veronmaksajat.fi

Karmeasti menee – ja kohta romahtaa lisää

Kirsi Hokka

Suomen taloudessa menee huonosti. Kun lukee lehtiä ja seuraa uutisia, valtaa mielen synkkyys. Tästä suosta ei ikinä nousta ja yhä heikommaksi menee. Pörssikurssit romahtelevat vähän väliä.

Jos täällä sinniteltäisiin jotenkin, viimeinen tuho tulee Kiinasta. Asiantuntijoiden tai muuten vain julkisuushakuisten mielestä Kiina romahtaa minä hetkenä tahansa ja aiheuttaa aivan käsittämättömän paljon ongelmia ihan jokaiselle. Euroopassa ja USA:ssa on myös tosi pahoja ongelmia ja velkakriisi syvenee edelleen.  Kaikki voi kuules romahtaa milloin vain.

Median taipumusta kertoa voittopuolisesti huonoja uutisia on tutkittu. Tilastot kertovat, että on fakta, että huonot uutiset dominoivat. Mielenkiintoista on tutkimus siitä, miksi näin on. Mediaa syytetään huonojen uutisten kertomisesta, mutta tutkimustieto viittaa myös siihen, että me median kuluttajat haluamme seurata uutisia kriiseistä, uhkista ja romahduksista – vaikka toisin väitämme.

Tämän perustelut ovat moninaisia, mutta äärimmillään viitataan jopa evoluutiopsykologiaan. Jos luolamies tai nainen ei nopeasti havainnut lähestyvää vaaraa, hän saattoi hetken päästä olla kuollut. Vaikka enää ei jokapäiväisessä elämässä tarvitse pelätä karhua tai tiikeriä, jotkut tutkijat väittävät että aivomme toimivat edelleen niin kuin pitäisi pelätä. Että haemme informaatiovirrasta eniten uhkia aiheuttavia asioita. On myös tutkimustietoa siitä, että aivomme reagoivat herkemmin negatiivisiin kuin positiivisiin asioihin. Onko meihin siis rakennettu sisään pelokas pessimisti?

Myös sijoittajina joudumme toimimaan jatkuvien uhkien, kriisien ja pelon ympäristössä. Parhaiten sijoittajina todennäköisesti menestyvät ne, jotka pystyvät tasapainottamaan negatiiviset ja positiiviset signaalit – ja myös toimimaan silloin, kun maailma näyttää poikkeuksellisen synkältä tai ruusuiselta. Kiinan romahdusta on ennustettu viimeiset 10 vuotta, ja jos sen takia jätti sijoittamatta riskillisiin omaisuuslajeihin, on tuottoa jäänyt kertymättä paljon.

Joka vuosi sijoittajat ennakoivat, että tulossa on ”poikkeuksellisen hankala sijoitusvuosi”. Tämän vuoden alku on ollut ”poikkeuksellisen hankala” ja takana on jo merkittäviä markkinahäiriöitä sekä korko- että osakemarkkinoilla. Silti pitää pystyä tasapainottamaan positiiviset ja negatiiviset uutiset ja signaalit ja sijoittaa rahat johonkin.

Jos keskuspankit pystyvät koordinoimaan järkevää rahapolitiikkaa globaalisti (niin kuin nyt näyttää olevan), öljyn hinta pysyy vähän ylempänä ja britit jäävät Euroopan Unioniin, voi tästäkin vuodesta tulla ihan hyvä sijoitusvuosi. Pessimisti ei pety, mutta voi jäädä vaille tuottoja. Ja kun monttuja tulee, niissä voi myös ostaa eikä vain vetää poterossa kypärää päähänsä. 

Kirsi Hokka on johtaja eQ Varainhoito Oy:ssä

Kirjoittajasta

Kirsi Hokka

Kirsi Hokka on johtaja eQ Varainhoito Oy:ssä. Seuraa @KirsiHokka Twitterissä.

Blogeissa