Etusivu
-
RAHAT 19.8.2025
Opiskelija, kilpailuta opintolainasi ja säästä rahaa
Taloustaito vertaili pankkien opintolainojen korkoja ja ehtoja. Eroja löytyy etenkin lyhennystavoissa ja lisäkuluissa, joten opiskelijan kannattaa perehtyä vaihtoehtoihin huolella. Opintolainahyvitys helpottaa takaisinmaksua, jos siihen on oikeutettu. -
RAHAT 18.8.2025
Miten sahat pärjäävät epävarmassa tilanteessa?
Suomessa toimii noin 80 teollista sahaa ja lukuisa joukko pienempiä sahoja. Noin 80 prosenttia sahatavarasta lähtee vientiin noin 70 maahan. Miten epävarma maailmantalous ja rakentamisen taantuma ovat vaikuttaneet toimialaan, Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto? -
RAHAT 18.8.2025
Metsäyhtiöiden nousu uhkaa siirtyä
Pörssin metsäyhtiöiden perusasiat ovat kunnossa, mutta nousu suhdannekuopasta voi siirtyä. Esimerkiksi pakkausmarkkinat ovat pettäneet odotukset. Kannattaako metsäyhtiöitä harkita nyt osakesalkkuun? -
RAHAT 18.8.2025
Parhaita osake-, yhdistelmä- ja korkorahastoja vertailussa
Taloustaidon rahastovertailu kertoo osake-, yhdistelmä ja korkorahastojen vuosituotot vuoden, kolmen ja viiden vuoden jaksoilta. Listalle on otettu kolmen vuoden vuosituoton mukaan parhaiksi rankatut rahastot. -
KOTI 18.8.2025
Ilmalämpöpumppu kotiin - saako asennustyön valvonnasta kotitalousvähennyksen?
Asun kerrostalossa ja asennutin viilentävän ilmalämpöpumpun asuntooni. Taloyhtiö vaati, että tekninen isännöitsijä valvoo asennusta. Hän laskutti työstä joitakin satasia. Voinko saada tästä valvontatyöstä kotitalousvähennyksen? -
VAPAALLA 15.8.2025
Italian hapokkaat valkoiset yllättävät
Ensimmäinen mielikuva Italiasta on eittämättä pizza tai pasta lautasella ja sen seurana lasi punaviiniä. Mutta saapasmaan viinikartalta löytyy myös paljon mielenkiintoista valkoista tarjontaa, joka turhan usein jää huomiotta. -
VEROT 15.8.2025
Pitääkö toiminimen maksaa arvonlisävero osamaksukaupalla myymästään kalustosta kerralla?
Myyn osan toiminimeni kalustosta osamaksukaupalla. Saan viimeisen osamaksuerän kahden vuoden kuluttua siitä, kun olen luovuttanut kaluston. Voinko maksaa arvonlisäveron kaluston myynnistä sitä mukaa, kun ostaja maksaa minulle osamaksueriä? -
RAHAT 15.8.2025
Rahastosäästäjä, haluatko kasvua vai tuottoa?
Haluatko ruveta käyttämään sijoitusrahastossa olevia säästöjäsi? Rahaston kasvuosuuksien muuttaminen tuotto-osuuksiksi saattaa olla näpsä vaihtoehto, jos kaipaat helppoa ja säännöllistä tulovirtaa. -
KOTI 15.8.2025
Kodinostohaaveet heräävät – ostajien varovaisuus vielä jarruna
Asuntomarkkinoilla eletään edelleen ostajan ja vuokralaisen ehdoilla. Hinnat ovat laskeneet, ja valinnanvaraa riittää. Nyt suunnanmuutoksen merkit ovat ilmassa. Miten nopeasti siirrytään kohti myyjän ja asuntosijoittajan markkinoita? -
BLOGIT 14.8.2025
Kesälomareissu tuntuu aina liian kalliilta, mutta se maksaa vielä itsensä takaisin
Muutama viikko sitten, kuumimpien hellepäivien aikaan, minulle tuli yhtäkkiä mitta täyteen Helsinkiä. Kuljimme koko perhe lastenvaunujen kanssa pitkin tuttuja katuja. Kaartinkaupunki, Kasarmitori, Aleksanterinkatu. Senaatintori. Kaikki niin nähty. Miljoona kertaa. Tuntui, etten oikein päässyt kunnolla lomafiilikseen. Mies ehdotti, että tekisimme lomareissun Tukholmaan. -
RAHAT 14.8.2025
Paljonko palkastasi jää käteen vuonna 2025? Espoo vs. Vantaa -veroesimerkki voi yllättää
Pitäisikö muuttaa Vantaalta Espooseen – vai toisinpäin? Entä paljonko palkankorotuksesta oikeasti jää käteen? Verotus vaikuttaa enemmän kuin moni arjessa tulee ajatelleeksi. Veronmaksajien palkansaajan tuloverolaskuri 2025 tarjoaa helpon tavan selvittää asiaa. -
KOTI 14.8.2025
Taloyhtiön leikkipaikan turvallisuus vaatii nyt kirjallista dokumentointia
Uusi laki velvoittaa taloyhtiöitä osoittamaan, miten leikkipaikan turvallisuus on varmistettu. Pihan turvallisuudesta huolehtiminen on kuitenkin kaikkien asia. -
RAHAT 13.8.2025
Withsecuren kolmevuotinen pörssitaival päättyy siihen, mistä lähdettiin – silti kyberturvayhtiö saattoi olla oiva sijoitus
KARON GRILLI Tietoturvayhtiö Withsecuren pörssitaival on jäämässä reilun kolmen vuoden mittaiseksi. Withsecure-niminen yhtiö on ollut kaupankäynnin kohteena heinäkuun 2022 alusta, jolloin vanha F-Secure-niminen yhtiö jakautui Withsecureksi ja uudeksi F-Secureksi. -
VEROT 13.8.2025
Onko yhteismetsän myynti lapsille verovapaa?
Olen harkinnut omistamani metsätilan myymistä lapsilleni. Ennen sitä haluaisin liittää tilani yhteismetsään ja harjoittaa viimeiset vuodet metsätaloutta yhteismetsän osakkaana. Onko yhteismetsäosuuden myynti omalle lapselle samalla tavalla verovapaa kuin metsäkiinteistön myynti, kun lain edellytykset täyttyvät? -
BLOGIT 13.8.2025
Mikä on rajavero, ja miksi sillä on rajansa?
Tänä keväänä Suomessa googlattiin erään viikon aikana enemmän sanaa marginaalivero kuin esimerkiksi sanoja Donald Trump tai JVG. Se oli poikkeuksellinen ennätys hakutermille, joka tyypillisesti kesälläkin kirjoitetaan hakukoneeseen harvemmin kuin sukset tai luistimet. Kyseisellä viikolla hallitus linjasi alentavansa korkeimmat ansiotulojen marginaaliverot ensi vuonna noin 52 prosenttiin. Päätöksestä etsittiin lisätietoa ehkä myös siksi, että marginaalivero on hämmennystä aiheuttava termi. -
TYÖ & ELÄKE 12.8.2025
Liikkumisavustus tukee työn vastaanottamista – tarkista, kuulutko tuen piiriin
Pitkä työmatka tai muutto uudelle paikkakunnalle ei välttämättä ole este työn vastaanottamiselle. Jos olet ollut työttömänä ja aloitat työn tai koulutuksen kauempana kotoa, voit olla oikeutettu liikkumisavustukseen. -
KOTI 12.8.2025
Asuntokauppa lisääntyi, mutta mihin se riittää?
Asuntokauppa lisääntyi pitkin kevättä. Kesäkuussa kauppoja tehtiin jo reippaasti enemmän kuin samaan aikaan viime vuonna. Joko kaupankäynnin piristyminen alkaa näkyä hinnoissa? -
KOTI 12.8.2025
Minne rikkinäinen vatkain tai vanha kännykkä päätyy – ei ainakaan kaappiin tai roskiin
Onko sähköhammasharja sanonut sopimuksensa irti tai vanha puhelin jäänyt pölyttymään laatikon pohjalle uuden tieltä? Unohdettu tai väärin lajiteltu laite on hukattu mahdollisuus ympäristölle ja rahallinen menetys sinulle. Useat elektroniikkaa myyvät liikkeet hoitavat laitteen kierrätyksen puolestasi, kun uskallat päästää vanhasta irti. -
KOTI & AUTOT 12.8.2025
Yrittäjälle auto etuna vai omaksi – vertaile kumpi sinulle kannattaa
🅑 JÄSENILLE
Monesti mietitään sitä, kannattaako auto pitää yrityksen nimissä vai omissa nimissä. Yrittäjän auton hankinnassa täytyy ottaa huomioon vaikutukset sekä yrityksessä että yrittäjän omassa taloudessa ja verotuksessa. Eri yritysmuotojen kohtelu ei ole tuloverotuksessa samanlaista. -
RAHAT 12.8.2025
Kulutusluotto 20 000 € – katso pankkien korkotarjoukset
Vakuudellisen 20 000 euron kulutusluoton korko vaihtelee Taloustaidolle annetuissa tarjouksissa 4,71 prosentista 7,56 prosenttiin.
Näitä muut lukevat nyt
-
RAHAT 26.5.2026Vanha myytti nurin – suomalaisten sijoitusinto Euroopan kärkeäMyytti rahojaan pankkitilillä makuuttavista suomalaisista on kumottu. Uuden tutkimuksen mukaan vain ruotsalaiset ovat suomalaisiakin ahkerampia sijoittajia Euroopassa. Kauppakorkeakoulun omistajuud...
-
VAPAALLA 25.5.2026Lonkka tai polvi toimivaksi - näin pärjäät tekonivelen kanssaOmista nivelistä kannattaa pitää hyvää huolta. Joskus kuitenkin polvi tai lonkka kuluu niin loppuun, ettei sen kanssa enää tule toimeen. Vaihtoehto särylle ja liikkumisen ongelmille on leikkaus, jo...
-
KOTI 25.5.2026Laki ei estä grillausta parvekkeella – huolehdi aina paloturvallisuudestaKesän kynnyksellä moni kaivaa grillin esiin ja ryhtyy ruuanlaittopuuhiin parvekkeella. Grillailun käryt ja tuoksut saattavat herättää naapureissa muutakin kuin ruokahalun. Grillatessa pitää varmist...
-
RAHAT 25.5.2026Asuntosijoittajan yksiökone yskii – mitä vuokraat tulevaisuudessa?Vuokralla asuminen on yleistynyt voimakkaasti viime vuosina. Suuri osa yksityisistä asuntosijoittajista kuitenkin toimii ja tekee hankintansa hyvin pitkäjänteisesti. Millaisille vuokra-asunnoille o...
-
KOTI & AUTOT 26.5.2026
🅑 JÄSENILLE
Citroën C5 Aircross Hybrid 145 – mukavuus edelläCitroënin koeajosta jäi päällimmäisenä mieleen mukavuus. Hyvät istuimet ja miellyttävä jousitus tekivät ajosta lähes juhlaa. Näin sen pitääkin mennä – ranskalaismerkin perinteet velvoittavat mukavu...
Blogeissa
-
KALLUINEN 9.10.2018Korkeakouluopiskelija, suunnitteletko työntekoa opintojen ohessa? Lue tämä!Veronmaksajien viime perjantaina julkaisemassa selvityksessä Korkeakouluopiskelijan tulot ja verotus 2018 paneudutaan korkeakouluopiskelijan tukiin, työtuloihin ja verotukseen vuonna 2018. Selvityk...
-
OKSANEN 8.10.2018Siilasmaan Nokia-kirja iskee kulmahuoneen ytimeen – johtaminen riisuttava mystiikastaSuomessa lähti liikkeelle tärkeä keskustelu johtamisesta tällä viikolla julkaistavan Risto Siilasmaan Nokia-kirjan (Paranoidi optimisti – Näin johdin Nokiaa murroksessa. Tammi 2018) myötä. Nokian m...
-
LEHTINEN 5.10.2018Asuntosäästäjäkin kaipaa kannustustaAsumistukien määrä kasvaa rajusti. Kymmenessä vuodessa maksettujen asumistukien määrä on yli kaksinkertaistunut. Vuonna 2008 asumistukia maksettiin miljardi euroa, nyt jo yli kaksi. Miten on sitten...
-
VÄISÄNEN 2.10.2018Vero-ohjelmat syynissä: kokoomus keinulautailee yrittäjän kustannuksellaKokoomukseen on liitetty termi kykypuolue. Termin käyttäjästä riippuen sanan kaiku on ollut sarkastinen, tai sitten ei ole. Kun yrittää selvittää, mikä on kokoomuksen suhtautuminen yrittäjien verot...
-
KOTAMÄKI 2.10.2018Taas se tulee – Senioriliike masinoi eläkeindeksin korotusta, pienituloinen eläkeläinen ei siitä kostuEduskuntavaalit lähestyvät. Ja ei varmaankaan sattumalta myös Suomen senioriliike aktivoituu eduskuntaan pyrkivän puheenjohtajansa Kimmo Kiljusen johtamana. Kyse on tietysti kansalaisaloitteesta, j...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 9/2026: Mitä sähkö maksaa tulevana talvena?
Sähkön hinta pompsahtaa taas talvella. Miten paljon sähkösopimuksen valinta vaikuttaa laskun loppusummaan?
- Mitä saa satasella puhelinkaupoilla?
- Perinnönjakokirjalla omaisuus jakoon
- Palkkaa vai osinkoa yrittäjälle?
- Kannattaako ottaa vauvavakuutus?
- Jakautumiset tuovat uutta verta pörssiin
- Ensiasunnon ostajat heräilevät
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 12.11.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
RAHAT 14.4.2025Mistä säästöille paras parkkipaikka?Säästöt, pienetkin, kannattaa panna tuottamaan, vaikka niille olisi jo käyttöä näköpiirissä. Tarjolla on kohteita, joihin säästöt voi parkkeerata lyhyeksikin aikaa ja saada silti niille tuottoa. Se...
-
KOTI 11.4.2025Kolme miljoonaa rajapyykkiä kartalla epätarkasti – rajankäynti ratkaisee epäselvät tapauksetSuomen metsissä ja tonttien kulmilla on noin 12 miljoonaa rajapyykkiä, joista joka neljännen sijainti ei ole tarkasti tiedossa. Epätarkkoja sijainteja mitataan tarkoiksi aina maanmittaustoimitusten...
-
VAPAALLA 10.4.2025Auton akku hyytyi! Älä tee tätä virhettäTyhjä akku ei ollut takavuosina kummoinenkaan pulma. Ajopelin sai käyntiin naapurin omasta autostaan antamalla apuvirralla tai työntämällä. Nykyautoissa on viisainta jättää apuvirta ammattilaisen h...
-
KOTI 7.4.2025Huolla ilmalämpöpumppuasi oikein – vähennät kalliita vikojaIlmalämpöpumpun säännöllinen huolto parantaa laitteen energiatehokkuutta ja käyttöikää ja vähentää kalliita vikoja. Tarkista, mitä voit tehdä itse ja mitkä huoltotyöt on syytä jättää ammattilaisell...
-
TYÖ & ELÄKE 7.4.2025Suomalaisten keskieläke on nyt 2 100 euroa – eläkkeensaajia 1,6 miljoonaaSuomalaisten keskimääräinen kuukausieläke vuonna 2024 oli tasan 2 100 euroa, kun se edellisvuonna oli 1 977 euroa. Mediaanieläke oli 1 848 euroa kuukaudessa. Eläkkeensaajia oli 1,6 miljoonaa. Tiedo...
-
VAPAALLA 9.4.2025Ajokortti yhä harvemmilla nuorilla aikuisilla – eläkeikäisillä kehitys päinvastainenVuonna 2024 noin 66 prosentilla 19-vuotiaista oli B-ajo-oikeus, kun vuonna 2013 vastaava luku oli noin 13 prosenttiyksikköä suurempi. Henkilöauton eli B-luokan ajokortilla voi ajaa myös pakettiauto...
-
VEROT 11.4.2025Aurinkovoimala maksaa vuokraa – onko tämä ansio- vai pääomatuloa?Olen vuokrannut veljeni kanssa osan yhteisesti omistamastamme metsätilasta aurinkovoimayhtiölle vuonna 2024. Vuokra maksettiin maaliskuussa 2025. Verotetaanko tulo ansio- vai pääomatulona? Maatalou...
-
KOTI 8.4.2025Remontoi kodin vanhat portaat kauniiksi ja hiljaisiksiKeittiö ja kylpyhuone vangitsevat katseet, mutta milloin viimeksi vilkaisit kotisi puuportaita? Niissä tulee kuljettua monta kertaa päivässä ja kulutus jättää myös jälkensä. Portaiden kunnostus ant...
-
KOTI 14.4.2025Vesivahinko kesämökillä – saanko remonttitöistä kotitalousvähennyksen?Perheemme käyttämällä vapaa-ajan asunnolla oli vesivahinko. Vakuutus korvasi osan kustannuksista. Voinko tehdä kotitalousvähennyksen niistä remonttitöistä, joita vakuutus ei korvannut? Remontin teh...
-
KOTI 9.4.2025Maksan lapseni asunnon hoitovastikkeen – onko tämä verotettava lahja?Aikuinen lapseni omistaa asunnon, jossa hän asuu. Onko tämän asunnon hoitovastikkeen maksaminen suoraan taloyhtiölle lahjaveron alaista tukea lapselle? Verojuristi Merja-Liisa Huolman-Lakari vastaa...
-
RAHAT 7.4.2025Mistä hinnasta sijoitusasuntoni myyntivoitto lasketaan?Omistan sijoitusasunnon, jonka hankintahinta oli 40 000 euroa. Yhtiölainaa on jäljellä 20 000 euroa. Olen lyhentänyt yhtiölainaa muutamia tuhansia euroja ja olen vähentänyt nämä suoritukset vuokrat...
-
VEROT 8.4.2025Veroilmoituksesi määräpäivä on jo huhtikuussa – tarkista omasi viimeistään nytTarkista viimeistään nyt oma määräpäiväsi. Se on jokin näistä: 15.4, 22.4 tai 29.4. Oma veroilmoituksen palautuspäivä on nähtävillä verkossa Omaverossa. Se on merkitty myös kotiin tulleeseen esitäy...
-
VEROT 9.4.2025Kaivosmineraalivero tuotti vuonna 2024 reilut 31 miljoonaa euroa – Sotkamo suurin hyötyjäVuoden 2024 alussa käyttöön otetun kaivosmineraaliveron tuotto ensimmäisenä vuonna oli yhteensä 31,2 miljoonaa euroa. Tästä 18,7 miljoonaa euroa tilitetään kunnille ja 12,5 miljoonaa valtiolle. Ver...
-
KOTI 14.4.2025Pääsiäisenä mökille – tämä tärkeä turvalaite ei kestä ikuisestiMökille lähtijän kannattaa varautua siihen, että palovaroittimet eivät ole kunnossa. Osta siis pääsiäisruokien lisäksi mökille ainakin pari tuoretta varoitinta ja paristoja. Palovaroittimien toimin...
-
KOTI 11.4.2025Edes .fi-pääte ei takaa aina turvaa – varo verkon huijaussivujaSuomalaiset verkkosivustot, joilla on .fi-pääte, koetaan yleensä turvallisiksi. Kyberturvallisuuskeskus on saanut viime aikoina jälleen ilmoituksia tietojenkalastelusivustoista, jotka on rekisteröi...
-
RAHAT 9.4.2025Kauppasodan alla kypsyy vanhoja trendejäKARON GRILLI Osakesijoittaminen on viime aikoina tuntunut olevan reagointia Yhdysvaltain kiivasta vauhtia vaihtuviin poliittisiin mielenliikkeisiin. Viime viikolla äidyttiin laskemaan, mitä Yhdysva...
-
TYÖ & ELÄKE 8.4.2025Töitä seniorille – urasuunnittelua työpaikalla 45-vuotiaasta lähtien?Monella työpaikalla käydään kehityskeskusteluja vanhasta tottumuksesta, mutta ne johtavat harvoin todellisiin tuloksiin. Yli 55-vuotiaiden työuria halutaan nyt pidentää tehokkaammalla urasuunnittel...
-
VAPAALLA 11.4.2025Yllätysmunien ei tarvitse yllättää liikaa - pääsiäisen suklaamunat Jenna Mattilan vertailussaMikä uppoaa parhaiten virpojille, entä mitkä nousevat oman perheen suosikeiksi? Millaista suklaata, millaisia yllätyksiä? Taloustaidon vloggaaja Jenna Mattila otti selvää pääsiäisen suklaamunista. ...
-
KOTI & AUTOT 15.4.2025
🅑 JÄSENILLE
Xpeng G6 AWD Performance – vaihtoehto TeslalleEuroopan markkinoilla vuodesta 2020 ollut kiinalaismerkki Xpeng rantautui vuoden alussa Suomeen. Merkin maahantuonnin ja myynnin aloitti Mazdan ja Jaguar Land Roverin maahantuonnista tuttu Inchcape... -
VEROTUS 8.4.2025
🅑 JÄSENILLE
Lykästikö kesätyöruletissa? Laita veroasiat kuntoonKesätyön hakeminen on monesti uuvuttavaa ja sen saaminen vaikeaa. Samaa ei voi sanoa kesätienestien verotuksesta. Se on helppoa ja yksinkertaista. Useimmissa tapauksissa kesän ansioista ei makseta ...






