veronmaksajat.fi

Kiinteistöistä tuottoa pörssistä

Kim Gorschelnik

Poikkeuksellisen matalalle painunut korko tuottaa harmaita hiuksia säästäjille ja sijoittajille. Mistä saisi tuottoa yli inflaation? Inflaatio euroalueella on noin 2 prosenttia, joten nykyisessä matalien tuottojen (korkojen) maailmassa reaalituoton saaminen on iso haaste.

Talletuksista ei reaalituottoa ole saanut vähään aikaan, ei myöskään pitkistä matalariskisistä valtiolainoista. Hyvälaatuisissa yrityslainoissakin yli 2 prosentin vuotuisen juoksevan tuoton saaminen edellyttää sijoitusta pitkiin yrityslainoihin.

Kotimaisista nimistä Elisan ja Metson lokakuussa vuonna 2019 erääntyvät lainat tuottavat noin 2,1prosenttia vuodessa. Näihin pitkiin lainoihin on matalan tuoton seurauksena hiipinyt sisään korkoriski. Mikäli pitkät korot jossakin vaiheessa lähtevät nousuun, näiden velkakirjojen arvo laskee. Korkean riskin yrityslainoissa (nk. High Yield -lainat) inflaation ylittävä tuottoa on tarjolla, mutta samalla riskitaso nousee.

Kiinteistöihin sijoittamista osakesijoittamisen muodossa

Monilla katseet siirtyvätkin osakkeiden lisäksi myös kiinteistöihin ja asuntoihin. Eräs yksityissijoittajalle helppo tapa sijoittaa kiinteistöihin on sijoittaa listattuihin kiinteistösijoitusyhtiöihin. Tässä toteutuu kiinteistöihin sijoittaminen osakesijoittamisen muodossa. Kiinteistösijoitusyhtiöiden tuottoa voi haarukoida laskemalla yhtiön sijoitetulle pääomalle saamaa tuottoa. Sijoitettuna pääomana voi käyttää yhtiön markkina-arvon ja velkojen summaa, mitä yritysarvoksi myös kutsutaan. Tuloslaskelman puolelta käyttökelpoinen luku on käyttökate. Kun käyttökatteen jakaa edellämainitulla sijoitetulla pääomalla saadaan tuottoluku, mitä voi verrata korkotasoon tai vaikkapa suorien kiinteistösijoitusten antamaan vuokratuottoon.

Kotimaisten kolmen kiinteistösijoitusyhtiön (Citycon, Sponda ja Technopolis) tuotto liikkuu tällä tavoin laskien 6,0-7,5 prosentin välillä. Tämä tuotto on ollut viime aikoina nousussa samanaikaisesti kun pitkä korko on laskenut. Tässä suhteessa Saksan 30-vuotinen valtiolainan tuotto on hyvä vertailukohde ja sen tuotto (korko) on tällä hetkellä noin 2,3 prosenttia. Ero yhtiöiden koko sijoitetulle pääomalle saaman tuoton ja riskittömän pitkän koron välillä on kasvanut suureksi ja on esimerkiksi Technopoliksen osalta yli 5 prosenttia.

Suomalaisyhtiöiden tuottoero korkoon verrattuna on kasvanut, kuten myös verrattaessa eurooppalaisiin kiinteistöyhtiöihin. Yhtiöt tarjoavat myös hyviä osinkoja. Osinkotuotot kevään osinkoehdotusten ja nykyisten kurssien perusteella liikkuvat 4,3-5,6 prosentin välillä. Osinkotuotollakin mitattuna nämä yhtiöt vaikuttavat mielenkiintoisilta.

 

>> Taloustaito

Kirjoittajasta

Kim Gorschelnik

Kim Gorschelnik  on FIMin pääanalyytikko. Seuraa @KimGorschelnik Twitterissä.

Blogeissa