulun välipäivinä Juhana Vartiainen kiinnitti huomiota VATTin kolumnissa siihen, että Ruotsin parempi kasvunäkymä selittyy yksityisen kulutuksen vahvemmalla kasvulla. Viennin ennustetaan sen sijaan kasvavan kummassakin maassa yhtä monta prosenttia.
Maailmantalouden heikosta vedosta kärsii Ruotsi yhtä lailla kuin Suomikin. Ruotsissa kotitalouksien kulutukseen vaikuttavat tulevaisuudennäkymät ovat kuitenkin paremmat, vailla pelkoa veronkorotuksista ja leikkauksista.
Vuoden alussa Ruotsissa jopa toteutettiin kysyntää tukeva yli puolentoista miljardin euron tuloveronkevennys.
Jos Suomi haluaa kasvuvauhtiin mukaan, ostovoimaa leikkaaville kiristystoimille on siis vaikea löytää perusteluita. Velka/bkt-suhteen taittaminen kansantaloutta pienentämällä ei kuulosta viisaalta. Parempi keino olisi keskittyä nimittäjän eli bkt:n kasvattamiseen.
>> Taloustaito
