Koronakriisi ajaa monet perustaltaan terveetkin yritykset pikavauhtia konkurssikypsiksi. Mittavaan konkurssiaaltoon ja sen tuottamaan pitkäaikaiseen massatyöttömyyteen Suomella ei ole varaa. Tästä kaikki tuntuvat olevan yhtä mieltä.
Yritysten ja yrittäjien tukipaketteja onkin käynnistetty kiitettävän nopeasti, ja lisää tarvitaan. Rahoituksesta se ei jää kiinni. Myös koronaepidemian vaatimaan terveydenhoitoon satsataan nyt se, mitä tarvitaan.
Akuutin kriisin vaatimista lyhyen aikavälin toimista ei siis saa suurempaa riitaa aikaan. Niihin keskitytään myös hallituksen kehysriihessä. Budjetin alijäämä saa rauhassa paisua.
Olennaista näissä tilanteen vaatimissa välittömissä toimissa on väliaikaisuus. Rahaa saa mennä kriisin hoitoon vaikka miljarditolkulla, kunhan se ei ole pysyvää.
***
Mutta entä akuutin kriisin jälkeen? Miten elvytetään kansantalous uuteen kestävään nousuun, saadaan työllisyys jälleen paranemaan ja sopeutetaan julkinen talous uuteen todellisuuteen?
Myös tästä on uskallettava puhua jo nyt. Keskustelua kestävästä talouspolitiikasta ei voi lakaista maton alle, vaikka juuri nyt päähuomio luonnollisesti on koronakriisin aiheuttamissa akuuteissa ongelmissa.
Yritykset ja palkansaajat tarvitsevat luotettavan näkymän työllisyydestä, taloudesta ja yrittämisen edellytyksistä myös pidemmälle aikavälille. Pelkkä välittömän kassakriisin hoito ei pitkään riitä.
Ennustettavuudesta ja pitkäjänteisyydestä tässä on kysymys. Turvallisesta ja kannustavasta toimintaympäristöstä harjoittaa yritystoimintaa ja tehdä työtä.
Hallitusohjelma antaa yleensä taloudenpitoon ennustettavuutta, aina neljäksi vuodeksi kerrallaan. Nyt käsillä on tässä suhteessa iso ongelma. Pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelmalta on pudonnut taloudellinen pohja kokonaan.
Kukaan ei siis nyt tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Se ei ole kestävä tilanne kovin pitkään. Veropolitiikassa jatkuva säätäminen on pahinta myrkkyä.
Laadukkaita eväitä pohdinnalle on luvassa jo vappuna, kun Vesa Vihriälän, Bengt Holmströmin, Sixten Korkmanin ja Roope Uusitalon selvitysryhmä julkaisee omat teesinsä siitä, miten Suomi pääsee takaisin kestävän kasvun tielle.
Toimeksianto ainakin on odotuksia herättävä. Koronakriisin Suomen taloudelle aiheuttamien välittömien vaurioiden rajoittamisen lisäksi työryhmä arvioi myös toimia, joilla Suomi palautetaan kriisin jälkeen kestävän kasvun, korkean työllisyyden ja kestävän julkisen talouden uralle.
***
Hallituksen osalta tärkeintä on lähiaikoina vahvistaa talous- ja veropolitiikan päälinja. Pitää valita talouden oikaisemiseen oikeat työvälineet.
Kun on äkkiä pudonnut syvään kuoppaan, ei kannata alkaa kaivaa lapiolla kuoppaa syvemmäksi. Parempi vaihtoehto on käyttää tikkaita, jotta kuopasta päästään pois.
Yksi esimerkki kuopan kaivamisesta entistä syvemmäksi olisi verotuksen kiristäminen taantumassa tai lamassa. Niin voidaan saada aikaan itseään ruokkiva ja taantumaa pitkittävä kierre, jossa toistuva verojen kiristäminen leikkaa jatkuvasti yksityistä kysyntää ja kasvun kannustimia, mikä puolestaan ylläpitää veropohjan rapautumista ja yhteiskunnan verotuottojen hiipumista.
Mitä ne tikkaat sitten ovat, joita pitkin kuopasta päästään ylös? Kannustamista ja kasvun edistämistä eri tavoin. Kilpailukyvystä huolehtimista. Rakenteellisia uudistuksia. Keinoja on monia, mutta kaikilla on yksi yleinen päämäärä: kansantalouden ja työllisyyden palauttaminen kriisin jälkeen kestävän kasvun tielle. Silloin julkinen talouskin alkaa taas voida hyvin.
Tämä on kaikkien etu, sillä kasvavaa kakkua on paljon mukavampi jakaa kuin pienenevää. Suomen viime vuosikymmenien taloushistoria tarjoaa tästä runsaasti esimerkkejä.
Teemu Lehtinen
Kolumni ilmestyy Taloustaidossa 15.4.2020.
Kommentoi