veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

Soteen ei kuulu veroparatiisi

Antti Marttinen

Kun Diakonissalaitoksen omistama terveyspalveluyhtiö Diacor ilmoitti yhdistymisestään Terveystalon kanssa, jotkut poliitikot parahtivat. ”Taas valuvat suomalaisten terveydestä riistetyt voittorahat veroparatiiseihin!”

Mutta käykö niin? Ja onko se ylipäänsä suunta, johon edetään?

***

Takavuosina Suomessa ei ollut valtakunnallisia terveysalan yrityksiä. Syntyi kuitenkin tarve yhdistää toimintoja isompien nimikkeiden alle. Tällä haettiin monenlaisia tehokkuushyötyjä.

Tämä vaati niin isoja pääomia, ettei sellaisia Suomesta löydy kuin lähinnä valtiolta ja eläkeyhtiöiltä, eikä kummankaan toimialaan kuulu satojen yrityskauppojen rustailu. Kuvaan astuivat kansainväliset pääomasijoitusyhtiöt, joiden kautta myös suomalaista pääomaa sijoitetaan uusiin hankkeisiin.

Yhtiöt investoivat Suomeen satoja miljoonia. Ostivat terveysalan yrityksiä ja kasasivat niitä yhä isommiksi kokonaisuuksiksi. Tekivät monista suomalaisista miljonäärejä.

Tottakai yhtiöt haluavat omansa pois ja tuoton päälle. Pääasiassa se tapahtuu, kun muodostetusta yrityksestä aikanaan irtaudutaan. Mutta tuottoa haetaan toki jo sitä ennen.

Tätä vaihetta Suomessakin elettiin vielä joku vuosi sitten. Mukaan tulivat myös veroparatiisikytkennät. Omansa saa pois nopeammin, jos maksaa mahdollisimman vähän veroja.

Tämä tie oli kuitenkin lyhyt, kiitos julkisuuden ja sen myötä kiristyneen lainsäädännön. Varsinkaan soteaikana on vaikea kuvitella menestyvää terveysyritystä, jonka tuotot valuisivat veroparatiisiin. Maineriski on aivan liian suuri, eikä julkinen päättäjäkään ehdoin tahdoin jätä porsaanreikiä käytettäväksi.

***

Todennäköisesti suuret terveysyritykset soten lähestyessä yhä tiiviimmin kotimaistuvat. Ja pääomasijoittajat askel askeleelta irtautuvat.

Jos veikata pitää, isojen terveysyhtiöiden omistus on jo muutaman vuoden sisällä ankkuroitunut vahvasti kotimaisten eläke- ja vakuutusyhtiöiden käsiin. Osa pörssissä, osa sen ulkopuolella.

OP-ryhmä on kovaa vauhtia rakentamassa omaa ketjuaan, Tapiolalla on tiivis yhteys Pihlajalinnaan, Fennia on luvannut lähiviikkoina kertoa suunnitelmistaan… 

Eläkeyhtiöistä jo tällä hetkellä esimerkiksi Varma kuuluu Terveystalon ja Mehiläisen omistajiin ja suoraan tai rahastosijoitusten kautta myös mm. Ilmarinen ja Keva. Nähtäväksi jää, miten niiden omistus terveysalalla jatkossa muotoutuu, mutta ainakaan se ei taatusti vähene.

***

Tulevan soten edessä on vielä tuhat mutkaa. Parhaimmillaankin luvassa on pitkä prosessi, jossa askel askeleelta toivottavasti edetään kohti parempia ratkaisuja.

Yksi pelon ja pelottelun aihe alkaa kuitenkin olla poissa päiväjärjestyksestä. Suomalaisten terveysrahat eivät tule valumaan veroparatiiseihin, oli sotemalli mikä hyvänsä.

Antti Marttinen on Taloustaidon päätoimittaja

Kirjoittajasta

Antti Marttinen

Antti Marttinen on Taloustaidon päätoimittaja. Seuraa @AnttiMarttinen Twitterissä.

Haluatko lisää hyötytietoa taloudesta?

Tilaa tästä Veronmaksajien ilmainen uutiskirje.
Voit peruuttaa sen koska tahansa.