veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

Mitähän Kekkonen sanoisi poliittisista virkanimityksistä?

Antti Marttinen

Kun kirjoittaa poliittisista virkanimityksistä, on paras aloittaa siteeraamalla Urho Kekkosta:

”Siihen aikaan kun työväenpuolueet olivat vähemmistönä taistelemassa tunnustetusta asemasta valtiossa, pitivät valtaa käyttelevät porvaripuolueet huolen, että sosialistia ei suurin surminkaan nimitetty mihinkään vähänkin tärkeään virka-asemaan, ja milloin sellainen `vahinko` tapahtui, oli syynä joko väistämätön pakko hakijan ylivoimaisen etevämmyyden vuoksi tai varomattomuus. Mutta samaten ovat työväenhallitukset demokraattisissa maissa ryhtyneet pitämään virkanimityksissä puoliaan …”

Näin kirjoitti Urho Kekkonen nimimerkillä Veljenpoika vuonna 1949. Kirjoitukseen kannattaa tutustua, se sisältää arvokasta pohdintaa aiheesta.

Kekkosen sitaatti kertoo siitä myönteisestä lähtökohdasta, joka poliittisiin virkanimityksiin aikanaan liittyi. Niillä pyrittiin turvaamaan virkamieskunnan moniarvoisuutta ja eri yhteiskuntanäkemyksiä edustavien ihmisten mahdollisuus päästä julkisiin tehtäviin.

Sittemmin järjestelmä vuosikymmenten kuluessa laajeni ja kieroontui. Pahimmillaan joskus 1970-luvulla se kattoi kaikki yhteiskunnan toimialat Yleisradiosta ministeriöihin ja kuntiin ja suunnilleen kaikki tehtäväalueet siivoojasta pääjohtajaan. Siitä tuli läänitysjärjestelmä, jossa uskolliset ja luotettavat palkittiin.

Jotta pääsisit töihin, piti liittyä johonkin – mieluummin oikeaan - puolueeseen. Moni leipäpappi liittyi vain kelvatakseen virkaan sitä kautta. Ja sitten saattoi jatkossakin edetä oman puolueen kanavaa myöten, jos kohdalle sattui.

Sittemmin järjestelmä on huomattavasti kaventunut ja tehnyt tilaa muille nimitysperusteille; ennen kaikkea tietysti muodolliselle pätevyydelle, mitä se sitten milloinkin eri tehtävissä tarkoittaa.

*** Poliittisen läänitysjärjestelmän aika on ohi, mutta mitä tilalle? Pätevyys ja asiantuntemus ovat ilmiselviä lähtökohtia.

Juuri nyt on pinnalla ajattelu, että esimerkiksi vuodet ministerinä tai työmarkkinajärjestön johtajana eivät pätevöitä edes julkisella sektorilla yhtään mihinkään, vaan pikemminkin päinvastoin. Ikään kuin niissä tehtävissä hankitulla kokemuksella ja osaamisella ei olisi mitään arvoa.

Eihän se niinkään mene. Pitäisi löytää tapoja, joilla tätä osaamista pystytään tasapuolisesti arvottamaan ja vertailemaan koulunpenkillä tai yksityisessä liike-elämässä hankittujen taitojen rinnalla.Ei yli- eikä alikorostamaan.

Muuten jää valtava määrä osaamista kokonaan hyödyntämättä.

*** Toinen ratkaistava kysymys on se, että kukaan julkisissa tehtävissä ei tee töitään yksin, vaan osana kokonaisuutta.

Alun sitaatissa mainittu tarve taata yhteiskunnallisten näkemysten monipuolisuus virkakunnassa ei ole kadonnut mihinkään. Nyt siihen vain täytyisi löytää uudet, tähän aikaan sopivat menettelyt.

Jos jokainen yksittäinen virka täytetään vain ja pelkästään kyseisen viran osalta parhaiten muodolliset vaatimukset täyttävällä, kokonaisuus voi kärsiä. Saadaan jalkapallojoukkue, johon on valittu 11 keskushyökkääjää.

Yksipuolisuudesta varottava esimerkki on Ranska, jossa koko yhteiskunnallinen kerma on muutaman eliittikoulun kasvatteja.

Toinen esimerkki on ollut naisten lasikatto yritysten hallituksissa. Niin kauan kuin ei kiinnitetty huomiota kokonaisuuteen, hallituksiin poimittiin yksi kerrallaan vain uusi mies.

Jos ei määrätietoisesti kiinnitetä huomiota monipuolisuuden takaamiseen, nimityksillä on taipumus ajautua yksipuoliseen suuntaan, puhutaan sitten yhteiskunnallisesta näkemyksestä, sukupuolesta tai koulutustaustasta.

*** Ikuinen ongelma on demokraattisen järjestelmän yhteys ja vaikutus virkakuntaan. Joissakin maissa, esimerkiksi Yhdysvalloissa, asia on ratkaistu niin, että poliittisen vallan vaihtuessa muutos pyyhkäisee myös koko virkakunnan yli.

Järjestelmässä on hyvät ja huonot puolensa. Suomeen se tuskin kovin hyvin istuisi, tai ainakin koko ajattelutavan pitäisi muuttua. Virkauran sijasta julkisella puolella käytäisiin pätkätöissä ja sitten taas hypättäisiin muihin (mihin?) hommiin. Ja vallan vaihtuessa taas kenties takaisin.

Suomessa ministerien ympärille on rakennettu poliittinen esikunta valtiosihteereistä ja erityisavustajista, joka vaihtuu ministerin myötä ja virkamiehet pysyvät. Tuskin tämäkään malli on lopullinen.

*** Julkisiin tehtäviin tarvitaan osaavia, asiantuntevia ja yhteistyökykyisiä ihmisiä. Virkakunnan pitäisi olla taustoiltaan riittävän monipuolinen, jotta luottamus siihen säilyy, eikä muodostu kapeaa virkaeliittiä.

Ei pidä luulla, että tämän toteutuminen olisi helppoa ja yksinkertaista.

Antti Marttinen

Kirjoittaja on Taloustaidon päätoimittaja

>> Taloustaito

Kirjoittajasta

Antti Marttinen

Antti Marttinen on Taloustaidon päätoimittaja. Seuraa @AnttiMarttinen Twitterissä.

Haluatko lisää hyötytietoa taloudesta?

Tilaa tästä Veronmaksajien ilmainen uutiskirje.
Voit peruuttaa sen koska tahansa.