Jakamistalous, etätyöt, virtuaalivaluutta, vertaislainat, joukkorahoitus, vaihtotyö, kevytyrittäjyys, kansainvälisyys, hajautettu energiantuotanto. Käsitteitä ja ideoita tulevaisuudesta, joka on ovella, osin jo eteisessä.
Yhteiskunta on lailla rakennettu, joten ei ole kumma, jos suuret yhteiskunnalliset tai taloudelliset muutokset törmäävät lainsäädäntökehikkoon, jota rakennettaessa moisia asioita ei voitu edes kuvitella. Uber joutui poistumaan Suomen markkinoilta, koska sen toimintaidea ei mahtunut liikennelupajärjestelmään.
Jakamistalouden ajatuksena on, että yksityishenkilöt jakavat vajaakäytössä olevia resurssejaan toisten käyttöön. Airbnb:n kautta voi antaa ja ottaa asunnon vuokralle kesälomamatkan ajaksi, samoin voisi vuokrata auton, kun sitä ei itse tarvitse tai sitten voisi ajella vapaa-aikana Uber-ajoja. Tavaraa ja palvelua vaihdetaan tai korvaus maksetaan rahalla.
Verotuksen kannalta tässä ei ole periaatteessa mitään ongelmaa: Kaikki tulot ovat veronalaisia ja kaikki tulojen hankkimisesta johtuneet menot ovat vähennyskelpoisia. Mutta mikä on tulonhankintaan kohdistuva meno, jos vuokraat autosi parina viikonloppuna tai kotisi pariksi viikoksi. Kuinka paljon kuluvat renkaat tai parketti vuokralaisten käytössä. Jos toiminta on ammattimaista, eli hankit asunnon pelkästään Airbnb-käyttöön tai auto on ainakin pääasiassa vuokrattuna, olet yrittäjä ja kirjanpitovelvollinen.
Talkootyö ja pyyteetön naapuriapu ovat verotonta mutta vaihtotyössä on kyse kahdesta vastiketta vastaan tehdystä työstä. Verotuksessa työstä saatu vastike on aina palkkaa tai työkorvausta, joista molemmista maksetaan veroa.
Silpputyö ja osa-aika yrittäjyys ovat tulevaisuuden työskentelymuotoja. Verottaja on hyväksynyt palkansaajiksi ns. kevytyrittäjät, jotka laskuttavat asiakkaitaan erilaisten laskutuspalveluyritysten kautta. Eläkevakuuttajille he ovat kuitenkin yksiselitteisesti yrittäjiä. Se, että verottaja hyväksyy heidät palkansaajiksi, on joillekin karhunpalvelus verovapaiden kilometrikorvausten ja päivärahojen muuttuessa veronalaiseksi palkaksi.
Sähköauto yleistyy mutta sopii huonosti työmatka-autoksi. Jotta työntekijä saisi ladata autoaan työpaikalla työnantajan sähköllä, pitäisi työnantajan mitata kunkin työntekijän käyttämän sähkön määrä ja hinta. Vapaa autoetuauto on yhtä hankala. Pitäisikö työntekijän kotiin hankkia työnantajalle oma sähköliittymä. Entä miten menetellään mummolassa käydessä? Toistaiseksi verottaja edellyttää näissä tilanteissa ladatun sähkön tarkkaa mittaamista ja hinnoittelua.
Verolainsäädäntö taipuu huonosti sähkön pientuotantoon. Alle 100 kilovolttiampeerin laitoksen ei tarvitse maksaa sähköveroa, mutta pienikin sähkön myynti voi aiheuttaa arvonlisäverovelvollisuuden. Asunto-osakeyhtiössä tilanne on huonompi, koska 10 000 euron rajaa laskettaessa otetaan huomioon myös yhtiön keräämät hoitovastikkeet, vaikka niistä ei makseta arvonlisäveroa. Niinpä ne eurot ja kympit, jotka taloyhtiö saisi sähkön myynnistä valtakunnanverkkoon, kuluvat monikertaisesti isännöitsijän palkkioon kuukausittaisesta arvonlisäveronlaskemisesta ja tilittämisestä.
Lainsäätäjän vaikea tehtävä on havaita ajoissa uuden tavat toimia ja ohjata laeilla innovaatiot ja toimintatavat yhteistä hyvää lisäävään suuntaan. Myös verolait vaikuttavat kehitykseen. Ne voivat estää kehitystä tai antaa sille tilaa kehittyä.
Vesa Korpela
Kirjoittaja on lakiasiain johtaja Veronmaksajain Keskusliitossa.
Kirjoitus ilmestyi Taloustaidossa 21.2.2018.
