Vuosikymmenien ajan sijoittajat ovat hajauttaneet varallisuuttaan osakkeisiin ja korkosijoituksiin.
Toimintatavan taustalla on amerikkalaisen taloustieteilijän ja talouden nobelistin Harry Markowitzin 50-luvulla luoma moderni portfolioteoria. Markowitzin perusajatus on niin yksinkertainen, että vanha kansa kyseenalaistaisi kannattaako siitä ihan Nobelilla palkita: kaikki munia ei kannata laittaa samaan koriin.
Ei Markowitziä kuitenkaan pelkkien vanhojen kansanviisauksien julkaisemisesta palkittu. Teorian keskeinen havainto on, että hajauttamalla salkkuansa eri riskitason sijoituskohteisiin, jotka käyttäytyvät eri sijoitusympäristöissä eri tavalla, sijoittaja voi alentaa koko salkkunsa riskitasoa tinkimättä tuotosta.
Klassisin esimerkki on osakkeista ja valtionlainoista koostettu salkku. Historiallisesti osakkeiden ja valtionlainojen välinen korrelaatio on ollut negatiivinen: osakkeet tuottavat tyypillisesti hyvin talouden kehittyessä suotuisasti ja vastaavasti heikosti talouden sukeltaessa. Valtionlainat puolestaan ovat tarjonneet heikkoja tuottoja talouden kehittyessä suotuisasti, mutta keskimäärin positiivisia tuottoja osakkeiden ollessa vapaapudotuksessa. Osakkeet ja valtionlainat ovat siis olleet ihanteellisia vastinpareja toisilleen salkunrakennuksessa.
Finanssikriisin jälkeen keskuspankkien harjoittama massiivinen rahaelvytys on kuitenkin painanut korkotason lähelle nollaa, minkä takia valtionlainojen tuotto-odotus on nykyisin hyvin alhainen tai jopa negatiivinen.
Samaan aikaan keskuspankkien elvytys on myös heikentänyt valtionlainojen ja osakkeiden välistä negatiivista korrelaatiota, minkä takia vähäriskiset korkosijoitukset, kuten valtionlainat, eivät tarjoa enää edes yhtä hyvää hajautushyötyä kuin ennen. Etenkin valtionlainat näyttäytyvät nykyisessä ympäristössä lähinnä riskinä ilman tuottoa.
Tämä onkin saanut innokkaimmat julistamaan, että osakkeille ei ole enää vaihtoehtoa. Ja koska rahoitusmaailmassa kaikille huomionarvoisille asioille on oltava lyhenne, tätä on alettu nimittää tuttavallisesti TINA:ksi (there is no alternative).
Tinaajien viesti on yksinkertainen: korkosijoitusten tuotto-odotus on niin alhainen, että tuottohakuisten sijoittajien on pakko pysytellä osakesijoituksissa riippumatta niiden arvostustasosta.
Nobelia en kuitenkaan tästä ajatuksesta antaisi, sillä yllä oleva on vain osatotuus.
Osakkeille on näet muitakin mahdollisia vaihtoehtoja kuin korkosijoitukset.
Nämä niin kutsutut vaihtoehtoiset sijoitukset, kuten kiinteistöt, yksityinen lainamuotoinen rahoitus (private debt) ja pääomasijoitukset listaamattomiin yhtiöihin, ovat jo vuosia kuuluneet institutionaalisten sijoittajien salkkujen peruspilareihin. Ne tarjoavat edelleen positiivisen tuotto-odotuksen ja lisähajautusta suhteessa osakkeisiin.
Lainamuotoiset sijoitukset ja pääomasijoitukset ovat velkarahoitusta yrityksille ja omistusosuuksia yrityksille siinä missä joukkovelkakirjat ja listatut osakkeetkin. Erona listattuihin sijoituskohteisiin on kuitenkin se, ettei vaihtoehtoisia sijoituskohteita voi ostaa ja myydä markkinoilla listattujen osakkeiden ja joukkovelkakirjojen tapaan.
Vaihtoehtoisten sijoitusten houkuttelevuus nykyisessä korkoympäristössä perustuu juuri niiden epälikvidisyyteen. Koska sijoituskohdetta ei voi muuttaa rahaksi muutamassa pankkipäivässä, sijoittajan on oltava valmis sitoutumaan sijoituskohteeseensa pidemmäksi aikaa, mistä sijoittaja tyypillisesti edellyttää lisäkompensaatiota.
Koska vaihtoehtoiset sijoitukset ovat luonteeltaan hitaampia myydä, ne eivät sovellu kaikkien sijoittajien salkkuun. Pitkäjänteisten sijoittajien, joilla ei ole tarvetta realisoida salkkuaan lähivuosina, kannattaa kuitenkin tämä lisäkompensaatio hyödyntää hajauttamalla osa salkustaan vaihtoehtoisiin sijoituksiin.
Osakkeiden tarvetta se ei tuottohakuisen sijoittajan salkusta poista, mutta vaihtoehtojen puutetta on tarpeetonta tinata.
Topias Kukkasniemi
Kommentoi