Verotuksen menettelyt ja käytäntö näyttävät kehittyvän epäluulon hengessä. Kehitys ei vastaa tutkimustuloksia, joiden mukaan suomalainen veronmaksaja maksaa veronsa tunnollisesti. Erityisesti yrityksiltä edellytetään äärimmäistä tarkkuutta samaan aikaan kun Verohallinnon mahdollisuuksia korjata omia huolimattomuusvirheitään lisätään.
Vallitsevassa taloustilanteessa jokainen veroeuro on tarpeen. Julkisen sektorin rahapula ei ole peruste romuttaa sitä hyvää, mitä verojärjestelmässämme vielä on.
Oikein toimimiseen pyrkivät yritykset kaipaavat varmuutta ja ennustettavuutta verotukseensa. Suomea sijoituspaikakseen suunnittelevalle kansainväliselle toimijalle on usein tärkeämpää saada varma tieto veroista kuin se, onko verokanta prosentin korkeampi tai matalampi. Hallinto ja lainsäätäjä tuntuvat hylkäävän oikeusvarmuuden ihanteet taistellessaan kansainvälisten yritysten maksamista veroista.
Suomi ei ole tässä kilpailussa ainoa. Mukana on koko teollistunut maailma.
Eduskunnassa käsiteltävänä oleva lakipaketti antaa verohallinnolle mahdollisuuden muuttaa tekemäänsä verotuspäätöstä melkein miten haluaa kolme vuotta ja jopa kuusi vuotta kansainvälisissä liiketoimissa. Ei ole hyvää hallintokulttuuria, jos viranomaisen päätös sitoo vain kansalaista, mutta ei viranomaista itseään. Olemme ihmetelleet Intian verottajan tapaa kohdella Nokiaa. Nyt kehitämme omaa verotustamme samaan suuntaan.
Liiketoimien suunnittelua haittaa veropäätösten pysyvyyden heikentymisen lisäksi seuraamusten ankaroituminen.
Kehitystä kuvaavat surullisella tavalla korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) viimeaikaiset veronkorotusta koskevat ratkaisut. Pimeiden palkkojen ja väärennetyn kirjanpidon kanssa samaan lokeroon KHO:n enemmistö asetti yhtiön, joka ei muistanut korjata verotettavan tulon määrää, vaikka liitelomakkeella ilmoitti miljoonan lisää tuloja.
En tunne Verohallinnon atk-ratkaisuja, mutta pidän selvänä, että ohjelma osaa tarkastaa, että lomakkeella tehdyt yhteenlaskut ovat oikein. Onneksi samanlaista vastuuta ei ole ainakaan vielä sovellettu palkansaajien ilmoitteluun.
Kansainvälisillä yrityksillä on käytettävissään asiantuntijoita, jotka osaavat varoittaa tulkintavirheistä. Pienimmät yritykset turvautuvat joskus verottajan neuvontaan. Useimmiten se onkin järkevää, mutta edes silloin Verohallinto ei halua vastuuta.
Suomessa on oikeusperiaatteena luottamuksensuoja. Se tarkoittaa yleensä sitä, että kansalainen saa luottaa viranomaisen toimivan ja neuvovan oikein. Niin yleensä, mutta ei verotuksessa.
Verotuksessa saa luottamuksensuojan vain, jos asia on tulkinnanvarainen. Tulkinnanvaraisina hallinnossa pidetään vain asioita, joista Suomen johtavat veroasiantuntijat voivat olla perustellusti eri mieltä. Hämmentävää on lukea ratkaisuja, joissa Verohallinto, oikaisulautakunta ja hallinto-oikeus katsovat, ettei asia ole tulkinnanvarainen, vaikka KHO ratkaisee asian toisin kuin alemmat asteet.
Muilla oikeudenaloilla luottamuksensuojaa ei ole tarvinnut kirjoittaa lakiin. Verotuksessa suojaa ei kansalainen tunnu saavan, vaikka se on kirjattu lakiin.
On onnetonta, että veronmaksaja ei voi luottaa verottajaan eikä verottaja veronmaksajaan. Jospa virkamiehet ministeriössä ja Verohallinnossa käyttäisivät hetken luottamusta lisäävien toimien suunnitteluun. Joitakin kokeiluja yhteistyöstä on vireillä ja neuvontaa on parannettu, mutta edelleen painopiste on kontrollissa ja rangaistuksissa.
Vesa Korpela on lakiasiain johtaja Veronmaksajain Keskusliitossa
Kirjoitus ilmestyy Taloustaidossa 20.4.2016.
