Kuka vielä muistaa, että elinkeinoelämän kolme kärkinimeä Matti Alahuhta, Reijo Karhinen ja Antti Herlin sitoutuivat vuosi sitten leikkaamaan tuloistaan 5 prosenttia 4 vuoden ajan, kukin omalla tavallaan?
He halusivat esimerkillään tukea pääministeri Juha Sipilän yhteiskuntasopimusta.
Alahuhta lähetti myös EK:n 16 000 jäsenyritykselle kirjeen, jossa pyydettiin yritysjohtajia miettimään, mitä tehdä yhteiskuntasopimuksen toteutuessa. ”Kyseeseen voisi tulla joko vuotuinen lahjoitus tai palkan alennus", kirje evästi.
No nyt meillä on se yhteiskuntasopimus, vaikka nimi vaihtui kilpailukykysopimukseksi. Jostakin syystä tuohon vetoomukseen ei silti ole sopimuksen synnyttyä missään palattu, vaikka ennen sopimusta elettä ehdittiin kyllä sekä perätä että vähätellä.
***
Huonomuistisuuteen liittyy parikin kiinnostavaa kulmaa.
Toinen liittyy itse vetoomukseen. Jostain syystä EK:n suunnalta ei ole aktiivisesti palattu asiaan: ”Sopimus sitten syntyi, mitäs nyt tehdään itse kukin osaltamme, yhdytäänkö kolmikon hankkeeseen?”
Joku saattaisi epäillä, että johtajat ihan oman etunsa nimissä ovat hissukseen ja toivovat kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että kukaan ei muista eikä muistuta?
Vai todettiinko jossain vaiheessa, että tällaisessa uhrimielen osoittamisessa ei lopulta ole mitään järkeä? Menikö se vain jotenkin pois muodista? Vetoomus oli tärkeä, mutta toteutus ei?
Jonkun varmaankin kannattaisi kysyä? Ja aidosti myös kuunnella perusteluja suuntaan tai toiseen. Voisi syntyä hyvä keskustelu.
***
Toinen kulma liittyy poliittiseen muistiin ja lyhytjänteisyyteen. Tämäkin aihe kiinnosti vain ennen kuin se oikeasti tuli ajankohtaiseksi (=sopimus syntyi). Siinä vaiheessa pinnalle nousivat jo muut aiheet.
Sama koskee paljoa muutakin. Veropäätöksistä perätään tuloksia ennen kuin ne ovat mitenkään voineet vaikuttaa. Ja kun ovat voineet, ne eivät enää kiinnosta.
Toki veropäätöksilläkin on psykologinen puolensa. Ne voivat vaikuttaa mielialoihin suuntaan tai toiseen jo ennen voimaantuloaan. Mutta kunnolla ne näkyvät vasta vuosia sen jälkeen, kun poliitikot ja media ovat jo ehtineet tuomita muutoksen epäonnistuneeksi ja keksineet uuden härpäkkeen kaluttavaksi.
***
Nopeasykkeisen median perusluonteeseen pitkien kaarien seuraaminen istuu huonosti, eikä sitä parane edes vaatia vaan lähinnä iloita laadukkaista poikkeuksista.
Sen sijaan poliittisilta päättäjiltä uskaltaa toivoa pitkäjänteisyyttä. Niin että maltetaan rauhassa odottaa edes edellisen ratkaisun vaikutukset ennen kuin jo kiirehditään jonkin mediahälyn innoittamana sitä korjaamaan.
Päätösten hyvät ja huonot seuraukset nähdään yleensä vasta vuosien viiveellä.
Antti Marttinen on Taloustaidon päätoimittaja
