veronmaksajat.fi

Hyvä alku, joka kaipaa jatkoa

Teemu Lehtinen

Maksajan asialla

Teemu Lehtinen on Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja. Seuraa X:ssä @TeemuTLehtinen

Euroopan komissio julkaisi tällä viikolla arvion Suomen talouspolitiikasta. Julkisen talouden alijäämät todettiin liiallisiksi ja lisää sopeutusta tarvitaan. 

Komissio puuttui tärkeään asiaan. Suomen julkinen talous on ollut kestämättömällä uralla, eikä näillä näkymin riittäviä toimia velkaantumisen taittamiseksi ole vielä tehty. 

Pääministeri Petteri Orpon hallitus on kuitenkin jo aloittanut oikeiden asioiden tekemisen. Hallituksen talouspolitiikan ytimessä on julkisen talouden tasapainottaminen säästämällä menoissa ja tekemällä rakenneuudistuksia, ei kiristämällä verotusta. 

Tämä on hyvä ja kestävä päälinja, jota on syytä jatkaa myös uusia talous- ja veropoliittisia päätöksiä tehtäessä. 

* * * 

Hallitusohjelman avaaminen muutoksille ei ole juuri nyt mielekästä, vaan hallituksen kannattaa tässä vaiheessa keskittyä ohjelmansa toimeenpanoon. Kevään 2024 kehysriihessä on hyvä katsastaa tilanne ja tehdä tarvittaessa joitakin säätöjä. Samalla on kuitenkin tärkeää välttää tarpeetonta hätäilyä ja tempoilevaa päätöksentekoa. 

Talous- ja veropolitiikassa olennaista on luottamus vakaaseen ja ennustettavaan päälinjaan. Hallituksen talouspolitiikan uskottavuus kärsii helposti, jos hallitusohjelman keskeisten linjausten pitävyyteen ei voi luottaa. 

Lisätoimia velkaantumisen taittamiseksi tultaneen kuitenkin vaalikauden loppupuolella tarvitsemaan. 

Hallituksen puoliväliriihessä keväällä 2025 on oikea aika arvioida perusteellisemmin talouden tilannetta ja linjata politiikkaa vaalikauden loppupuoliskolle. Silloin on myös hyvä hetki päättää tarvittavista lisätoimista. 

Valtiovarainministeri Riikka Purra asetti tulevan puoliväliriihen pohjustamiseksi ministeriön virkamiehistä koostuvan työryhmän listaamaan mahdollisia uusia toimia. 

Odotettavissa on pitkälti samantyyppistä tavaraa kuin valtiovarainministeriössä keväällä 2023 hallitusneuvottelujen taustaksi laaditut meno- ja rakennekartoitus sekä verokartoitus. 

Talouspoliittisesta keittokirjasta on tälläkin kertaa kyse. Olennaista on huomata, etteivät ministeriön virkamiehet ole tämän aterian kokkeja, vaan heidän tehtävänsä on ehdottaa vaihtoehtoisia reseptejä kokkien valittavaksi. 

Varsinaiset kokit löytyvät luonnollisesti hallituksen poliittisista päättäjistä, niin kuin viime kesänä hallitusohjelmaakin laadittaessa. Reseptit kannattaa tälläkin kerralla valita huolella. 

* * * 

Olennaista on jatkaa myös tulevissa uusissa toimissa hallitusohjelman hyvää peruslinjaa. Koko homman ytimessä on jatkuvasti pidettävä kannustaminen työntekoon ja yritteliäisyyteen, työllisyyden parantaminen ja talouskasvun edistäminen. 

Säästäväisyys menoissa ja rakenneuudistukset ovat ensisijaisia tapoja sopeuttaa julkista taloutta jatkossakin. 

Entä verotus? Hallitusohjelman kantava periaate, jonka mukaan hallitus ei päätösperäisesti kiristä kokonaisveroastetta, on hyvä ankkuri tulevillekin päätöksille. 

Hyvä lähtökohta on myös, ettei työn tekemisen ja teettämisen verotusta ainakaan kiristetä, ei myöskään yritysten ja yrittäjien verotusta. Mieluummin verotetaan haittoja kuin hyödyllisiä asioita. 

Yksi pieni esimerkki: oluen verotus kevenee jostain syystä ensi vuonna. Seuraavan kerran oluen verotusta muutettaessa suunnan on syytä olla päinvastainen.

Teemu Lehtinen

Kommentit (0)
 

Kommentoi
Kommentoinnin yhteydessä kerättävät tiedot on tarkoitettu vain kommentoinnin pitämiseksi asiallisena. Kommentoinnin yhteydessä annettuja tietoja ei tallenneta asiakasrekisteriin, eikä niitä käytetä tai luovuteta muuhun tarkoitukseen.
Nimesi Sähköpostiosoitteesi (ei näy julkisesti)
Kommenttisi
Varmistus robottien varalta: Mitä onkaan kaksi ynnä neljä?
Välitä Taloustaidon ylläpidolle huomiosi siitä, että kommentti on mielestäsi asiaton ja toivoisit sen poistamista.
Voit myös halutessasi antaa lisätietoja ylläpidolle:
Haluatko varmasti poistaa kommentin?

Blogit